perjantai 16. joulukuuta 2016

Sanna Vaara - Maa kutsuu!

Tapasin Sanna Vaaran sattumalta Helsingin kirjamessujen bloggaajasohvalla. Hän antoi minulle kirjansa, ja luonnehtii minua omistuksessa ihanaksi. (Kiitos, samoin.) Kuitenkin vasta nyt sain aikaiseksi lukea tämän kirjan - ja täytyy sanoa, että se tuli tarpeeseen erittäin stressaavan kauden jälkeen!

Vaara kuvaa omaa matkaansa, cityrotan vetäytymistä retriittiin. Sen aikana hän kohtaa itsensä niin hyvässä kuin pahassa. Ongelmia ei tuota pelkästään henkisyys, jonka saavuttaminen tuntuu takkuilevan, vaan myös esimerkiksi käymälän huolto. Henkisen ja maallisen yhteys korostuu varsinkin sellaisissa kohdissa, joissa kirjoittaja oivaltaa itsessään jotain uutta.



Upeinta kirjassa on kuitenkin pyhyyden kokemuksen kuvaus ja tunne siitä, kun sulautuu osaksi maailmaa. Ymmärrän Vaaran tuntemuksia täysin, sillä olen itse kokenut saman. Ollessani Prometheus-leirillä 14-vuotiaana koin tunteita, joita en ollut kokenut ennen - enkä ehkä koe enää koskaan tuon yhden, upean viikon jälkeen. Kyseessä ei edes ollut retriitinomainen tapahtuma, päinvastoin.

Vaaran tapa kuvata nimenomaan itseään kaunistelematta ja rehellisesti teki minuun vaikutuksen. Vaatii rohkeutta nähdä itsensä juuri sellaisena kuin on - ja antaa muidenkin nähdä ne "virheet", joita jokaisesta löytyy.

Kirja on lukemisen arvoinen erityisesti jokaiselle henkisyyteen hurahtaneelle. Itse olen paatunut ateisti, mutta luontokuvaukset kyllä saivat jonkinlaisen pyhyyden värähdyksen aikaan sisälläni.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Herakleitoksen ja Walt Whitmanin filosofioiden yhtäläisyyksiä

Sekä antiikin Kreikan suuri filosofi Herakleitos että "beat-sukupolven isä" Walt Whitman ovat tuotannossaan käsitelleet elämää tietynlaisen kiertokulun kautta. Herakleitos jopa määritteli totuuden tunnusmerkiksi jatkuvan muutoksen. Whitmanin säkeet puolestaan ovat rehellistä ylistystä elämälle ja lohdutusta kuolemaa pelkääville. Kuitenkin myös hänen ajattelussaan on nähtävissä Herakleitoksen "Kaikki virtaa" -teesi.



Siinä missä Herakleitos tarkastelee maailmaa universaalina organismina, Whitman pitää itseään kaiken keskuksena: "Hän joka halveeraa ketä tahansa, halveeraa minua, ja kaikki mitä tehdään tai sanotaan palaa lopulta minuun." Toki ero on vain muotoilussa - Whitman ilmaisee egoistisesti asian, joka loppujen lopuksi koskettaa kaikkia. Kaikkien teot palaavat toisiin ja lopulta myös itseen. Virtaus on yhtä jatkuvaa kuin atomien liike, yhtä pysähtymätöntä. Mukaillen Herakleitoksen sanoja: "Viisasta on myöntää kaiken olevan yksi." Ei siis kyse ole hitaista virroista, vaan liikkeestä, joka tapahtuu kaikkialla ja koko ajan, heijastuen ja palaten lopulta jonkinlaiseen universaaliin ykseyteen. ”Ympäri ja ympäri kuljemme kaikki, palaamme aina samaan”, kirjoittaa Whitman.

On ilmeistä, että sekä Whitman että Herakleitos tulevat puhuneeksi kuolemasta, mutta eivät tavanomaisesti loppuna tai alkuna. Herakleitos kirjoittaa: ”Alku ja loppu ovat yksi ja sama ympyrän kehällä.” Hän ilmaisee asian melko kryptisesti. Elämä siis ei ole jana tai edes suora vaan ympyrä, kuvio jossa jokainen piste on keskustasta yhtä kaukana – eikä etene, vaan piste (x,y) voi olla pisteistä mikä tahansa ja silti sama. ”Kaikki liikkuu eteenpäin ja pyrkii esiin, mikään ei luhistu, ja kuoleminen on erilaista kuin kuvitellaan, ja onnellisempaa”, kirjoittaa Whitman. Samat asiat ovat kaikkialla yhtä aikaa, ja pinnan alta pyrkii esiin vain väistämätön: kuolema, joka on lopusta kaukana.


Kuoleman olemuksesta molemmilla on materialisteiksi yllättävän idealistista sanottavaa. ”Kuoltua kohtaa ihmistä sellaista mitä eivät odota eivätkä oleta”, kirjoittaa Herakleitos. Kuoleman mysteeriluonnetta pohtii myös Whitman jo edellämainitussa sitaatissa. Molemmat ovat vakaasti sen kannalla, ettei kukaan tiedä, mitä tuleman pitää, ja arvailukin taitaa olla melko turhaa. Heidän ajatuksensa kuoleman suhteen ovat hätkähdyttävän samanlaisia, tai kuten Whitman sanoisi, ”kaikkien ihmisten ajatuksia kaikkina aikoina”.

Herakleitos uskoo jopa universumin toteuttavan jatkuvuuden ideaa käytännössä: ”Tätä maailmanjärjestystä, kaikille samaa, ei tehnyt kukaan jumalista eikä kukaan ihmisistä, vaan se on aina ollut ja on ja tulee olemaan ikuisesti elävä tuli joka mittansa mukaisesti syttyy ja mittansa mukaisesti sammuu.” Tuli oli Herakleitokselle tärkeä elementti, kenties siksi, että se näyttää virtauksen kaikista selvimmin. Se roihuaa ja sitten sammuu, kuitenkin aina valmiina syttymään uudelleen. Se ei lopu eikä sitä oikeastaan edes ole, mutta kuitenkin se on nähtävissä aivan selvästi. Elämää on usein myös verrattu tulenliekkiin: se syttyy ja sammuu, muttei katoa. Toisaalta Herakleitoksen käyttämään kielikuvaan virtaamisesta voidaan yhdistää myös vesi, sillä se virtaa konkreettisesti. Puron pyörre on sama, vaikka vesi vaihtuukin jatkuvasti.

Whitman kuitenkin vetää kaikki langanpäät itseensä päin. Laulu itsestäni -runossa hän luettelee aivan tavallisia, yhtäaikaisia arkisia tapahtumia ja toteaa lopuksi: ”Kaikki nämä asiat vyöryvät kohti sisintäni ja minä vyöryn niitä kohden, ja mitä ne ovat sitä olen minäkin, enemmän tai vähemmän, ja jokaisesta niistä yhdessä ja erikseen punon laulun itsestäni.” Maailma siis heijastelee häntä – ja hän maailmaa. Jatkuva interaktio yhteisön ja yksilön, individualistisen sielun ja universumin välillä saa aikaan virran, joka on pysäyttämätön. ”Liitoksessa kokonainen ja ei-kokonainen, yhdistetty ja erotettu, sopusointu riitasointu, ja kaikista yksi ja yhdestä kaikki”, Herakleitos muotoilee. Yksittäisestä ihmisestä kulkee virta koko maailmankaikkeuteen. Sama toimii myös toiseen suuntaan. Tämä toisaalta korostaa yksilön ylevyyttä, toisaalta häivyttää hänet osaksi suurta kaikkeutta.

Molemmat ajattelijat tuovat teksteissään ilmi maailman yhtenäisyyden. Se on suuri mutta lohdullinen ajatus: Jokainen on osa maailmaa, mutta toisaalta maailma on myös osa heitä. Herakleitoksen kuolemattomaan aforismiin on hyvä lopettaa. ”Samaan virtaan astumme, emmekä astu, emmekä me.” Ristiriitaisuudestaan tunnettu filosofi onnistuu yhdessä lauseessa sekä myöntämään yksilön olemassaolon että kiistämään sen. Ympyrän kehälle mahtuu monta totuutta.


Kirjoituksessa on siteerattu seuraavia teoksia:

Herakleitos: Yksi ja sama. Suom. Pentti Saarikoski, Otava 1971.
Whitman, Walt: Valitut runot. Suom. Markus Jääskeläinen, Sammakko 2007.

torstai 1. joulukuuta 2016

Kirjoita tai kuole #11 - Tervetuloa suomalaiseen kustantamoon!

Haluatko kirjailijaksi? Ei riitä, että tunnet itsesi ja kaikki sielusi sopukat. Sinun täytyy tuntea myös ne kustantamot, joihin rohkenet tekstisi lähettää. Tämä koonti toivottavasti auttaa Sinua valitsemaan juuri oikean tallin, johon asettua! (Ja tämä intro vetämään henkeä ennen lukemista, jos epäilet loukkaantuvasi.)



WSOY

Julkaisemme mitä vain laidasta laitaan. Liian rohkeat kirjat jätämme Johnny Knigalle, kustantamoperheemme mustalle lampaalle. Voisi sanoa, että pitäydymme perinteikkäässä linjassa - siinä missä Otava on kustannusmaailman Pohjois-Korea, me olemme Kiina. Myös floppeja ja/eli runokirjoja julkaisemme, koska, no, meillähän on rahaa. Paljon. Kustannustoimittajamme tietävät myös parhaat baarit, joissa kirjailija marinoituu dekadentiksi taiteilijaksi.

Gummerus

Julkaisemme viihdekirjallisuutta, joka myy. Nuortenkirjojen käsikirjoituksia emme ota vastaan, koska ne eivät myy. Liikevoittomme on suurin kaikista Suomen kustantamoista. Jatkamme sivistyksen puolesta puhuneen lehtori Jaakko Gummeruksen kunniakasta perintöä julkaisemalla vain sellaisia tietokirjoja, jotka myyvät.

Tammi

Meillä on Keltainen kirjasto - tarvitseeko muuta edes sanoa? Nobel-voittajien rinnalle päädyt tiukan seulan läpi, mutta jos päädyt, kirjasi myynti on taattu. Emme julkaise mitään rajatapauksia; riskeeraamatta paras. Hollywood-formulan tunteminen suositeltavaa, ei pakollista.

Otava

Kunnioitamme perinteitä ja ylväitä arvoja. Korkeatasoinen kirjallisuuslehti Parnasso julkaisee säännöllisesti ylistäviä kritiikkejä teoksistamme. Nuortenkirjallisuudessa suosimme hillittyä tyyliä. Nuoret ostavatkin kirjojamme melko paljon: oppikirjamyyntimme kasvaa vuosi vuodelta. Voimme siis sanoa, että saamme lukiolaiset lukemaan - eikö sitä voisikin sanoa jo kulttuuriteoksi?

Like

Anarkisteille, jotka osaavat kirjoittaa.

Teos

Me julkaisemme vähän, mutta laadukasta. Jokavuotinen Finlandia-ehdokkuus on alkamassa jo muodostua perinteeksi. Parnasso suvaitsee myös kumartaa suuntaamme, vaikka emme edes kuulu rahoittajajoukkoon. Itse asiassa julkaisemme niin vähän, että nykyiseen joukkoomme ei tarvita yhtään kirjailijaa lisää. Ota yhteyttä paremmalla ajalla.

Myllylahti

Mitä tahansa lähetätkin, julkaisemme sen. Emme loukkaa taiteellista itsemääräämisoikeuttasi turhalla editoimisella, vaan julkaisemme tekstit sellaisenaan. Pian otamme käyttöön järjestelmän, joka mahdollistaa käsikirjoitusten lähettämisen suoraan painoon. WSOY:ltä ja muilta suurilta kustantamoilta tipahtaneet kirjailijat nappaamme myös verkkoomme.

Savukeidas

Mitä vaikeaselkoisempaa tekstiä, sitä varmemmin olet ensi vuoden syksyn katalogin kannessa. (Vitsi, vitsi, ei ole mitään katalogia. Markkinoi itse hengentuotettasi.)

ntamo

Kustantamomme nimen poispudotettu etuliite olisi ehkä sittenkin pitänyt säilyttää. Julkaisemme kaikkia lajeja, mutta marginaalia sen olla pitää.

Poesia

Olemme osuuskunta, emme omakustantamo. Missään nimessä. Julkaisemme laatukirjallisuutta heille, jotka sitä osaavat arvostaa, eli toisille osuuskunnan jäsenille.

Bazar

Haluatko olla seuraava Sofi Oksanen?