Valdemar Melanko - Puistohomot

Valdemar Melanko valottaa vuonna 2012 julkaistussa tietokirjassa suomalaisen homokulttuurin historiaa. Kirja on kirjoitettu kirjeiden muotoon, ja näitä kirjeitä Melanko lähettää läheisille ystävilleen pyytäen näitä pitämään ne piilossa. Jo tästä saattaa huomata, kuinka 60- ja 70-luvuilla, hippiliikkeen jälkimainingeissa, Suomessa homoseksuaalisuutta on pidetty suurena tabuna. Tietyissä asioissa Suomi on kieltämättä kulkenut hiukan jäljessä muita Euroopan maita. Vasta vuonna 1971 homoseksuaalinen toiminta ei ollut enää rikos, ja kymmenen vuotta myöhemmin se poistettiin tautiluokituksesta.

Usein homoseksuaalisuuden historiasta puhuttaessa keskitytään 1980-lukuun, aikaan, jolloin ihmisiä sairastui AIDS:iin laajalti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Juuri hiv-epidemia pysäytti sen seksuaalisen vapautumisen, joka oli ollut havaittavissa 60-luvulta lähtien.

Melanko on kuitenkin tehnyt empiirisen tutkimuksensa 60- ja 70-lukujen vaihteessa. Taudeista ei kirjassa paljoa puhuta, mutta yllättävän moni haastatelluista henkilöistä ei ollut saanut sukupuolitautia edes yli kahdensadan ihmisen kanssa maattuaan. Nykypäivänä tämä tuskin olisi mahdollista.

Puistohomot valottaa useita surullisia ihmiskohtaloita: seksiaddikteja ja seksuaalisuutensa kanssa kamppailevia, mutta myös esimerkiksi perheenisiä, jotka Helsinkiin viikonloppulomalle lähtiessään lähtevät tosiasiassa pettämään vaimojaan.

Se kadonnut, rappioromanttinen kulttuuri, josta Melanko kirjeissään kertoo, on eittämättä kiehtova. Nykyisin poliisi ei enää partioi pidättämässä homoja, eivätkä puistovahdit ryntäile julkisiin käymälöihin siinä toivossa, että saisi jonkun kiinni itse teossa. Historiasta kiinnostuneelle tämä kirja on oikea aarre.

Jotain aiheen arkuudesta kertoo varmasti se, että kirjeet julkaistiin vasta neljänkymmenen vuoden päästä aineiston keruusta. En voinut olla miettimättä kirjaa lukiessani, missä kaikki nuo haastatellut ihmiset ovat nyt. Ehtivätkö he nähdä nykyisen, suvaitsevaisemman maailman, vai kävivätkö toisenlaisena elämisen taakka liian raskaaksi?

Aivan kirjan alussa Melanko mainitsee itse omistavansa silmää mieskauneudelle. Kuten sosiologeille usein, tutkimuksen aihe on varmasti kirjailijallekin hyvin henkilökohtainen. Ymmärrys ja myötätunto paistavat tekstistä läpi, ja vaikka aikakauden asenteet ovatkin olleet omanlaisiaan, eivät ne selkeästi ole koskeneet kaikkia ihmisiä. Jokaisella aikakaudella on oma suvaitsevaistonsa, joka vie kulttuuria vähitellen parempaan suuntaan.

Kirja on äärimmäisen kiehtovaa luettavaa, enkä tiedä toista samankaltaista tutkimusta tehdyn. Suosittelen kovasti. Kirja on myös helppo- ja nopealukuinen, eikä lainkaan sellainen, kuin tutkimuksen olettaisi olevan.