sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Veronica Roth - Viillot

Outolintu-sensaation luoja Veronica Rothin uusin teos Viillot on puoleksi avaruusooppera, puoleksi fantasiaromaani. Dystooppisista tunnelmista ja osastoista ei ole kuitenkaan kauaksi kuljettu: Roth on käyttänyt monia edellisen trilogiansa aineksia tässä tarinassa.



Viiltojen maailmassa eri kansat asuvat eri planeetoilla - lukuun ottamatta Urekia, jota asuttavat kaksi viholliskansaa. Kuten meidänkin maailmassamme, aluekiistat ovat raivokkaita ja kaunat toisia kansoja kohtaan elävät vuosikymmeniä. Urek-planeetalla asuva Akos, oraakkelin poika, joutuu spartalaisia ihanteita noudattavien shotetlaisten kaappaamaksi.

Shotet-kansan hallitsijan Ryzekin sisar Cyra on tottunut pärjäämään yksin hirvittävän kivun kanssa, joka on osa hänen niin kutsuttua lahjaansa. Hän pystyy aiheuttamaan valtavaa tuskaa, jopa kuoleman, pelkällä kosketuksella, ja Ryzek ottaa hänen lahjastaan kaiken irti. Akosin lahja kuitenkin paljastuu Cyran pelastukseksi: hänellä on kyky estää toisten ihmisten lahjoja toimimasta. Niinpä Cyran kipu katoaa Akosin koskettaessa häntä.

Kirjan idea on kaikkea muuta kuin uniikki. Viholliskansat, ihmeellisiä kykyjä ja niin ilmeinen rakkaustarina, että jopa odotin Rothin jättävän suhteen platoniseksi ihan kiusallaan. On aivan kuin kirjailija olisi päästänyt ensimmäisen raakaversion painoon; ongelmaksi muodostuu se, ettei Viilloissa ole mitään erityislaatuista. Jälleen yksi YA-avaruusseikkailu romanttisine juonenkäänteineen ei jaksa sykähdyttää enää esimerkiksi Across the Universen jälkeen.

Henkilötkin ovat latteita. Cyra on kuin halpa Daenerys Targaryen -kopio ja Akosin pään sisään kurkistaminen on lähes mahdotonta deskriptiivisen hän-kertojan vuoksi. Outolinnun kekseliäisyyden jälkeen ihmettelen, kuinka Roth on voinut sallia itselleen näin ponnettoman tarinan julkaisemisen. Kenties toisen kirjan kriisistä on tullut toisen sarjan kriisi. Myönnän myös, että itse lukijana odotin turhan paljon.

Viillot ei sykähdyttänyt sitten lainkaan. Wikipedian mukaan kirjalle on tulossa yksi jatko-osa. Saa nähdä, onnistuuko Roth nostamaan rimaansa tämän jälkeen.

1 kommentti :

  1. Tämä on ensimmäinen kirja pitkään aikaan, jonka tahdon lopettaa kesken. En ole ehtinyt lukea kuin vähän alle puolen välin, ja nyt jo iskee raja vastaan. Valitettavaa sinänsä, sillä pidin Rothin Divergent-trilogiasta aikanaan hyvin paljon, ja odotukseni tämän suhteen olivat korkealla. Hahmoissa ei tosiaan ole juurikaan mitään persoonallista. Minullekin tuli Cyrasta veljineen mieleen lähinnä erikoinen kopio Daenerysista ja Viserysista. Avaruuselementtejä sotketaan aivan liikaa, maailman kuvaukset ovat sekavahkoja eikä maailmasta saa piirrettyä mieleensä mitään kunnollista mielikuvaa.

    Lieneekö Rothille iskenyt pahempi inspiraationpuute tätä kirjoittaessa. Tai sitten kaikkien mahdollisten elementtejen sotkeminen yhdeksi avaruussekoiluksi on tuntunut hyvältä idealta.
    Harmillista, mutta uskon silti, että luen tämän loppuun ja yritän seuraavaa osaakin, jahka sellainen ilmestyy.

    VastaaPoista

Kommentti piristää aina! :)