Coralie kuitenkin kärsii. Vain Hudson-joessa uidessaan hän tuntee olevansa vapaa. Joki on tietyllä tapaa puhdistautumisen ja välitilan symboli. Coralie on hukkua erilaisuuteensa, siihen että hän on niin poikkeava ja aivan eristyksissä tavallisesta maailmasta.
Joesta Coralie myös löytää tytön, jonka kantaa rannalle. Myöhemmin Ed Cohen, mestarillinen kadonneiden löytäjä, löytää ruumiin. Hän saa kuulla merenneidosta, joka nosti tytön vedestä, ja Coraliesta tulee jonkinlainen legenda paikallisten keskuudessa.
Kun Coralie ei ui, hänen on käytettävä käsineitä peittääkseen kätensä. Kaikkia museon outoja otuksia kohdellaan nimellisesti hyvin, mutta rivien välistä paljastuu Coralien isän inho oman toimeentulonsa mahdollistavia ihmisiä kohtaan.
Coralien hoitaja ja lähin uskottu Maureen on palavasti rakastunut mieheen, joka kärsii liiasta karvankasvusta, myös kasvoissaan. "Ihmissudet" olivat tuon ajan friikkisirkuksissa haluttua tavaraa - nimenomaan kuin esineitä vailla ihmisarvoa. Kun Professori saa tietää, hän lähettää miehen pois. Hän ei salli minkäänlaisia rakkaussuhteita museon työntekijöiden välillä.
Kyseessä on vahvan kertojan traaginen ja lumoava tarina ihmisistä ja heidän kohtaloistaan rajusti muuttuvassa maailmassa. Suosittelen, mikäli pidät maagisesta realismista ja kiehtovista tarinoista.
Arvostelukappale.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kommentti piristää aina! :)