Nuori Adam on tunnelmallinen elokuva täynnä vaivihkaisia katseita. Miljöönä on proomu jossain päin Skotlantia. Siellä seilaavat Les, hänen vaimonsa Ella sekä heidän poikansa Jim - ja elokuvan päähenkilö, Joe Taylor. Hän on nuori mies, joka on haudannut kirjailijahaaveensa ja saapunut laivalle ajelehtimaan kuin paraskin beat-protagonisti. Matkaan tulee kuitenkin mutkia, kun laivalle ongitaan nuori nainen. Sen jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen. Nuoren naisen kuoleman varjossa Joe ja Ella löytävät toisensa, ja alkaa suhde, joka on äärimmäisen pakahduttavaa katsottavaa.
Viehättävää elokuvassa on - brittiläiseen tyyliin - absoluuttisen hyvän ja pahan puuttuminen. Onko Joe pahis, koska makaa varatun naisen kanssa, vai onko Les paha, kun ei anna vaimolleen tarpeeksi huomiota? Vaikka hahmot ovat vastenmielisiä, likaisia ja arkaaisia, on heissä myös paljon tarttumapintaa.
Syyttä elokuvaa ei ole luokiteltu trilleriksi. Siinä on useita tasoja, ja vasta jonkin aikaa elokuvaa katsottuaan katsoja tajuaa, mistä oikeasti on kyse. Sen takia tästä elokuvasta on äärimmäisen vaikeaa kirjoittaa: Se on kuin kudelma, joka hajoaa heti, kun yhtä lankaa vetää liian lujaa. Kun ei tiedä liikaa etukäteen, tyrmää elokuva täysin. Aikatasoilla leikittely on hämmästyttävän taidokasta. Vasta lopussa katsoja tajuaa, millaisesta ajanjaksosta on todella ollut kyse. Älä siis lue DVD-levyn takakantta, jos saan pyytää. Spoilaat vain kokemuksen.
Näyttelijät tekevät lähes yliluonnollisen taidokkaat ja aidot roolisuoritukset - Ewan McGregor oli niin todellisen oloinen henkilö, että puistatti. Plussaa on myös ehdottomasti kaikenlaisen sievistelyn puuttuminen - Tilda Swintonkin oli antanut karvojensa kasvaa roolia varten! Vaikka elokuva ei läpäisekään Bechdelin testiä, on Ella silti poikkeuksellinen naishahmo. Siitä hyvästä en tätä elokuvaa sanoisi miehiseksi, vaikka se ehdottomasti tuon ajan miesten maailmaan sijoittuukin.
Kuvakulmat, värilinssit ja muut kuvaustekniset seikat ovat täysin kohdallaan. 50-lukulainen vaikutelma syntyy paitsi elokuvan näennäisesti rauhallisesta tahdista, mutta myös kaihoisasta tunnelmasta, jonka kuvaaja on onnistunut taitavasti vangitsemaan. Musiikkia kehuttiin takaliepeessä runsaasti, mutta itse en sitä ihmeemmin ihastellut: se teki tehtävänsä, mikäs siinä. Elokuvan parasta antia on kuitenkin lähes naturalistinen visuaalinen ilme ja ajankuva.
On hirvittävää tajuta, että elokuvan henkilöistä kuka tahansa voisin olla minä. Tavallisten ihmisten sisällä kuohuu niin, että tyrskyt käyvät lähes yli äyräiden. Syyttä ei tapahtumapaikkana ole proomu: se lipuu kauniisti peilityynessä kanavassa, mutta pinnan alla kuohuvat syvät virrat.
Katso tämä elokuva seuraavaksi! Jos action ja pinnallinen ihmissuhdedraama eivät nappaa, tämä on elokuva juuri sinulle.
P. S. Aion lukea myös kirjan. Siitä tulee postaus myöhemmin!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kommentti piristää aina! :)