Miki Liukkonen - O

Miki Liukkonen on ollut suosikkikirjailijani jo vuosia. Hänen uusin teoksensa, keväällä ilmestynyt O, on lähimpänä postmodernia eurooppalaista kirjallisuutta, jota Suomessa on julkaistu. Sen valtava henkilögalleria ja suuri sivumäärä saattavat harhauttaa lukijaa luulemaan, että kyseessä olisi vaikea ja vakava teos. O on kuitenkin valtavan hauska ja tarkkanäköinen teos ihmisten välisistä kytköksistä.

En tiedä, mistä päästä lähes satapäistä hahmovalikoimaa pitäisi lähteä avaamaan, joten mainitsen lempipäähenkilöni: eksentrinen romaniperhe, joka elää pari tuntia tulevaisuudessa, munakoisoja soittava, hieman höyrähtänyt proffa sekä tietysti minäkertoja, joka katsoo ympärillään vellovaa hulluutta ja pakkomielteisyyttä juuri siten kuin lukijakin, järkyttyneenä ja hämmentyneenä. Kaikki hahmot liittyvät lopulta toisiinsa, mikä tekee kirjasta tosielämää jäljittelevän taideteoksen. Oikeasti ei ole juonikaaria tai päähenkilöitä ja sivuhenkilöitä, vaan kaikki ikään kuin kiertää - niin, valtavassa ympyrässä.

Liukkonen kirjoittaa aivan erinomaisesti. Kaikki opetellun oloiset tyylikikat puuttuvat, ja kirjassa on havaittavissa nimenomaan kirjailijan itsensä omaleimainen tyyli. Hän ei kirjoita tarkoituksellisen töksäytellen, kuten monet suomalaiset nykykirjailjat, vaan antaa lauseiden muodostua vaivattomiksi, joskus jopa sivun pituisiksi sanarykelmiksi.

Kaikkiaan O taitaa olla tämän vuoden suosikkikirjani. Siinä on kaikki suurromaanin ainekset, ja on jotenkin kornilla tavalla hienoa, että se julkaistiin juuri nyt, Suomi100-juhlan huumassa.

Kirja on tämän vuoden Finlandia-ehdokas, ja innolla odotan, saako se palkinnon, jota itse kirjailja on odottanut ilmeisen kauan. Jos joku ehdokkaista palkinnon ansaitsee, niin tämä kirja. Toivokaamme siis, että Elisabeth Rehn valitsee O:n.