Paula Havaste - Lumen armo

Kolme vuotta sitten luin Havasteen Vihat-sarjan ensimmäisen osan, Tuulen vihat, ja hullaannuin täysin. Nyt, sarjan saatua päätöksensä Lumen armon myötä tunnen vain suunnatonta tyhjyyttä. Miksi ihmeessä vaivauduin? Mitä näin tässä kirjasarjassa? Missä vaiheessa minusta on tullut niin vaativa?

Päähenkilö Kertte on vihdoin palannut kotikonnuilleen. Hänellä on mukanaan Usva, lapsi, jonka hän on synnyttänyt toiselle miehelle - ja aviomies Larri ei ymmärrettävästi kauheasti asiasta innostu.

Minua ei ärsyttänyt Lumen armossa eniten edes kieli, joka oli valtavan laiskaa ja mielikuvituksetonta, vaan juonen puute. Tarinoissa on kyse siitä, että asia X johtaa asiaan Y, ja hahmot muuttuvat jollain tapaa lukijan saadessa katharsiksen.

Vihat-sarjan päätöksessä tapahtuu kyllä, mutta kukaan ei reagoi mitenkään. Kerten tytär Mimerka lähes vihaa äitiään. Sen sijaan, että tekisi jotain, Kertte vain märehtii kurjaa kohtaloaan. Larri polttaa kirkon - kas, pitäisikö pakata kamppeet ja lähteä Lappiin? Missään ei kuitenkaan näy konkreettista uhkaa eli kannoilla laukkaavia kruunun miehiä, ei edes painajaisunissa. Kerten veli kuolee, eikä mikään muutu. Vaikuttaa siltä, että Havaste on niin rakastunut omiin hahmoihinsa, että hän pelkää asettaa näiden tielle esteitä. Kaikki on helppoa, eikä missään ei ole ylivoimaisia koetuksia, joiden myötä hahmot voisivat oppia itsestään jotain.

Kielestä vielä: Ihan oikeasti, ei hahmojen ajatusten ilmaiseminen lukijalle vaadi sitä, että päänsisäinen monologi on kuin jotain tajunnanvirtaa. Kirjallisuus on eri asia kuin puhuttu kieli, ja on keinoja, joilla ajatukset saa luettavaan muotoon. Ja nyt kun vauhtiin pääsin, myös toisto ja kuluneiden kielikuvien käyttö tekivät lukemisesta tuskallista.

H-U-O-H. Edes kustannustoimittaja voisi paikkailla vähän, jos kirjailija ei osaa kirjoittaa. Olen menettämässä uskoani suomalaiseen kirjallisuuteen. Tai ehkä olen yliherkkä kaikille virheille, kun olen koettanut hioa omaa (kauno)kirjoittamistani huippuunsa viime kuukaudet ja sitten eteen sattuu tämä kultakimpale.