Cara Delevingne & Rowan Coleman - Mirror, mirror

Suhtaudun aina epäillen kirjoihin, jotka on kirjoittanut jollain toisella alalla menestynyt henkilö - esimerkiksi huippumalli tai näyttelijä, kuten Mirror, mirrorin kirjoittanut Cara Delevingne. Tällaiset teokset haiskahtavat usein tekemällä tehdyiltä ja rahan kiilto silmissä kirjoitetuilta. Itse julkkiksella on harvoin mitään tekemistä itse tekstin kanssa, kunhan vain saa nimensä kanteen. Mirror, mirror yllätti minut kuitenkin todella positiivisesti. Se ei ollut vain ihan hyvä, vaan taiten rakennettu ja mukaansatempaava jännitys- ja kasvuromaani. Tietysti on otettava huomioon, että teoksen toinen (ja kenties itse kirjoitustyön tehnyt) kirjoittaja Rowan Coleman on kirjoittanut uransa aikana lukuisia dekkareita ja lukuromaaneita.

Mirror, mirror alkaa tragedialla: pitkään kateissa ollut Naomi löytyy Thames-joesta hirvittävässä kunnossa. Poliisit väittävät tapausta itsemurhaksi, mutta bändikaverit Red, Leo ja Rose tietävät paremmin. Naomi ei olisi koskaan tehnyt sellaista - syyllinen on siis etsittävä jostain ulkopuolelta. Etsinnät eivät kuitenkaan suju niin helposti kuin olettaisi, koska hahmojen väliset skismat vievät liikaa aikaa ja voimia.

Vaikka neljän nuoren bändistä saisi revittyä vaikka millaista turhaa draamaa, kirjoittajat eivät sorru siihen. Päinvastoin nuoret ovat usein paljon kypsempiä kuin esimerkiksi vanhempansa ja koettavat ratkaista konfliktitilanteet järkevästi. Tämä ei tietenkään estä draamaa syntymästä: henkilöiden elämäntilanteet ovat niin kaoottisia, että niiden selvittelyssä menee tovi jos toinenkin. Veli vankilassa, ahdasmielinen äiti, traumaattinen menneisyys... vaikka ongelmakavalkadi tuntuukin ehkä yliampuvalta, tuntuu se kirjassa ikään kuin luonnolliselta: kaikillahan on ongelmia, miksei sitten tämänkaltaisen romaanin henkilöhahmoilla?

Monikin asia yllätti minut Mirror, mirrorissa, mutta sen synkkyys sai minut sekä hämmentymään että yllättymään iloisesti. Harvoin nuortenkirjoissa on tällaista äärimmäistä, kieroutunutta pahuutta. En kuitenkaan näe pahuutta shokkiarvon tuojana, vaan ehkä paremminkin realistisena muistutuksena siitä, mitä useat nuoret joutuvat päivittäin netissä kohtaamaan. Juonen raadollisuus voi toki olla myös allegoria nuoruuden rankkuudesta ja kohtuuttomuudesta varsinkin tänä päivänä.

Jotkut arvostelijat ovat syyttäneet kirjoittajia muun muassa vähemmistöjen kuvaamisesta huonossa valossa, mutta itse olen toista mieltä. Minusta on päinvastoin rohkeaa tuoda hahmoista myös ongelmallisia puolia esiin, olivat he sitten rotu- tai seksuaalivähemmistöön kuuluvia. (Ja jos ette halua spoilereita, älkää menkö esimerkiksi Goodreadsin sivuille. Siellä arvostelijat ovat spoilanneet kaiken.)

Etuliepeessä on korostettu ehkä liikaa kirjan syvällisiä aiheita: petosta, salaisuuksia, ystävyyttä ja niin edelleen. Pohjimmiltaan Mirror, mirror on nuortendekkari, jossa on myös kehitysromaaneille tyypillinen nuoren henkisen kasvun aspekti. Vaikka kirja ei olekaan mikään maailmankirjallisuuden mestariteos, on se silti sellainen kirja, joka ei anna lukijalle rauhaa ennen viimeisen sivun lukemista.

Suosittelen ehdottomasti kirjaa paitsi kohderyhmälle, myös vanhemmille lukijoille. Mirror, mirror on kaukana tavanomaisesta YA-lällystä.

P. S. Kappale, joka sopii minusta aivan älyttömän hyvin tähän kirjaan, on Ultra Bran Sokeana hetkenä.

Kun siirtyy äkkiä 
päivänvalosta pimeään
Kestää tottua näkemiseen

Sokeana hetkenä hän suuteli minua
Eihän voi tuntea ihmistä 
joka ei kerro itsestään mitään