Margit Sandemo - Silmiesi valo

Varoitus: Tämä postaus sisältää hieman spoilereita liittyen Morin ja Tirilin väliseen suhteeseen.

Noitamestari-Morin ja Tirilin seikkailut jatkuvat Margit Sandemon Silmiesi valo -kirjassa, joka on suoraa jatkoa Taikuudelle. Kuten sanoin, sarja paranee ensimmäisestä osasta huomattavasti - nimittäin pääsemme siihen asiaan, joka minua kiinnostaa, eli Tirilin ja Morin välille rakentuva suhde, joka saavuttaa täyttymyksensä verrattain hitaasti. Sandemo osaa totisesti vetää oikeista naruista, jotta saa lukijan koukkuun.

Hömpälle epätyypillistä hahmokehitystäkin nähdään, tavallaan: laivanryöstäjänaisen saarelle ajautunut Tiril saa osoittaa hyvyytensä lukijalle kerta toisensa jälkeen sietämällä vaikka rikollista, jos tämä on ollut hänelle itselleen ystävällinen. Ehkä voisi ajatella, että Tiril on täysi tossu, mutta äärimmäinen hyvyys saa lukijan oikeastaan kyseenalaistamaan päähenkilön moraalikäsityksen. Voiko henkilö, joka ei ymmärrä eroa oikean ja väärän välillä olla oikeasti pohjimmiltaan hyvä? Toisaalta Tiril on nuori ja tynnyrissä kasvanut, joten hänen ei voi varsinaisesti odottaa säkenöivän terävällä ajattelullaan.

Morin kehitys taas noudattelee tyypillistä hieman vastahakoisen ja erittäin pidättyväisen ensirakastajan kaavaa. Hän ei ole liian himokas - tai on, mutta ei näytä sitä, koska Tiril parka (joka on, myönnettäköön, 16-vuotias ja siten ehkä hieman liian nuori noin kolmekymppiselle Morille) on niin hauras ja haavoittuvainen. Tavallaan ymmärrän, että tällainen dynamiikan rakentaminen on välttämätöntä, jos on niin huono kirjoittaja kuin Sandemo. Muuten hahmojen välille olisi aika vaikeata rakentaa minkäänlaista jännitettä, sillä Tiril on hyvin passiivinen ja Mori taas niin syvälle taikajuttuihinsa uponnut, että ainoa häntä kuolevaisten joukossa pidättelevä asia on hänen maallinen rakkautensa. Siispä on välttämätöntä, että kumpikin hahmo tavallaan vastahakoisesti ajautuu tilanteeseen, joka lähes purkaa jännitteen - mutta ei ihan, koska Mori on jalo eikä halua tahrata Tirilin kunniaa. (Niinpä, tervetuloa 1700-luvulle...) Grande finalea saanemme odottaa seuraavassa kirjassa.

Kuten jo sanoin, Sandemo on kirjallisesti hyvin taitamaton, mutta hänen hieman erikoiseen tyyliinsä tottuu. Jos harjoitusta kaipaa, 47-osainen Jääkansan tarina marinoi aivot aika hyvin hänen erittäin persoonalliseen tarinankerrontaansa. Tai sitten voi hypätä suoraan laatutavaraan ja aloittaa Noitamestari-sarjan lukeminen.

Margit Sandemo - Taikuus

Margit Sandemo on yksi fantasiakirjallisuuden legendoista. Olen lukenut aiemmin hänen 47-osaisen (oi kyllä vain!) sarjansa Jääkansan tarina, ja nyt joulukuussa aloitin uusintakierroksen Noitamestari-sarjasta, jonka luin viimeksi vuoden 2015 alkupuolella - siis noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Aika on kullannut muistot, mutta toisaalta Sandemo ei ole lainkaan niin onneton kirjailja kuin muistelin.

Noitamestari-sarjan ensismmäisen osa, Taikuus, esittelee meille päähenkilöt. Toinen heistä on Tiril, onneton ja nöyrä pieni porvaristyttö, joka on aivan liian hyvä itsekkäälle, kylmälle ja kieroutuneelle perheelleen. Toinen taas on Móri, mahtinoita Islannista. Heidän kohtaamisensa saa lukijan ajattelemaan kohtaloa ja sitä, onko joihinkin ihmisiin törmääminen elämän aikana jollain tapaa väistämätöntä.

Sandemon kirjoitustahtia on luonnehdittu nopeaksi - kuulopuheiden mukaan hän saattaa kirjoittaa kirjan jopa parissa viikossa. Tämän huomaa, valitettavasti. Rakenne on epätasainen järkyttävän pitkine selostusosioineen, joissa kerrataan koko Islannin noituuden historia. Valitan, ei kiinnosta. Lukijana hyppäisin mieluusti nämä kohdat yli, mutta jotenkin velvollisuudentunnosta tulen aina lukeneeksi ne puuduttavimmat ja turhimmatkin kuvaukset.

Juoni on myös erittäin hidas ja pitkäpiimäinen. Annan kuitenkin anteeksi aivan valtavan paljon, koska Sandemo nyt on Sandemo, ja kakkososassa päästään jonkinlaiseen vauhtiin tapahtumien suhteen. Ensimmäiseksi osaksi - siis juuri siksi kirjaksi, jonka pitäisi kiinnittää lukijan huomio - Taikuus on aivan mahdottoman huono. Siispä: älä lannistu. Tämä on tervanjuontia, Silmiesi valo on puolestaan jo huomattavasti vauhdikkaampi.

Teksti on mitä on, eli kovin kökköä. En usko, että suomentajalla on osaa tai arpaa siinä, kuinka onnistunut (tai epäonnistunut) itse teksti on, mutta pienellä kustannustoimittamisella Taikuudesta olisi saanut loistokirjan.

Mikäli haluat tutustua roskaromaaneiden ihmeelliseen maailmaan, Sandemosta ja Noitamestarista on hyvä aloittaa.

Margit Sandemon Jääkansan tarina

Vihdoinkin olen saanut päätökseen tämän valtavan koitoksen. 47 osaa luettuani ja verta joka ikisen kohdalla itkettyäni totean virallisesti Jääkansan tarinan maailman parhaaksi roskaromaanisarjaksi.

Minulla saattaa olla taipumusta masokismiin, mutta vielä enemmän päättäväisyyteen. Kun aloitin kirjasarjan lukemisen, minulla ei ollut epäilystäkään siitä, ettenkö saisi sitä loppuun. Kahdennenkymmenennen osan kohdalla koko urakka alkoi tuntua tervanjuonnilta. Jotenkin kuitenkin sain voimaa jatkaa.

Kyse ei ole varsinaisesti huonosta sarjasta, sen voin sanoa. Sandemolla on persoonallinen tapansa kirjoittaa, ja hahmot olivat vähintäänkin mielenkiintoisia. Verrattuna esimerkiksi Nora Robertsin (haamukirjoittajien) kirjoittamiin opuksiin Jääkansan tarina on kuin keidas. 

Mikäli joku ei ole kuullut tästä vielä (no, nyt olet, joten on aivan liian myöhäistä perääntyä), summaan juonen lyhyesti. Joskus keskiajan pimeinä vuosina eli Tengel Paha, joka valitettavasti pääsi lisääntymään ja siten laittoi alulle Jääkansan suvun. Ensimmäisessä kirjassa sankariksi nousee Tengel Hyvä, joka onnistuu kääntämään sisällään vellovan pahuuden hyväksi - rakkauden avulla, tietenkin. Myöhemmissä osissa puidaan muiden suvun jäsenten kohtaloa pääosin heidän rakkauselämänsä kannalta ja taistellaan ikuisen elämän kieroin keinoin varastanutta pahis-Tengeliä vastaan.

Sandemolla on muutamia uskomattoman ärsyttäviä maneereja, kuten esimerkiksi sananparsi "yli kaikkien rajojen". Vikaa on toki myös suomentajassa (pääosin Marja Mahlamäki, ensimmäisissä osissa Helene Bützow), mutta ei kirjailija muutenkaan mikään päätähuimaavan taitava kynäniekka ole.

Kehittynyt hän kyllä varmasti on: Jääkansan tarinan jälkeen kirjoitettu Noitamestari-sarja oli paljon parempi (ja lyhyempi...), ja sitä voin oikeasti suositella. Niin, ja siinä on vain 15 osaa.

Wikipediasta löytyy enemmän tietoa Margit Sandemosta, Jääkansan tarinasta ja Noitamestarista. Mikäli päätät lukea koko sarjan, voin toivottaa vain onnea koitokseen. Sandemolla on myös Sandemo-sarjaksi nimetty, lehtiin kirjoitetuista tarinoista koostettu 40-osainen sarja. Se on vuorossa sitten seuraavana, mikäli noudatan suunnitelmaani lukea koko Sandemon suomennettu tuotanto.