Olen aina rakastanut Paperi T:n räppejä, varsinkin riimejä. Ei-mitalliseen runoon siirtyminen vaikutti hieman siltä, että koko lyriikoiden pointti meni sitten siinä: pelkäsin tarttumapinnan vähyyttä tai tekotaiteellisuuden puolelle repsahtavaa esikoisrunokokoelmaa.
"Nää on kaikki rakkausrunoja, sä vaan luet niitä väärin", julistaa Pulkkinen kokoelman lopuksi. Rakkaus ja erityisesti sen loppuminen on ollut aina Pulkkisen suuria teemoja, joiden ympärille koko tuotanto rakentuu. Myös meille älyköille (hah haa) heitetyt kopit osuvat silloin tällöin aika tavalla palleaan. Vai mitäpä sanotte Bergman & chillistä tavallisen Netflix & chillin sijaan? Älykästä, eikö vain?
Miki Liukkosen mainitseminen sai minut kierimään lattialla oikeastaan melkeinpä vielä enemmän kuin runokokoelman löytyminen postilaatikosta. Upeaa, että joskus namedroppaillaan ihan eläviäkin runoilijoita.
"Mansplainaan sulle David Foster Wallacea" on quotelistani ykkösenä tällä hetkellä. Lauseen absurdius on viehättävää: kaikista kirjailijoista juuri Wallace, oikeasti? Miehinen näkökulma hänen tuotannossaan on näennäinen: mielestäni Wallacea ei voi "splainata" millään tavalla.
Varmaankin koko runokirjan kaunein säe on "rakennan talomme intiaanien hautausmaalle". Kuulostaa kauniilta, mutta hän, joka ymmärtää viittauksen, ymmärtää myös toisen puolen ja koko jutun ytimen.
Suosittelen kyllä, vaikket fanittaisi Pulkkista räppärinä. Runoilijana hän on tyystin erilainen, paljon rauhallisempi ja ehkä jopa kypsempi. Kosmoksen muita julkaisuja jään myös odottamaan kiinnostuneena, sillä kaikki heiltä tähän asti lukemani on ollut erinomaista.
