Oksanen kirjoittaa hyvin, täysin moitteettomasti. Mitään varsinaisesti negatiivista on hankala löytää. Kirja ei kuitenkaan iskenyt lainkaan. Kaikki tuntui niin lattealta ja Norma Ross, päähenkilö, aika ärsyttävältä tyypiltä.
Konsepti on eittämättä kiintoisa: Norman hiukset kasvavat metrin vuorokaudessa. Tätä oikkua Norman kampaajaäiti Anita koettaa peitellä kaikin tavoin, jottei tytärparka joutuisi Mengele-tyylisiin, epäinhimillisiin kokeisiin ja tutkimuksiin (joita siis ei nykypäivänä varmasti Suomessa tehdä). Tosin ennakkotapauskin on: Norman "esiäiti" Eva poseerasi mallina hiustensa kanssa, ja huonostihan siinä kävi. Tosin silloin elettiin aikaa yli sata vuotta sitten, jolloin kaikki oudohko oli pelottavaa ja saatanallista.
Kirja alkaa Anitan itsemurhasta. Niin työtoverit kuin Normakin yrittävät löytää Anitan salaisuuden ennen muita. Mistä tulivat hienot ukrainalaiset hiustenpidennykset, joiden toimittajaa ei millään tunnu löytyvän? Anita on kuitenkin jättänyt tyttärelleen perinnön, joka johtaa paitsi synkkien salaisuuksien, myös Norman oman alkuperän lähteille.
Kirjaan oli yritetty ympätä liikaa kaikkea. Silti juoni junnasi paikallaan ja tuntui, ettei oikein mitään tapahtunut. Oksanen itse on sanonut, että kirjaan on tulossa jatkoa (hyvä niin, ehkä tarina etenee sitten), ensin pitää kuulemma "kirjoittaa libretto". Mielenkiintoista.
Olin siis tosiaan Suomalaisessa kirjakaupassa seuraamassa Sofin haastattelua, ja keskustelu toimi oivana alustuksena kirjan lukemiselle. Jos kirjailija on vielä tulossa teidän kaupunkiinne, menkää ihmeessä katsomaan!
Arvostelukappale.
P.S. Sain Sofin nimikirjoituksen. Nyt minulla on kokoelmassani "jo" neljä signeerausta. Vau.
