Liitossa Liv ja Henry miettivät seurustelusuhteensa viemistä uudelle tasolle. Liv kärsii alemmuuskompleksista ja päättää kertoa pienen valkoisen valheen, joka johtaa hillittömiin kommelluksiin. Seurusteluasioiden pohdiskelulle ei kuitenkaan jää aikaa, sillä tulevan auringonpimennyksen koittaessa koko porukan uskotaan tuhoutuvan. Hieman irralliseksi jäävä juonikuvio ei sinänsä häiritse, sillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää toki tässäkin kirjassa, tosin ei niin paljon kuin aiemmissa. Liitto keskittyykin melko lailla päähenkilöiden ihmissuhdeongelmien puintiin.
Livin pikkusisko Mia yllättää salapoliisin taidoillaan. Pidän hänestä hyvin paljon, sillä hän muistuttaa itseäni lapsena. Olin kiinnostunut mysteereistä ja epämääräisistä salatieteistä. Myös muut hahmot hurmaavat, myös pahikset - ja eritoten pahikset, jotka eivät ole mustavalkoisia millään tapaa (kuten eivät hyviksetkään). Gier on onnistunut luomaan nuortenkirjalle epätyypilliset ambivalentit hahmot.
Itseäni kirja inspiroi kirjoittamaan. Jos olisin kirjailija, haluaisin ehdottomasti kirjoittaa jotain tällaista. Gierillä on sana hallussa, hahmot viehättävät, miljöö innostaa ja tarinakin on uskomattomassa nosteessa. Vau! Kunpa itselläni olisikin yhtä terävän humoristinen tapa kirjoittaa.
Yhtä ainoaa asiaa moitin: loppua. Secrecyn arvoitus paljastuu (ja tätähän tuskin spoilaamiseksi lasketaan, vai mitä?), mutta se, mitä siitä seuraa, sai minut hautaamaan pääni käsiini ja kirkumaan epäuskosta. Kirjan lukeneet, varmaankin arvaatte, mitä tarkoitan.
Kirjan kansia ja ulkoasun suunnittelua ylipäänsä ei voi kuin ylistää. Myös kääntäjä Heli Naski on tehnyt erinomaista työtä sanaleikinomaisten lausahdusten kääntämisessä. Kirjaan on panostettu, ja sitä on ilo katsella.
Arvostelukappale.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kommentti piristää aina! :)