perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kirsti Mäenpää - Mikko Tappura

En edes tiedä, kuinka törmäsin tähän kirjaan. Luen omakustanteita erittäin harvoin (mielelläni en koskaan), mutta jollain tapaa pidin Mikko Tappurasta. Virallisestihan kirja ei kai mikään omakustanne ole, vaan kustannusosakeyhtiö Kesuuran julkaisema kirja, mutta kyseinen kustantamo julkaisee nettisivujen mukaan myös omakustanteita.

Nivalalainen Mikko Tappura karkotetaan Siperiaan rangaistukseksi puukon kanssa heilumisesta. Hän ei kauaa työleirillä viihdy, vaan karkaa jalan läpi kylmän ja kolkon Venäjän. Yllättäen ihmiset ovat aivan avuliaita, vaikka tunnistavatkin hänet vankikarkuriksi.



Tappura on henkilönä hyvin inhimillinen. Kuinka häneltä voitaisiin täydellisyyttä odottaakaan? Karkuri, joka kaipaa takaisin kotiin rakastetunsa luokse, on varmastikin enemmän epätoivon ajama kuin jalojen aatteiden ruumiillistuma. Myös kirjan muut hahmot ovat häkellyttävän ja jopa viehättävän inhimillsiä.

Seutuhistorian kannalta kirja olisi varmasti vielä kiinnostavampi, sillä Mikko Tappura oli ellei todellinen, niin ainakin legendaarinen henkilö. Siperiaan myös karkotettiin 1800-luvulla paljon suomalaisia, joten Mikon tarina voisi olla kenen tahansa leiriltä karanneen tarina. Itselläni ei ole Nivalassa mitään sukujuuria tai tuttuja paikkoja, mutta silti kirja maalasi jonkinlaisen kuvan kaupungista ja sen historiasta.

Historiasta kiinnostuneelle kirja on varmasti innostavaa luettavaa. Itse lähden tämän artikkelin kirjoittamisen jälkeen etsimään tietoa suomalaisista Siperian työleireillä 1800-luvulla.

8 kommenttia :

  1. Kiitos Maria Kinnunen! Olen isosti otettu palautteestasi kirjastani Mikko Tappura. Olen historiaan hurahtanut myöhäisen iän kirjoittelija. Mikko Tappurasta on dvd pienoiselokuvakin katseltavana Youtubessa nimeltä Mikko Tappuran paluu. Se on kuvattu Nivalassa paikallisten harrastelijoiden voimin ko kirjan tarinan pohjalta. Tiedoksi: kohta ilmestynee seuraava historiallinen romaanini Kesuuran kustantamana: Kukurtaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, olen minäkin otettu, kun itse kirjailija kommentoi blogiini! Voisinpa katsella tuon elokuvan. :) Kukurtajan laitan korvan taakse.

      Poista
    2. kuten edellä mainitsin, elokuvan voi katsoa Youtubesta, nimi on Mikko Tappuran paluu. Jos löydät ja katsot, kuuntele herkällä korvalla taustamusiikkia, se on sävelletty juuri tätä elokuvaa varten ja nimikin on: Menneisyyden sävel Lisäksi, Kukurtajastakin on tekeillä samanlainen dvd-elokuva!

      Poista
    3. Katselin pätkän tuosta elokuvasta. Kiintoisalta vaikuttaa ja musiikki on toden totta kaunista.

      Poista
  2. KUKURTAJA on syntynyt, kastajaiset 7.8.2016 edelleen Nivalassa !

    VastaaPoista

Kommentti piristää aina! :)