Mustesydäntä on suositeltu minulle vuosia eri tahoilta. Viimein, kirjahyllyä siivotessani, sain aikaiseksi tarttua Funken varmasti tunnetuimpaan teokseen. Varhaisnuortenfantasiaksi yllättävän synkkä Mustesydän piti otteessaan, ja lyhyet, välähdyksenomaiset luvut saivat minut lukemaan aina vain seuraavan pätkän.
Olisi ehkä pitänyt lukea Mustesydän nuorempana, että olisin voinut eläytyä paremmin itse seikkailuun ja 12-vuotiaan Meggien tuntemuksiin. Nyt lähinnä ihmettelin päähenkilön isän ja muiden aikuisten epämääräistä käytöstä - ja Capricornin eli suurpahiksen vähän vähemmän vapaaehtoista haaremia, jonka tämä on koonnut kirjoista loitsimalla. Huolimatta näistä puutteistaan kirja on ihan kelpo fantasiaromaani.
Fantasialle tyypillisesti tarinassa on yksi tietty esine, jonka kaikki tahtovat. Jotkin hahmot ovat siirtyneet maailmaamme Mustesydän-nimisestä kirjasta, ja he haluavat kirjan takaisin, jotta voivat päästä takaisin omaan tarinaansa. Meggien isä puolesta haluaisi kirjan, koska hän tuli vahingossa loitsineeksi Meggien äidin kirjaan joskus ja toivoo löytävänsä tämän kirjan sivuilta.
Tavallaan kirja oli kiehtova, mutta en täysin lumoutunut. Ihan hyvä on sanapari, joka herättää yleensä inhonväreitä, mutta juuri sitä tämä kirja minulle on. Ihan hyvä. Jatko-osat ovat kuitenkin hyllyssä, ja aion lukea ne.
maanantai 26. maaliskuuta 2018
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)