Maria Turtschaninoff - Naondel

Olin hyvin innoissani, kun kuulin, että Maresi saisi jatkoa. Jatkoa ei tullut, mutta tulikin esiosa, Naondel, joka kertoo, kuinka Punainen luostari sai alkunsa. Mitään varsinaisen ihanaa luettavaa ei Naondel ollut, mutta raakuus ja toisaalta äärimmäisen kauniin ympäristön kuvaus ovat vaikuttavia. Vieläpä höystettynä Turtschaninoffin runollisella kirjoitustyylillä kirja oli hieno lukukokemus.

Nuori Kabira osaa puhua puutarhassaan olevan lähteen, Anjin, kanssa. Anji on "vain" lähde, mutta sen vedellä on uskomattomia taikavoimia. Kabira osaa kyllä kunnioittaa sitä, mutta hänen aviomiehensä Iskan huumaantuu vallasta, jonka lähteen vesi antaa vähenevän kuunkierron aikana. Tästä seuraa tapahtumaketju, joka lopussa avaa Maresin maailmaa hyvin valaisevasti.

Kirja oli paikoittain melko hyytävää luettavaa. Naiset osaavat olla toisilleen pahoja, mutta miehet ovat lähes aina suorastaan hirviöitä. Toisin kuin yleensä aiemmin, kirjassa oli myös muutama ihan neutraalikin mieshahmo.

Hämmästyttää, miksi Turtschaninoffin kirjoja kuvaillaan feministiseksi fantasiaksi. Naiset nimenomaan esitetään uhreina ja kärsijöinä (ottaen huomioon kirjan maailman historialliset vaikutteet on tämä oikeastaan ihan hyväksyttävää), ei tasavertaisina toimijoina miesten rinnalla. Naishahmot ovat kyllä vahvoja, sitä en kiistä. Ja tällainen tarina, jossa juurikin naiset ottavat elämänsä omiin käsiinsä, on hieno ja voimaannuttava varmasti monellekin nuorelle naiselle, joka Naondelia lukee.

Rakastan sitä, että Maresin kannessa (ehkä itse kirjassakin, en muista tarinasta enää paljoakaan) on viittauksia Naondeliin. Pääkallo on keskeisessä roolissa niin konkreettisesti kuin symbolinakin - sen voisi kytkeä vaikkapa Shakespeareen oikein loogisesti, kuten myös meriteemaan merirosvolipun myötä.

Tapasin Turtschaninoffin kirjamessuilla ja innostuin hehkuttamaan hänen kirjojaan (ehkä vähän liikaa). Sain omistuskirjoitukset sekä tähän että Maresiin. Kävin myös kuuntelemassa hänen paneelikeskustelujaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Hänen suomen kielensä oli kyllä niin sujuvaa, että hän voisi varmasti kirjoittaa suomeksikin! Toki äidinkielessä on parempi pysyä, sillä ilmaisuvoima on sillä huomattavasti parempi.

Maria Turtschaninoff ja varsinkin Punainen luostari ovat tulevaisuuden klassikoita, uskokaa pois. Suosittelen ehdottomasti. Lukemisjärjestyksellä ei ole varmaankaan väliä, sillä nämä ovat erillisiä ja itsenäisiä tarinoita.

Maria Turtschaninoff - Maresi

Kiitos arvostelukappaleesta, Tammi!

Olen lukenut Turtschaninoffilta aiemmin kaksi teosta, Anachén ja Arran. Tämä uusin kirja, Maresi, sijoittuu samaan maailmaan kuin edellä mainitut. Oikeastaan sitä ei edes huomaa. Periaatteessa kirjailija olisi voinut erottaa kaikki nuo maailmat ja tarinat vain jättämällä muutaman jutun kertomatta, mutta aivan mainiosti tämä näinkin käy. Kaikki nuo "tolkienilaiseen fantasiamaailmaan" (luki etuliepeessä) sijoittuvat tarinat ovat kuitenkin aivan omia kokonaisuuksiaan, eikä niitä voi siten kutsua sarjaksi.

Turtschaninoffille tyypillinen (kolmen luetun kirjan perusteella) feministinen sanoma nousi Maresissakin esiin, oikeastaan vielä vahvemmin kuin kahdessa edellisessä. Naiset, jotka ovat paenneet Punaiseen luostariin köyhää elämää ja väkivaltaisia miehiä, ovat aivan eristyksissä - ja toivottavasti myös turvassa - pienellä Menoksen saarella.

Voin sanoa, että takakansi on hirvittävän spoilaava. Sitä ei kannata lukea, jos haluaa hyvän lukukokemuksen. Periaatteessa juoni on ennalta-arvattava, mutta tämä on niitä kirjoja, jossa se ei haittaa. Kirjan kaunis, herkkä kieli ja koko maailma tekevät tehtävänsä. Juonen suoraviivaisuus ei liioin häiritse lukiessa. Kirjan loppuessa häiritsee vain yksi asia. Se, että kirja oli niin lyhyt. Ja takakansi.

Juonesta lienee turha paljastaa enempiä. Sanottakoon vain, että päähenkilö, suloinen ja neuvokas - ja ilahduttavan inhimillinen - Maresi on aivan omaa luokkaansa. Pidän siitä, että hahmoilla on selkäranka ja aatteita, joista he pitävät kiinni - ja joiden takia vähän kärsivätkin. Ylipäätään Maresia ei päästetty helpolla. Pidän siitä. Kirjan hahmot eivät kasva, jollei heitä vähän ravistele ja läpsäyttele poskelle... Silloin tällöin.

Kirjassa parasta olivat rituaalikuvaukset ja se uskonnon kaltainen olotila, joka Menoksella vallitsi. Kirja saa myös olemaan ylpeä sukupuolestaan (paitsi jos sattuu olemaan mies...), ja vaikken ole ikinä kauheasti alkuäitijutuista piitannutkaan, ne iskivät jollain tavalla tässä kirjassa. Kovaa.

Suosittelen. Kirja on ihana myös ulkonäöltään - jos tänä vuonna järjestetään Kaunein kansi -kilpailu, tulen äänestämään tätä. Ja kyllä Maresi myös vuoden parhaisiin tulee todennäköisesti yltämään.