Ruta Sepetys - Salt to the Sea

Guilt is a hunter.
Fate is a hunter.
Shame is a hunter.
Fear is a hunter.

Ruta Sepetys, joka on aiemmin kirjoittanut Suomessa suosiota saaneen Harmaata valoa -kirjan, käsittelee jälleen historiallisia teemoja viime vuonna ilmeestyneessä kirjassaan Salt to the Sea. Todellisiin historian käänteisiin nojaava fiktiivinen kertomus osoittaa jälleen kerran, kuinka taitava Sepetys on paitsi faktojen, myös kaunokirjallisten keinojen kanssa.

Neljä kertojaa - Joana, Florian, Emilia ja Alfred ovat eri maista ja kokevat toisen maailmansodan eri tavoin, mutta yhtä kaikki kärsivät siitä suunnattomasti. Heidän vanha elämänsä ja siihen sisältyneet unelmat on pyyhkäisty pois. Lääketiedettä opiskellut Joana päätyi paikkailemaan sodan runtelemia ihmisiä parhaansa mukaan, Emilia joutui pakenemaan kotoaan mahdollisesti vielä vaarallisempaan paikkaan, Florian kantaa mukanaan valtavaa salaisuutta, ja Alfred - voi, Alfred. Hän on täysiverinen natsi.

Kuten myös Sepetyksen edellisessä kirjassa,  hahmot eivät ole yksiselitteisen hyviä tai pahoja. Heillä on tavoitteensa, ja osa ei kaihda kovia keinoja niiden saavuttamiseksi. Kirjailijalla on hämmästyttävä kyky tuoda esiin ihmisluonnon pimeät puolet ilman, että valo hukkuu hahmoista kokonaan. Suurin osa ihmisluonnosta on hämärää harmaata, jotain mustan ja valkoisen väliltä, mikä on sekä Salt to the Seassa että Harmaassa valossa hyvin esitetty.

Minun on todellakin ylistettävä Sepetystä historiallisesta taustatyöstä ja pieteetistä, jolla hän on pyrkinyt autenttisuuteen miljöön ja hahmojen suhteen. Laiva, jolla hahmot vihdoin kohtaavat, on nimeltään Wilhelm Gustloff. Kuulostaako tutulta? Ai, ei. No, sen upotessa kuoli kuusinkertainen määrä ihmisiä Titaniciin verrattuna, eli noin 9000 henkeä.

Mielenkiintoista on, että yksi kertojista, Joana Vilkas, on Harmaata valoa -kirjan Lina Vilkasin serkku. Kirjan lukeneet tietävät, kuinka Linan kävi - mutta miksi, sen kertoo Joana.

Salt to the Sea on mieletön kirja. Ei täydellinen, sillä kerronta oli hetkittäin irrallista näkökulman poukkoillessa hahmosta toiseen ja juonen jäädessä siten ohuehkoksi. Kuitenkin tunne ja sanoma välittyvät täydellisesti, mikä tekee kirjasta nautinnollisen lukukokemuksen.

Ruta Sepetys - Harmaata valoa

Puhdistuksen luettuani mielenkiintoni alkoi yhä enemmän kohdistua Neuvosto-Baltian kohtaamiin vääryyksiin ja vuosikymmeniä kestäneeseen nöyryytykseen. Ruta Sepetyksen Harmaata valoa käsittelee Liettuan synkkää historiaa yllättävän kauniilla tavalla.

15-vuotias Lina Vilkas on lahjakas piirtäjä, jonka taidekoulu saa jäädä neuvostosotilaiden viedessä koko perheen työleirille Siperiaan. Elämä siellä on kovaa, mutta kaiken kurjuudenkin keskellä löytyy jotain, mistä pitää kiinni elämän valuessa ympäriltä.

Hiukan Anne Frankin päiväkirjaa muistuttava teos on ehkä yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista. En halua kertoa juonta turhan tarkkaan, mutta hahmoissa panin merkille mustavalkoisuuden puuttumisen. Sepetys ei moralisoi muttei toisaalta sorru niin sanottuun vihollisen hyvyyteen: esimerkiksi Kretski on ylimielinen, ilkeä ja paha joistain harvoista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta.

Harmaata valoa herätteli jo ennestään vahvaa mielenkiintoani pimeää historiaa kohtaan. Toinen maailmansota on täynnä kauheuksia, ja osasta varmasti vaietaan vieläkin. Neuvostoliiton kaltoinkohtelemat ovat uskaltaneet puhua tapahtumista vasta pitkän, pitkän ajan kuluttua.

Suosittelen ehdottomasti lukemaan. Kirjassa ei herkutella väkivallalla, mutta henkisesti se saattaa olla herkemmälle todella rankka.