lauantai 28. tammikuuta 2017

John Green, Maureen Johnson & Lauren Myracle - Let it snow

Luin tämän ihastuttavan talvisen antologian vasta joulun jälkeen, vaikka ilmeisesti kirja on tyypillistä joulunaluslukemistoa. Tunnelma onnistui silti tavoittamaan minut, sillä täällä Suomessa parimetriset nietokset pysyvät maassa kevääseen saakka.



Let it snow on antologia, jollaisia Suomessa yleensä julkaisevat vain pienet kustantamot ja niihin kirjoittavat kohtuullisen tuntemattomat kirjailijat. Tässä antologiassa oli mukana peräti John Green, eli mistään harrastelijapuuhasta ei ole kyse.

Kolme talvista rakkaustarinaa nivoutuvat teoksessa yhteen eri kirjoittajien kertomana. Yllättävää oli, että jokaisella tarinalla oli oma suomentajansa. Ehkä tällä on koetettu maksimoida tarinoiden erillisyys.

Eniten pidin ensimmäisestä tarinasta, jossa Jubilee-nimisen tytön juna pysähtyy keskelle ei-mitään. Onneksi lähellä on kahvila, johon hän saattaa mennä lämmittelemään. Tämän kahvilan ympärille muutkin kirjan tarinat sijoittuvat: tuntuu kuin se vetäisi puoleensa omituisia tapahtumia.

Hän kuitenkin päätyy tuntemattoman pojan luokse, ja kirjan alaotsikkokin sen jo kertoo: romanttisilta tunteilta ei säästytä. Sama teema toistuu kahdessa seuraavassa novellissa.

Kirja on ihanaa höttöä niille, jotka haluavat irtautua talven synkkyydestä. Varsinaista viestiä teoksella ei ole, mutta eihän kaikilla kirjoilla tarvitsekaan olla.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Helsingin kirjamessut: LA & SU

Tätä voi ajatella sellaisena throwbackina, koska hei, onhan niistä messuista jo... öh, kolme kuukautta aikaa!

Messut ovat ohi, ja kaiholla muistelen sitä, kuinka näin Paperi T:n käyttävän älypuhelinta lavalla, hymyilin vaivaantuneesti vieressäni seisoneelle Juha Itkoselle ja melkein join shampanjaa kirjailijan kanssa. (Ja jotta en kehuskelisi turhalla, täytyy sanoa, että se oli todella lähellä.)

Nimekkäässä seurassa liikuttuani palasin kuitenkin tavalliseen elämään, ja vieläkin leijun pää pilvissä kokemieni ja näkemieni asioiden johdosta. Kaikessa kirjallisuudessa tuntuu olevan taikaa (varsinkin signeeratuissa opuksissa, hehe). Haluan takaisin. Nyt.



Mieleenpainuvinta oli varmastikin Haluatko käsikirjoittajaksi? -keskustelu, jossa ammattimaiset- ja harrastajakäsikirjoittajat pääsivät esittämään ideoitaan. Ihanin oli suunnitelma filmatisoida Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävä. Idean esittänyt herra oli niin karismaattinen ja asiantuntevan oloinen, että olen aivan varma, että jokin hänen konsepteistaan menestyy. 

Kävin katsomassa Iida Rauman ja Selja Ahavan keskustelua siitä, kuinka paljon kirjallisuuspalkinnot vaikuttavat kirjailjan uraan. Rauma oli taas oma ihana itsensä, eipä siinä mitään! Rakkaudentunnustukset saivat tosin jäädä, myöhemmin hehkutin kuitenkin Maria Turtschaninoffille hänen kertojanlahjojaan.

Helsingin Sanomain esikoiskirjapalkinnon ehdokkaiden haastattelu oli äärimmäisen kiinnostavaa seurattavaa; terävät haastattelijat ja sanavalmiit kirjailijat tekivät vaikutuksen. Hieman hämmensi Paperi T:n ehdollaolo - hänen kirjansa on julkaistu aivan vasta, saanut valtavan mediahuomion ja on niin mainstreamia, ettei hän minusta tarvitse tai ehkä jopa ansaitse arvostettua kirjallisuuspalkintoa. Hänen kirjallinen suosionsa perustuu rap-musiikin ystävien uteliaisuuteen ja hänen persoonallisuuteensa, ei itse tekstiin. Kaiken suosion ja huomion hän kyllä ansaitsee, mutta kirjallisuuspalkintoa en ehkä antaisi ainakaan tästä esikoiskokoelmasta.

Tapasin monia, monia kirjabloggaajia, joille oli ihana saada kasvot ja ääni. Joitakin jo etukäteen tuttuja, joitakin aivan uusia tyyppejä - ja on sanottava, että ensi vuonna on pakko päästä uudelleen näkemään teitä kaikkia, kuten myös uusia ja jännittäviä kirjailijoita. 

Haluan kiittää Messukeskusta bloggaajapassista ja pressin kahvista. Kiitos.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Vuoden 2016 parhaat kirjat & tilastollinen katsaus edellisvuoden lukemistoon

Jo perinteeksi muodostunut vanhojenmuistelupostaus, jossa kokoan mahdollisimman tiukkaa tilastollista faktaa lukemistani kirjoista. Vuoden 2016 parhaat kirjat ovat sinä vuonna lukemiani (julkaistu ehkä jo aiemmin) ja ne on lajiteltu genreittäin. Täältä pääset edellisen vuoden tekstiin.



Luin 231 kirjaa, eli 19 vähemmän kuin 2015, ja 53 470 sivua, mikä on huomattavasti vähemmän kuin toissavuonna, mutta ainakaan en lukenut niin paljon Sandemoja! Sain Jääkansan tarinan loppuun. Ehkä tänä vuonna olisi paikallaan lukea esimerkiksi Noitamestari uudelleen - tai Sandemo-sarja.

Pidin lupaukseni lukea enemmän kotimaista kaunoa. Tämän genren edustajia luettuihin kertyi 112, mikä on 49% kaikista luetuista. Rehellisesti sanottuna, varmaan enemmän kuin koskaan ennen. Paras kirja: Seksistä ja matematiikasta, joka lähentelee nerokkuutta kerronnassaan ja päihittää kevyesti kansainväliset kilpailijansa.

Lasten- ja nuortenkirjallisuutta (pääosin jälkimmäistä) oli kaikista luetuista 13% eli 30 kappaletta. Oho, jostakusta on tulossa aikuinen! Näistä kotimaisia oli 8 eli 27%, käännöksiä 16 eli 53% ja englannin kielellä luettuja 6 eli 20%. Luen selvästi käännöksiä nuortenkirjallisuudessa eniten, kuten varmasti moni muukin. Suomeksi tarjontaa on oikeastaan aika vähän. Kaikki englanniksi lukemani kirjat taisivat olla nuortenkirjoja. Paras kirja: En osaa päättää. Ainakin Eleanor & Park, Fangirl ja Et kävele yksin ansaitsisivat ykkössijan!

Runokirjoja luin myös yhteensä 30. Niistä 2 oli ulkomaisia (Whitman ja Thomas) ja 28 kotimaisia. Hyvä minä! Paras kirja: post-alfa eli Paperi T:n ensimmäinen runokokoelma.

Sarjakuvia luin melko paljon erityisesti kesällä. Niitä kertyi peräti 48, mikä kattaa 21% luetuista. Näistä tosin vain 6% oli kotimaisia sarjakuvia, mutta ne painuivat mieleeni erinomaisesti. Kyse on siis Kati Närhestä ja hänen Agnes-sarjakuvaromaaneistaan. Paras kirja: Habibi, jossa paitsi tarina, myös piirrosjälki on päätähuimaavan kaunista. Ihana kirja.

Tietokirjallisuuttakin ehdin lukea. Aihepiirit vaihtelivat suomalaisesta okkultismista kuningatar Viktoriaan saakka, mikä on mielestäni vain positiivista. En ole ainakaan vielä jämähtänyt pelkästään yhteen aihealueeseen. Luin 12 tietokirjaa (hui, luulin oikeasti lukeneeni enemmän...). 4 ulkomaista ja 8 kotimaista, eli kuitenkin vedin kiitettävästi kotiinpäin. Paras kirja: Valonkantajat tai Sota ja seksi (kotimaisia molemmat, jee!)

Jäljelle jää oikeastaan vain käännöskauno, ja toisin kuin ehkä koskaa aiemmin, olen lukenut sitä erittäin vähän. Tänä vuonna mieleeni painuivat Joël Dickerin toinen teos, Baltimoren sukuhaaran tragedia, sekä tietysti ensi kertaa lukemani, äärimmäisen kauniit Taru Sormusten herrasta -kirjat, joista viimeinen on tosin vielä lukematta.

Kirjavuodesta 2017 tulee varmaankin melko tietokirjapainotteinen (toiveajattelua parhaimmillaan). Olen myös ajatellut lukea uusiksi vanhoja lempikirjojani ja viritellä lukuharrastusta uudestaan käyntiin. Loppuvuonna luin häpeällisen vähän, mistä voi syyttää sosiaalista mediaa ja Youtuben koalavideoita.

Hyvää tulevaa vuotta, lukijani!

torstai 5. tammikuuta 2017

TV-sarja: SKAM

Skam on norjalainen ilmiö, joka on noussut pinnalle valtavalla vauhdilla aivan vasta. Se on onnistunut käytännössä mahdottomassa, eli norjalaisnuorten lisäksi sitä katsovat niin nuoret kuin aikuisetkin joka puolella maailmaa.

Ilman sarjaan hullaantuneen tuttavan suositusta en olisi koskaan edes aloittanut sarjan katsomista - onhan se pohjoismainen ja pienelle yleisölle suunnattu ja siten kannattamaton projekti, mikä varmasti näkyisi budjetissakin. Tai no, niin luulin.



Skam on äärimmäisen hyvin käsikirjoitettu. Yllättävää kyllä, se ei lietso moraalipaniikkia lukiolaisten juomisesta tai huumeidenkäytöstä vaan tarkastelee niitä niin neutraalisti kuin taide tai viihde ylipäänsä pystyvät. Hahmot ovat realistisia ja samaistuttavia. Noora lipsahtaa välillä Mary Sue -kategoriaan, mutta onnistuu kyllä kömpimään sieltä kokonaisena, aitona hahmona.

Erikoista on mielestäni seurustelevien hahmojen suuri määrä. Ainoastaan viisihenkisen tyttöporukan muslimi, Sana, on täysin vailla rakkauselämää. Nämä asiat vaihtelevat yllättävän paljon ystäväpiireittäin, mutta esimerkiksi omista läheisistä ystävistäni seurusteli lukion ensimmäisellä luokalla (jolle 1. ja 2. tuotantokausi sijoittuvat) noin kolmannes. (Sivuhuomautus: En kuulunut tuohon kolmannekseen, joten siksi minun on ehkä vaikea käsittää Skamin hahmojen ihmissuhteita.)

Kuitenkin pienestä vieraudesta huolimatta Skam on tarjonnut minulle sen sukupolvikokemuksen, jonka puuttumista olen surrut ja hämmästellyt jo muutaman vuoden. Ja vaikka sarja sijoittuukin Osloon, se onnistuu tavoittamaan katsojansa. Tapahtumat ja tunteet ovat yleismaailmallisia ja sarja koukutti minut ihan täysin.

Haluan vain sanoa, että katsokaa tämä. Aikanne ei mene hukkaan. Lisäksi 1. ja 2. tuotantokaudet ovat Areenassa suomeksi ja ruotsiksi teksitettynä! Siitä vain tutustumaan. Jaksot ovat lyhyitä, joten kärsimättömämpikin jaksaa niitä varmasti katsoa.

Itselläni on tällä hetkellä 3. kausi kesken, ja täytyy sanoa, että sarja vain paranee edetessään. Kiitos Kirjis ja kiitos YLE - ja tietysti tuhannet kiitokset, sarjan tekijät! Vuosi 2017 ei olisi voinut alkaa paremmin. (Toki sarja on tehty aiemmin, mutta itse näen sen "vasta" nyt.)

P. S. Sana on ehdoton lempparihahmoni. Te, jotka olette katsoneet sarjaa, kenestä pidätte eniten?