Lukijoita alkoi tulla hitaasti mutta varmasti. Kun olin lisännyt lukijat-gadgetin, tarkkailin koko ajan, milloin ensimmäinen ihminen ilmestyisi. Riemuitsin, kun se tapahtui.
Kaksi vuotta on lyhyt aika. Siinä kuitenkin ehtii oppia itsestään ja maailmasta paljon. Ja lukea, ihan uskomattomia määriä. Kymmeniätuhansia sivuja, joiden läpi olen kahlannut, satoja maailmoja, joissa olen vieraillut.
Löysin myös ystävän, joka minun laillani verhoutui anonyymiteetin naamioon ja antoi minun lukea käsikirjoituksiaan. Hän pyysi minua kutsumaan itseään Sudeksi. Keskustelimme syvällisistä ja kevyistä asioista, tapasimme kerran ja sitten tapasimme uudelleen. Susi ei ollut susi lammasten vaatteissa, kuten pelkäsin aluksi.
Minä haluan pysyä anonyyminä. Kritisointi on helpompaa, kun tietää, että postilaatikkoon ei tipahda aamuisin valtavaa nippua vihapostia. Olen koko blogiaikani kuluessa saanut vain yhden negatiivisen viestin eräältä suomentajalta, joka oli loukkaantunut postauksestani.
(Kuvani kuitenkin löytyy sydämellä merkitystä välilehdestä. Aika hankala minua on siitä silti tunnistaa.)
Tähän samaan virteen yhdistänen vielä kiitoksen viidellekymmenelle lukijalleni. Kuinka ihmeessä te tänne olette ajautuneet? Melkein koen ramppikuumetta julkaise-nappia painaessani, kun tiedän, että jotkut tulevat todella näkemään nämä kirjoitukset.
Toivottavasti kehityn seuraavan kahden vuoden aikana vielä enemmän kuin olen kehittynyt blogiaikanani. Teroitan sanani säilän ja ruodin kirjallisuutta (ja toivottavasti entistä enemmän myös muita siihen liittyviä ilmiöitä) niin tarkasti kuin kykenen.
Vakava osuus oli tässä, nyt viihdettä kansalle :D Saatte lukea ennenjulkaisemattoman, ensimmäisellä luokalla kirjoittamani tarinan. Cringe alert!
Köyhät tontut
Oli kerran kaksi onnellista tyttöä. He eivät kuitenkaan tienneet, että jos sammakko hyppäisi heidän viereltään keski yöllä, heidän vintillään asuisi pian 2 tonttua, jotka vertauskuvasivat heitä.
Mutta he olivat köyhiä, ja jos tontut olisivat köyhiä, niin olisivat tytötkin. He eivät lainkaan tienneet tästä vaanivasta vaarasta. Ja se tapahtui seuraavana yönä. Kaikki oli pahan noidan taikaa. Mutta tämä noita oli nuori eikä osannut purkaus loitsua.
Noidan äiti, jonka nimi oli Eva, antoi voimansa lapselleen. Mutta taika raukeaisi vain, jos Mira tai Sara niminen tyttö rakastuisi 24-vuotiaaseen prinssiin ja sanoisi: Minä rakastan.
Eräänä aamuna oli Mira ja Sara ullakolla, kunnes Sara löysi niteen nimeltä "NOIDAN VOIMA ON MAAILMAN KORKEIN". Enpä usko, ajatteli Sara hiljaa. Ja hän ajatteli että kertoisi pian Miralle.
Mutta mitä ihmettä! Mira oli kadonnut. Paha noita asui Saran tietämättä ullakolla tyttöjen salavessakopissa, sillä rakennus oli ennen hotelli. Teini-ikäinen nykynoita tunnetaan nimellä Sabrina Jokinen. Mutta Sabrinan sisko on tullut kostamaan siskolleen, joka sai voimat. Mira oli kaapattu. Tontut voittivat lotossa ja tulivat rikkaiksi. Sara oli prinsessa jolla oli keijun voimat. Mira ei jäänyt hetkeksikään WC-koppiin vaan lähti.
-Etsimään puolisoa. Hän löysi linnan ja sanoi eräälle prinssille: minä rakastan... silloin kaikki muuttui; Tontut himmenivät toisen ulottuvuuden iltahämärään. Noita muuttui tuhkaksi. Kaikki palasi entiselleen. Jopa heidän onnellisuutensa.
Loppu.
Haastan muutkin kirjabloggarit kaivamaan esille lapsuutensa noloimmat tekstit ja julkaisemaan ne. Häpeä kasvattaa luonnetta! ;)
Lopuksi vielä pari kuvaa siitä, mitä aion tehdä jouluna.
Soittelen siis balalaikkaa, luen paljon ja pelaan Salaisuuksien saarta. Kyseinen peli on muuten aivan mahtava, suosittelen kokeilemaan!
Tästä tuli pitkä postaus. Lopuksi haluaisin sanoa, kuinka ihanaa on, että minulla on näin paljon lukijoita - ja että täällä ja muissakin kirjablogeissa vallitsee iloinen ja ystävällinen henki.
Minusta on mahtavaa jutella kirjoista ja kirjoittamisesta. Ole siis rohkea ja laita keskustelua vireille!
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta ❤