Erika Vik - Seleesian näkijä

Kaksosauringot-trilogian toinen osa, Seleesian näkijä, jatkaa siitä, mihin tyrmäävä avausosa Hän sanoi nimekseen Aleia jäi. Lienee selvää, että tämä postaus spoilaa ensimmäisen osan täysin.

Aleia ja Corildon nousevat laivaan ja matkaavat kohti Seleesiaa, Corildonin kotimannerta. Siellä on tarkoitus selvittää, miksi Aleia pystyy aistimaan seleesien kiehtovan toisen pulssin, vaikka on ihminen, ja millainen lumous hänen sisällään oikein piilee. Mateo, Aleian rakas, jää kuitenkin rannalle ruikuttamaan. Onneksi hänenkin tarinaansa kuullaan aina sopivassa välissä.

Jälleen kerran sain haukkoa henkeä ja kirkua onnesta ja jännityksestä hahmojen puolesta. Vik kirjoittaa mukaansatempaavasti, ja lukemisen keskeyttäminen tuntui joka kerta siltä, kuin jättäisi hyvästit jollekulle todella rakkaalle. Henkilöhahmojen välisten suhteiden rakentamisessa ja kuvailussa kirjailija on mestari - jännitteet kasvavat vaivattomasti ja purkautuvat tavoilla, jotka saavat herkempien lukijoiden seinänaapurit huolestumaan. En laskenut, mutta epämääräisiä tuskan- ja kannustushuutoja taisi minulta päästä joitain kymmeniä lukiessani.

Hahmojen kehittymistä on kiehtovaa seurata: Varsinkin Mateolta vaikuttaa pudonneen täysin pois se pikkuroiston rooli, jolla hän naamioi todellisen, oikeastaan aika kiltin ja herkän olemuksensa edellisessä osassa. Corildonista paljastuu aivan uusia puolia Seleesiassa, jossa hänen perheensä on, ja Aleia tietysti päähenkilönä oppii itsestään ja kyvyistään aina vain lisää. Seleesian näkijän sivuhahmot ovat mielenkiintoisia, erityisesti Corildonin sisko Tigran, jonka plot-twistin tosin arvasin heti, kun hahmo esiteltiin ensimmäisen kerran. (Se oli kylläkin hyvin onnekas arvaus, eli mistään ilmiselvästä ei ole kyse.)

Vaikka pidänkin Seleesian näkijästä valtavasti, en voinut olla pettymättä juonen laahaamiseen kirjan keskivaiheilla. Ensimmäiset ja viimeiset 200 sivua olivat kuitenkin sellaisia, että lukemisen keskeyttämisestä edes hetkeksi ei ollut puhettakaan. Juoni ylipäänsä tuntuu erittäin mietityltä, ja tapahtumien jakaminen eri kirjan osien kesken on onnistunut. En voi edes kuvitella, kuinka mahtava kolmas osa on - solmitaanhan siinä yhteen kaikki se, mikä vielä on selvittämättä.

Kirjoitin jo edellisen osan arvostelussa (ja kommenteissa), kuinka tyytyväinen olin siihen, ettei ensimmäisessä osassa Aleian ja Corildonin välille syntynytkään romanssia, vaikka lukija sitä olisi ehkä odottanut. Vik tuntuu kuitenkin jatkuvasti antavan aihetta noiden kahden hahmon shippaamiseen. Tavallaan olen todella iloinen, koska Corildon on todellakin Aleian arvoinen, mutta kuinka Mateolle sitten käy?

Kaksosauringot-trilogia on ehdottomasti lukemisen arvoinen! Ei ole väliä, oletko nuori vai aikuinen tai mistä spefin lajista pidät. Todennäköisesti pidät tästä.

Arvostelukappale.

Erika Vik - Hän sanoi nimekseen Aleia

Minkä mainion fantasiaromaanin olenkaan löytänyt! Erika Vikin Kaksosauringot-trilogian aloittava Hän sanoi nimekseen Aleia on upea teos genrerajoja rikkovalla tyylillään ja kliseitä kaihtavalla kerronnallaan.

Hän sanoi nimekseen Aleia alkaa vähän kuin Sofi Oksasen Puhdistus: Nuori tyttö harhailee pihaan, pökertyy - ja huomaakin löytäneensä tuttavuuden, jonka myötä elämä mullistuu täysin. Aleiaksi itseään kutsuva tyttö ei muista menneisyydestään lähes mitään, ja seleesien rotua edustava kartografi Corildon antaa hänen jäädä luokseen, koska ihmiseksi Aleia on hyvin poikkeuksellinen. Hänen hämärän peitossa olevaan menneisyyteensä tuntuvat kietoutuneen ratkaisun avaimet, ja niinpä kaksikko lähtee kohti Seleesiaa, jossa joku voisi ehkä palauttaa Aleian muistin.

Matka osoittatuuu jälleen kerran kiintoisammaksi kuin päämäärä: uudet tuttavuudet, epäilyttävät takaa-ajajat ja ihmissuhteiden jännitteiden eskaloituminen saavat lukijan haukkomaan henkeä jännityksestä. Toisaalta myös romanttinen osuus (joka ei ole, luojan kiitos) se kaikkein ennalta-arvattavin, sai ainakin allekirjoittaneen sydämen hakkaamaan. Mielenkiintoista on, ettei takakannessa mainita romantiikasta sanaakaan. Luulin todellakin aloittavani erittäin platonista romaania, mutta ilokseni olin ollut väärässä.

Hahmot - mitä tähän pitäisi edes sanoa? Aleia on mahtava, ja toisin kuin valitettavan monissa fantasiakirjoissa, itsenäinen toimija ja aivan mahtava hahmo muutenkin. Corildon, joka taitaa loppujen lopuksi olla tarinan päähenkilö, on mielenkiintoinen yhdistelmä viisautta, herkkyyttä ja katkeruutta. Hän tuntuu paljon realistisemmalta kuin monet hänenkaltaisensa hahmot, jotka ovat viisaita, mutta tunne-elämältään erittäin vajavaisia. Ja Mateo - okei, en lankea päättömään hehkutukseen, mutta aika harvoin saan oikeasti kirkua onnesta jonkun hahmon vuoksi.

Piirtämääni fanartia kirjan hahmoista.

Vaikka tarina on juonellisesti ansiokas ja sen miljöö on huolellisesti suunniteltu, ansioituu se myös suurten teemojen käsittelyssä. Ennakkoluulot, vierauden pelko ja muukalaisviha eivät ole olemassa vain fantasiamaailmassa. Erityisesti kohtaus, jossa Aleian ei uskota olevan Corildonin seurassa omasta tahdostaan, vetää niin räikeät yhtäsuuruusmerkit kirjan maailman ja meidän tämänpäiväisen todellisuutemme välille, että teemoja ja ehkä jopa kantaaottavuutta on vaikea olla huomaamatta.

Aika ajoin jonkinlaista haparointia on nähtävissä kirjoitustyylissä, erityisesti repliikeissä, mutta onneksi nämä kompastelut painottuvat alkuun. Kaikkiaan pidin tyylistä paljon, ja Vik onnistuu kirjoittamaan luontevasti monet sellaiset kohtaukset, jotka monen muun käsissä olisivat kiusallista selluloosaa.

Suosittelen ehdottomasti! Jatko-osa Seleesian näkijä ilmestyy 27. heinäkuuta.