"Kysyin Peikiltä, ajatteleeko hän, että nämä henkilöt ovat tulleet Hotel Sapiensiin Kamalokasta.-Eivät suinkaan, hän sanoi. -Eivät Kaitsijat ole okkultisteja tai osaa manata henkiä. Näillä olennoilla ei ole esikuviensa sieluja. He ovat hengettömiä kuvajaisia eivätkä oikeasti edes olemassa.
-Oikeasti? Mitähän se mahtaa tarkoittaa? kysyin.
Hän naurahti eikä sanonut mitään. Kuka on oikeasti olemassa, kuka ei, siitähän täällä on mahdoton saada selvyyttä."
Ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen. Krohn pohtii olemassaoloa ja elämän tarkoitusta dystooppisessa, filosofisessa romaanissa, joka... Hei, tulee muuten yksi toinenkin kirja mieleen. Valeikkuna. Joka muuten on myös Krohnin kirja. Mitä ihmettä?
Takaliepeessä sanotaan näin: "Leena Krohn on suomalaisen kirjallisuuden omaäänisin taitaja. Häntä ei pysty jäljittelemään kukaan muu kuin hän itse." Aivan. Juuri näin. Olen täysin samaa mieltä. Mutta se juuri on ongelma! Kuinka monta kertaa Krohn aikoo kirjoittaa saman romaanin ja jäljitellä itseään? Eikö yksi kerta riitä?
Ja asia, joka minua järkyttää eniten, on se että Hotel Sapiens oli Finlandia-ehdokkaana. Miten joku viitsii edes yrittää väittää, että tällaisen kirjan pitäisi voittaa Suomen arvostetuin kirjallisuuspalkinto? Kirjan, josta lukija ei ymmärrä yhtään mitään ja jonka sisältö on pelkkää mukafilosofista haihattelua.
Eikä oikeastaan järkyttävin seikka ole Finlandia-ehdokkuus, vaan se, että Hotel Sapiens on edes julkaistu. Ihan oikeasti: mitä siellä kustantamolla on oikein ajateltu? Totta kai ymmärrän, että Krohn on nimekäs kirjailija ja hänellä on pitkä ura takanaan, mutta kyllä nimekäskin kirjailija voi kirjoittaa huonon kirjan. Tai aivan hirveän kirjan.
Juonesta en kerro, koska sellaista ei Hotel Sapiensissa ole. Tuohon outoon laitokseen ajutuneet ihmiset tekevät kuka mitäkin, muistelevat menneitä, kirjoittavat kirjeitä tuonpuoleiseen ja kuuntelevat haudasta kaivettujen filosofien luentoja.
Tarviiko tätä muuten edes sanoa: en suosittele! Paitsi jos haluat pilata päiväsi pahemman kerran.
