perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kerri Maniscalco - Stalking Jack the Ripper

Puoli vuotta sitten ilmestynyt Stalking Jack the Ripper (vapaasti suomennettuna Viiltäjä-Jackia vaanimassa) on saanut suopeita arvioita niin blogeissa kuin Goodreadsissakin. Kyseisen kirjayhteisön kautta minäkin löysin tämän teoksen, ja vaikka en ollut kuullut kirjasta aiemmin, ajattelin heti, että jotain tällaista haluan ehdottomasti lukea. Heti alkuun sanon, etten todellakaan pettynyt. Rakastan tätä kirjaa.



Vuosi on 1888 ja paikka Lontoo. Nuori Audrey Rose tutkii ruumiita Jonathan-setänsä laboratoriossa, vaikka sosiaalinen paine koettaakin pakottaa hänet hupakon rooliin. Jonathanin nuori ja komea oppilas Thomas on aivan yhtä innostunut ruumiinavauksista kuin Audrey Rose, ja nämä kaksi nuorta huomaavat jakavansa paitsi mielenkiinnonkohteen, myös lujan ystävyyssuhteen.

Päähenkilö Audrey Rose on mielestäni harvinaisen realistisesti rakennettu. Usein viktoriaaniset naiset esitetään kirjoissa ja elokuvissa karikatyyrimaisina siveyden sipuleina tai sitten täysin aikakauden säännöistä piittaamattomina kapinallisina. Audrey Rose on sekoitus näitä kahta: toisaalta hän käyttäytyy pääpiirteittäin juuri kuten "kunnon naisen" oletetaan käyttäytyvän, toisaalta hän on säkenöivän älykäs, tietää sen - ja kaiken lisäksi haluaa kehittää älyään.

Kirjan sankaritar on kiehtova hahmo, jota lukija ei voi kuin ihailla. Harvalla ihmisellä nykypäivänäkään on sellaista urhoollisuutta ja henkistä selkärankaa kuin Audrey Rosella. Mary Sue -vibojakaan ei jostain syystä tule, vaikka kaikki edellytykset siihen olisi.

Koska olen kaukana natiivitasoisesta englannin kielen taidosta, en osaa sanoa, ovatko Maniscalcon käyttämät sanavalinnat aina täysin sopivia tilanteeseen. Esimerkiksi sanaa "cringe" viljeltiin surutta hyvin monessa asiayhteydessä. Olen käsittänyt sen jonkinlaiseksi uudissanaksi, mitä se ei ilmeisesti olekaan.

Olipa muuten erinomaisen ihanaa löytää jotain SJtR:n kaltaista realismin täyttämästä kirjavalikoimasta. Goottilaisen pittoreski miljöö, viittaukset moniin 1800-luvun klassikkoromaaneihin (en spoilaa, mihin) ja sankarilliset hahmot tekevät tästä kirjasta puhdasverisen romantiikan edustajan.

Seuraava osa Hunting Prince Dracula ilmestyy tänä vuonna. Adlibriksestä voi näköjään tilata ensimmäistä osaa kympillä (vain!) ja jatko-osaa 17 eurolla. Aion ehdottomasti lukea jatkoa heti kirjan ilmestyttyä.

Suosittelen!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Lauren Kate - Langennut

Tämän kirjan luettuani tuntuu kuin olisin noussut nostalgian syvistä syövereistä; niin kliseistä ja iänikuista YA-romanssia kuin Langennut on enää vuonna 2017 hankala löytää. Itse asiassa jopa epäilin, että kirjailija Lauren Kate on tehnyt tämän kirjan parodiaksi kaikista niistä latteista, köykäisistä paranormaaleista romansseista, joita on puskettu maailmalle kymmenittäin - ellei sadoittain - sitten Twilightin julkaisun 2005.



Kirja tuntuu kuitenkin olevan aivan liian genre-epätietoinen. Kate kierrättää ihan häpeilemättä kaikki kuluneimmatkin hahmokaavat ja juonikuviot. Kirjoitustyylistä kuultavat läpi lukeneisuuden puute ja erittäin huono kustannustoimittaminen - itse asiassa niin huono, että epäilen, onko kustannustoimittaja ollut irtisanomisajalla tätä editoidessaan ja päättänyt tehdä pienen jäynän.

Kirja kertoo sisäoppilaitokseen lähetetystä Lucindasta, joka tunnetaan tuttavallisemmin Lucena. Hän on tappanut poikaystävänsä vahingossa sytyttämällä tämän tuleen, ja siksi vanhemmat katsovat parhaaksi heittää tytön internaattiin, joka ei anna asukkaidensa pitää yhteyttä ulkomaailmaan. Kuvioissa häärivät myös häiriintyneet kanssaopiskelijat ja vielä häiriintyneemmät opettajat. Meno on omituista juuri niin epärealistisella tavalla kuin voi kuvitella, jos miljöö on mikä on.

Päähenkilömme tiirailee kahta poikaa: Omituista, epävakaata Danielia ja seurallista ja ulospäinsuuntautunutta Camia. Mmmh, onko kyseessä mahdollisesti Night School -kirjan juoni? Ei. Vaan Langennut, jossa voisi ihan hyvin skipata ensimmäiset kaksisataa sivua, sillä niiden tarjonta on lähinnä jahkailua siitä, kumman pojan kanssa sitä olisikaan kivempaa olla. (Hei YA-sankarittaret, polyamoria on keksitty! Perustakaa vain haaremi ja kaikki murheenne ovat ratkaistu.)

Tähän mennessä kirja kuulostaa aivan siedettävältä, eikö? Mutta Luce näkee varjoja! Siis ihan oikeasti, tosi pelottavia sellaisia. (Minua kuumotti lukiessani lähinnä se, saanko haukotteluani koskaan loppumaan.) Nämä varjot liittyvät ah-niin-jännittävään ja salaperäiseen Danieliin, mutta toisaalta Cam on ihanan normaali. Tarinan sankarin vaikein valinta koko kirjan aikana liittyy näihin kahteen mieheen. Tytöt, ottakaa mallia.

Katen käyttämät kielikuvat ovat jotain aivan järkyttävää, dialogit ovat epärealistisia ja romanttiset kohtaukset totaalisen kiusallisia. Kaiken lisäksi suomentaja Inka Parpola on nähtävästi vihannut kirjaa yhtä paljon kuin minä itse, sillä suomennos on täynnä anglismeja ja aina yhtä raastavaa lauserakenteiden suoraan suomentamista. Tietyille sanoille on myös olemassa synonyymeja: Tuskin kukaan sentään uikuttaa koskettaessaan haavaa kaulallaan. Toisaalta sympatiani ovat Parpolan puolella: Ilmeisesti kirjan julkaisu Suomessa on ollut vaakalaudalla kirjaan pohjautuvan elokuvan ensi-illan venyessä aina vain kauemmaksi tulevaisuuteen. En sitä paitsi usko, että kirja olisi alkukielellä mitenkään parempi.

En ihan oikeasti keksi tästä kirjasta mitään hyvää. Lattea juoni, jos tässä nyt edes oli sellainen, paperinohuet hahmot, tönkkö kirjoitustyyli, vielä tönkömpi suomennos, ruma kansi ja maailman mielikuvituksettomin nimi. Seuraavan osan nimi voisi olla vaikka Piina... ääks, sehän on. (Siis Torment, en tiedä, onko suomennosta tulossa.) Nimi tosiaan on varmaankin enne tässä tapauksessa. Ja kyllä, tälle oksennukselle on tehty jatkoa, vieläpä kuuden kirjan verran.

Arvon anonyymi bloggaajahan osaisi sitten itse kirjoittaa paremman, eikös? Tämän postauksen kirjoitettuani avaan Google Docsin ja jatkan tarinaani toivoen, ettei tästä teoksesta ole tarttunut kirjoitustyyliini hitustakaan.

Suosittelen, jos olet masokisti ja piiskaaminen ei vain tunnu missään. Ja jos haluat tuntea itsesi taitavaksi kirjoittajaksi.

Arvostelukappale. 

torstai 16. maaliskuuta 2017

Chris Riddell - Ottilia ja keltainen kissa

Ottilia ja keltainen kissa on peräti neljäs Riddelliltä lukemani kirja. Herra on kunnostautunut tuotteliaana kuvittajana ja lastenkirjailijana, ja Ada Gootti -sarja on saanut Suomessakin hurjasti huomiota.



Päähenkilö Ottilia muistuttaa aiemmin suomennettujen kirjojen Adaa huomattavasti: Molemmat ovat yläluokkaisen perheen kasvatteja, joilla on eksentriset ja/tai poissaolevat vanhemmat. Palvelusväkeen voi kuitenkin onneksi aina luottaa. Lapsena tämä olisi purrut minuun ihan varmasti, mutta nykyisin, kun luokkatietoisuuden tuntosarveni sojottavat jatkuvasti kattoa kohti, asetelma tuntuu jokseenkin luotaantyöntävältä. Toisaalta työväenluokkaisesta pikkutytöstä olisi tullut aika ankea tarina, jos kirjan olisi sijoittanut samaan aikaan historiassa.

Kuvitukset ovat jälleen kerran mitä kauneimpia. Piirroksia on niin paljon, että kirja muistuttaa aika ajoin sarjakuvaromaania. Juuri lapsille tämä on varmaankin ilo. Minäkin pidin kuvituksista, mutta välillä tuli suorastaan huono omatunto, jos en tutkinut tarpeeksi tarkasti kaikkia piirroksia ja siirryin jo seuraavaan sivuun.

Itse kirjan juoni on aika hupaisa: Ottilian lähipiirissä on kaapattu koiria, ja koska Ottilialla ei ole oikein muutakaan tekemistä, hän päättää ryhtyä selvittelemään rikoksia. Apunaan hänellä on Mauri-herra, hieman moppia muistuttava Norjan soilta noukittu otus. Koko rötöksen takana lymyilee mikäs muukaan kuin kiero kissa, jota ystävykset lähtevät sitten jahtaamaan.

Suomentajana on Jaana Kapari-Jatta, siis legendaarinen Harry Potter -kirjojen suomentaja. Suomennoksessa ei ole mitään valitettavaa, ja joissain kohdissa kieli saa suorastaan mieltäylentävää nostetta.

Ottilia ja keltainen kissa on niin selkeästi lastenkirja (ja täysin vailla Ada Gootin intertekstuaalisia sävyjä, jotka tekisivät aikuisen lukukokemuksesta nautinnollisen), että suosittelen sitä ensisijaisesti lapsille, Odotan tosin innolla tulevia osia.

Arvostelukappale.