perjantai 12. helmikuuta 2016

Kati Närhen Agnes-sarjakuvat

Löysin Kati Närhen Mustasuon mysteerin ihan sattumalta. Kirjaston sarjakuvaosaston pöydällä nökötti lumoava kirja, jonka piirrokset näyttivät uskomattoman kiehtovilta. Kun huomasin, että tapahtumat sijoittuvat sisäoppilaitokseen, olin niin onnellinen, että teki mieli kiljua (heh heh).



Luettuani Mustasuon mysteerit tajusin, että kyseessä on trilogian toinen osa. Lainasin loputkin kirjat, ja suorastaan ahmin ne. Kyseinen sarjakuva taitaa olla paras koskaan lukemani. Jokin asetelmassa - tyttöjen sisäoppilaitos, salapoliisia leikkivä tyttö ja mielenkiintoisten filosofisten kysymysten pohtiminen huumorin välissä saivat minut innostumaan.



Agnesissa on varmasti jotain sellaista, mitä haluaisin itsessäni olevan. Rohkeutta, oikeudenmukaisuutta ja ei-niin-tervettä uteliaisuutta. Ylipäänsä on helppo ihastella hahmoja, joiden piirteet vastaavat omaa ihanneminää. Agnes selättää vaikeudet neuvokkuudellaan - vähän kuin Flavia de Luce, jota myös ihailen. Salapoliisitytöt ovat vain jotain aivan mahtavaa, siitä ei pääse mihinkään.


Närhellä on mielenkiintoinen tapa käyttää synkähköä, Burton-tyylistä värimaailmaa tunnelman luomiseen. Jokainen kuva on sinisensävyinen, melankolinen mutta silti rauhallinen - tummimmissa ruuduissa kuitenkin on jonkinlainen uhkan painostava vivahde. Piirtojälki on viehättävän spontaania olematta silti sotkuista tai mitenkään epämiellyttävän näköistä (vrt. Salla Savolaisen kuvitustyyli).


Miljöö saattaisi vaikuttaa epärealistiselta, mikäli ei tietäisi paremmin: Suomessa todella on sisäoppilaitos yläkouluikäisille. Niitä on vain yksi, Anna Tapion koulu, josta minäkin olen inspiroitunut kirjoittamaan... no, vaikka mitä. Yläkoululaiseksi Agneksen voisi arvata työssäoppimisjaksosta, jonka hän tekee alusvaateliikkeessä (arvatkaa vain kuka nauroi sydämensä kyllyydestä näitä kohtauksia lukiessaan?).

Suosittelen tätä sarjakuvatrilogiaa niille, jotka rakastavat mysteerejä ja näsäviisaita pikkutyttöjä. Ja mikäli olet jo lukenut tämän ja haluat lisää samanlaista, kannattaa lukea Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjaa. Sisäoppilaitosten ystäville Night School -sarja taas on hyvä valinta.


lauantai 6. helmikuuta 2016

Karmivaa kotimaista vuodelta 2015

Olen nyt tänä vuonna pyrkinyt lukemaan enemmän kotimaista kirjallisuutta, ja sitä onkin sitten tullut luettua tiheämpää tahtia kuin koskaan ennen. Erityisesti ajattelin keskittyä tänä ja viime vuonna julkaistuihin romaaneihin (ja runoihin, joista ehkä kirjoitan jonkinlaisen #kirjoitataikuole -postauksen myöhemmin).


Marianna Kurton Rottakuningas on runokirja, joka on samaan aikaan kiehtova ja kauhea. Rotta on evoluution veturi ihmisen katsellessa vierestä milloin ihmetellen, milloin katuen. Sanoisinpa melkein, että Kurtto on kirjoittanut scifi-runoutta - niin erikoisia ja ikään kuin toisesta maailmasta tempaistuja tarinoita hänen runoissaan on. Veera Antsalon Pölyn historia on hieman samankaltainen kirja, jonka senkin luokittelisin scifi-runoudeksi.

Janne Koivulan Pariisin noita -esikoisromaanissa liikutaan hiukan steampunk-tyylisissä tunnelmissa muun muassa Helsingissä ja Pariisissa. Pääkallon sisältä löytyvä muistikirja johdattaa päähenkilöt seikkailujen äärelle. Arvostelukappaleena saamani kirja ei ehkä aivan vakuuttanut, mutta mikäli Koivula hiukan tiivistäisi ilmaisuaan, voisi tämän kyseessä olevan romaanin jatko-osa olla oikein viihdyttävä.


Miina Supisen Mantelimaa taas kertoo Mollista, entisestä lapsitähdestä, jonka on otettava vakanssi inhan kaupallisesta Mantelimaa-nimisestä epämääräisestä kauppa-huvipuistovirityksestä pelastaakseen perheensä taloudelliselta ahdingolta. Supisen edellinen kirja, Säde, oli uskomattoman tökerö ja sanalla sanoen surkea teos, mutta tämä uusin oli huumorintäyteinen, aivan uskomattoman hauska mutta silti viisas. Supisen hahmot ovat karikatyyrejä mutta silti hämmentävän tosia - jokainen henkilö on samaistuttava jollain tapaa.


Olen iloinen, että Supinen on ottanut varovaisen askeleen kohti vanhaa tyyliään. Saatan jo nähdä Liha tottelee kuria -kirjan hillittömän humoristin palaavan sanan säilä pistävämpänä kuin koskaan. Lisäksi maaginen realismi oli tässä kirjassa todella suuressa osassa - Mantelimaa sopii siis myös fantasian ystäville.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Viiden kirjan haaste

Kiitos Mustelumo-blogin Hennille tästä mielenkiintoisesta haasteesta! Ideana on siis keksiä yksi kirja jokaiseen viiteen kategoriaan. Lähetän tämän eteenpäin Samakuulle.


1. Kirja, jota luen parhaillaan

Anneli Kannon Pyöveli. Päähenkilö edustaa ammateista jalointa, ja onpa keskiaikaisessa draamassa mukana myös apteekkari ja tuomarikin. Olen aika alussa tämän kanssa, mutta enköhän saa viikonloppuna luettua Pyöveliä ainakin jonkin verran.


2. Kirja, josta pidin lapsena

TARNIAN NARINAT! Oi, ihan vieläkin liikutun, kun muistelen niitä kaikkia tunteja, jotka vietin sulloutuen kaappiin ja odottaen, että takaseinän tilalla olisikin luminen havumetsä ja siellä suloinen fauni odottamassa minua. Totta puhuen Narnia on aika pelottava kirja 8-vuotiaalle luettavaksi, mutta ainakin se ruokki mielikuvitustani kiitettävästi.


3. Kirja, joka jäi kesken

Hannu Raittilan Terminaali oli kyllä sellainen terminaalivaiheen kirja, että huh sentään. En aio yrittää lukea sitä enää koskaan.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen

Miki Liukkonen koko tuotannollaan. Ei lisättävää.


city.fi

5. Kirja, johon palaan uudelleen

 Linnanneidon lokikirja onnistuu aina lumoamaan. Tarkoin rakennettu miljöö, sydäntäsärkevät rakkausjutut, ihanat hahmot ja hiukan ironinen huumori saavat minut aina paitsi hyvälle tuulelle, myös mietteliääksi.