Kirja on kirjoitettu ihan nykypäivänä (eli 70-luvulla), mutta siitä huolimatta Brink onnistuu tavoittamaan kolmen vuosisadan takaisen ajanjakson erinomaisesti. Sanavalinnat, juonen rauhallinen kuljetus ja (okei, melko valitettavan kapeat) sukupuoliroolit saattavat johtaa lukijaa harhaan.
Luonnontieteilijän vaimo Elisabeth jää loukkoon viidakkoon miehensä kadotessa. Jäljellä on vain Adam, heidän palvelijansa. Elisabeth ei osaa päättää, pitäisiko miestä suojelijana vai uhkana. He lähtevät matkaan kohti Kapia, kaupunkia, jossa Elisabethin koti on. Pidätelty himo (jota molemmat tuntevat) on kuvattu erittäin mielenkiintoisella ja ristiriitaisella tavalla. Matkan taittuessa Elisabeth toisaalta pelkää lähes hysteerisesti raiskausta, toisaalta tuntee olonsa ahdistuneeksi, kun Adam hädin tuskin koskee häneen.
Ihmiskuvauksessa Brink on erinomaisimmillaan. Romaanissa on oikeastaan vain kaksi hahmoa, ja juoni rakentuu heidän päätöstensä, epäröintinsä - ja lopulta rakastumisen varaan. Jännite näiden kahden hahmon välillä on taiten rakennettu. Eräs kirjabloggaaja jopa kuvaili Brinkiä mieheksi, joka kirjoittaa kuin nainen! Tavallaan olen samaa mieltä, mikäli naisellisella kirjoitustavalla tarkoitetaan herkkyyttä nimenomaan tunteiden suhteen.
Mitä tapahtumiin tulee, Brink ei ole ehkä aivan vahvimmillaan. Aivan rehellisesti sanottuna kirjan tapahtumat koostuvat sademetsässä ryömimisestä, riitelystä ja rakastelusta. Lopussa toki on muutakin, mutta kun 80% tarinasta on edellämainittua, vaaditaan kirjailijalta aikamoista taituruutta pitää lukijan mielenkiinto yllä.
Yllättäen Brink onnistuu. Ainakin minä vain ahmin ja ahmin kirjaa, kunnes tunteet alkoivat paisua aivan liiallisiksi. Jos kirjat olisivat ruokaa, Tuokio tuulessa olisi tofua. Ihanaa, mutta täyttää nopeasti.
En yhtään ihmettele, miksi tämä kirja on klassikko. Todellakin suosittelen.
Vanhemman painoksen kansi. "Kiihkeä rakkausromaani" (:D) ei ehkä aivan anna arvoa Brinkin kaunokirjalliselle taituruudelle.
No enpä ole itsekään tästä kuullut. No, en voi kyllä sanoa eteläafrikkalaisten klassikoiden olevan muutenkaan vahvinta osaamisaluettani.
VastaaPoistaNuo kansimainokset ovat kyllä toisinaan koomisen kömpelöitä ja harmillisimmillaan antavat kirjasta aivan väärän kuvan. Kiihkeä rakkausromaani se voi ollakin, mutta samalla hyvin poliittisen kirjailijan tuotos, mikä ei tuosta nyt oikein aukea.
Sinä, kirjallisuudenopiskelija, et tiedä tätä! Mitä niissä kouluissa nykyään opetetaan? :D
PoistaJoo, kyllähän tätä voi lukea kiihkeänä rakkausromaanina(kin) jos sellaisesta tykkää. Hieno kirja ansaitsisi mielestäni kuitenkin vähän ylevämmän määreen.
Sehän on yleinen harhaluulo, että kirjallisuuden opinnoissa opeteltaisiin tietämään kaikki mahdolliset klassikot (ja luettaisiin ne myös)! Mutta ihan oikeasti, mitä ihmeen järkeä siinä olisi? Muutamia yleiskursseja toki opintoihin kuuluu. Ne kuitenkin ovat hyvin laajoja ja suhteellisen pinnallisia esityksiä, joissa itseohjautuva lisäselvitys usein ratkaisee, kuinka syvällisesti aihealuetta lopulta tuntee.
PoistaKaikkien maailman klassikoiden sijaan meille opetetaan alamme eli taiteen filosofian teorioita, niiden historiaa, tieteellisesti mielekkäiden kysymyksenasetteluiden muodostamista, argumentaatiota, tieteellisen keskustelun hallintaa sekä tietysti kirjallisuuden teorioiden soveltamista käytännössä, eli siis tekstianalyysia. Tyypillisellä kurssilla päntätään teorioita ja käsitteitä (kirjailijoiden ja kirjojen sijaan) ja parhaassa tapauksessa sovelletaan niitä teorioita ja käsitteitä itse. Kirjallisuudesta valmistunut maisteri ei ole kävelevä kirja-aiheinen Wikipedia, vaan tieteenalansa kannalta mielekkäästi kysymyksensä asetteleva, uskottavasti argumentoiva ja luontevasti teorioiden kanssa keskusteleva tutkija, jonka erityisalaa ovat (kaunokirjalliset) tekstit.
Se mainospuheesta. Tuohon takakansitekstiin sanottakoon, että ylevyys ei taida olla kovassa huudossa nykyään. Mitä raflaavampaa ja tunteikkaampaa, sen parempi.
Uskon että vastasit sarkasmiin sarkasmilla, mutta selvyyden vuoksi sanon tämän: tiedän kyllä oikein hyvin, mitä kirjallisuudenopiskelijat opiskelevat.
PoistaJoskus haaveilen tekeväni kansalaisaloitteen takakansitekstien poistamisesta. Kirja-ala voisi kokea aikamoisen laman, jos lukija ei tietäisi, missä romaanissa on "kiihkeä rakkaustarina" ja missä vähän laimeampi.
Hienoa, ehkäpä edellisen viestin lukee joku, joka on enemmän sitä tietoa vailla. En siitä sarkasmista tiedä, korkeintaan triggeröidyin siitä samasta (toki tässä yhteydessä vitsikkäästä) ihmettelystä, jota saa kuulla tylsyyteen asti ja yleensä maustetättuna vihjailulla, että "pitäisi tuollaiset turhat alat lopettaa (tähän valinnainen viittaus taloustilanteeseen tai rahojen "parempaan" käyttötarkoitukseen), kun Wikipediasta voi katsoa vuosiluvut ja kirjan juonen".
PoistaNo juu. Voisi olla traumaattista ikuiseen valitsemiseen ja "juuri sinulle" -mainontaan tottuneelle nykylukijalle ettei tiedäkään, mitä saa. Tosin tutkimus menettäisi aika paljon kirjojen ja kertomusten yhteiskunnalliseen asemaan liittyvää materiaalia.
Olen lukenut useita Brinkin kirjoja (hänen ansiostaan tulin taannoin tutustuneeksi ensin eteläafrikkalaiseen, sittemmin eri Afrikan maiden kirjallisuuteen), myös tämän Tuokion tuulessa joka ei minusta ole läheskään parasta Brinkiä. En ole ajatellut tämän olevan klassikko, mutta määrittely- ja makuasia kai se.
VastaaPoistaPidän eniten Brinkin romaaneista, joissa hän käsittelee apartheidia Etelä-Afrikassa.
Aion lukea Brinkiltä lisääkin, varsinkin Katson pimeään kiinnostaa.
PoistaOlen lukenut itse hävettävän vähän Afrikan maiden kirjallisuutta. Chinua Achebe ja Ngugi wa Thiong'o muistuvat mieleen ensimmäisenä. Heidän kirjoistaan kuitenkin pidin.
Kuulin Brinkistä ensimmäisen kerran ensimmäisellä lukion äidinkielen tunnilla ja suosituksesta päädyin tutustumaan hänen tuotantoonsa, ensin tähän ja sittemmin myös kahteen muuhun teokseen, Valkoiseen, kuivaan kauteen ja Katson pimeään. Näistä kolmesta Tuokio tuulessa on suosikkini, mutta mikäli etsii tuoreemmalle ajalle sijoittuvaa kuvausta Etelä-Afrikan apartheidista, suosittelen mainitsemiani kahta muuta.
VastaaPoistaHiukkasen häiritsevä tuo "kiihkeä rakkaustarinaa" -mainos kannessa, vaikka sinänsä ymmärrän mistä se tulee :D Muistelen lämmöllä luokkalaistani poikaa, joka tarttui samalla kurssilla tähän kirjaan ja oli lukemisen jälkeen lähes pöyristyneen yllättynyt sen sisällöstä. Ei ollut tainnut juolahtaa hänen mieleensä että opettajan suositukset tai modernit klassikot voivat sisältää "kiihkeän rakkausromaanin" aineksia, kun painoskin oli toinen eikä kansi antanut vinkkiä :DD
Voin vain kuvitella poikaparan tyrmistyksen! :D Hienoa, että olet tietoinen tästä kirjasta ja muista tekijän teoksista. Hyvä kirja(ilija) ansaitsee kaiken mahdollisen huomion.
PoistaOlen Andre Brink fani, ollut jo lähes 40 vuotta. Olen ahminut kaikki hänen suomennetut teoksensa ja parhaillaan on kertaus menossa. Olen hurmaantunut hänen kertojatyyliinsä ja kirjojensa aiheet ovat mielenkiintoisia ja sivistäviä. Pieni oikaisu edelliseen lukijakommenttiin "Tuokio tuulessa" -kirjan tarinaan. Adam ei ollut Larssonin pariskunnan palvelija vaan karkumatkalla ollut orja, joka ryhtyi seuraamaan pariskunnan matkantekoa yhyttäessään sen erämaassa,ja meni apuun, kun mies kuoli tapaturmaisesti.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä Brinkistä, aivan lumoava kertoja! Kiitos oikaisusta, yksityiskohdat saattavat unohtua, kun lukemisesta on kulunut vähän aikaa. :D
Poista