Sanna Vaara - Maa kutsuu!

Tapasin Sanna Vaaran sattumalta Helsingin kirjamessujen bloggaajasohvalla. Hän antoi minulle kirjansa, ja luonnehtii minua omistuksessa ihanaksi. (Kiitos, samoin.) Kuitenkin vasta nyt sain aikaiseksi lukea tämän kirjan - ja täytyy sanoa, että se tuli tarpeeseen erittäin stressaavan kauden jälkeen!

Vaara kuvaa omaa matkaansa, cityrotan vetäytymistä retriittiin. Sen aikana hän kohtaa itsensä niin hyvässä kuin pahassa. Ongelmia ei tuota pelkästään henkisyys, jonka saavuttaminen tuntuu takkuilevan, vaan myös esimerkiksi käymälän huolto. Henkisen ja maallisen yhteys korostuu varsinkin sellaisissa kohdissa, joissa kirjoittaja oivaltaa itsessään jotain uutta.

Upeinta kirjassa on kuitenkin pyhyyden kokemuksen kuvaus ja tunne siitä, kun sulautuu osaksi maailmaa. Ymmärrän Vaaran tuntemuksia täysin, sillä olen itse kokenut saman. Ollessani Prometheus-leirillä 14-vuotiaana koin tunteita, joita en ollut kokenut ennen - enkä ehkä koe enää koskaan tuon yhden, upean viikon jälkeen. Kyseessä ei edes ollut retriitinomainen tapahtuma, päinvastoin.

Vaaran tapa kuvata nimenomaan itseään kaunistelematta ja rehellisesti teki minuun vaikutuksen. Vaatii rohkeutta nähdä itsensä juuri sellaisena kuin on - ja antaa muidenkin nähdä ne "virheet", joita jokaisesta löytyy.

Kirja on lukemisen arvoinen erityisesti jokaiselle henkisyyteen hurahtaneelle. Itse olen paatunut ateisti, mutta luontokuvaukset kyllä saivat jonkinlaisen pyhyyden värähdyksen aikaan sisälläni.