sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pablo Neruda - Andien mainingit

Jokaisella on nuoruudessaan vaihe, kun Pablo Nerudan sanat virvoittavat sielua ja saavat näkemään maailman uusin silmin. Tietysti puhun nyt niistä, jotka ylipäänsä lukevat kirjoja. Itse asiassa Neruda on juuri sellainen runoilija, jota suosittelisin nuorelle, joka etsii itseään ja potee eksistentiaalista kriisiä. Näissä runoissa nimittäin puetaan olemassaolomme sanoiksi ja sen tarkoitus säkeiksi. Walt Whitmanin rinnalla Neruda on tämän hetken runoilijasuosikkejani, ja varsinkin Andien maininkien alkupuoli sai minut itkemään ja piehtaroimaan syvällisissä pohdinnoissa.

Erityisesti seuraava kohta kosketti minua suuresti.

Päivät päästään leikit kaikkeuden valolla
Saavut hentona, verhoudut kukkiin ja veteen.
Olet enemmän kuin tämä pieni valkea pää
jota pidän kuin rypäleterttua käsissäni joka päivä.

Siitä pitäen kun rakastan sinua et muistuta ketään.
Anna kun lasken sinut keltaisten kukkaköynnösten lomaan.
Kuka piirtää nimesi savukirjaimin
etelän tähtien keskelle?
Oi salli minun muistuttaa millainen olit silloin
kun ei sinua vielä ollut.

Neruda itse on kuin ikuisuus. Runon kuuntelija on hänen rakastettunsa (varmaankin paljon nuorempi tai sitten suhtautuu runon puhujaan muuten vain ihailevasti). Kuitenkin puhujan ja kuuntelijan välillä vallitsee täydellinen yhteys, aivan kuin sanaton ymmärrys.

Rakkauden universaalista luonteesta erityisesti muistuttaa säe: "Siitä pitäen kun rakastan sinua et muistuta ketään." Toisaalta kyseisen säkeen voisi ajatella myös kertovan rakastetun ainutlaatuisuudesta - enää hän ei heijasta ketään muuta, vaan on täysin itsensä.


Nerudan varmasti legendaarisin ja tunnetuin runo Tänä yönä voin kirjoittaa... kertoo taaksejääneestä rakkaudesta kauneimmin sanankääntein koskaan. "Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni. / Minä rakastin häntä, ja toisinaan hänkin rakasti minua", hän kirjoittaa. Sydämeni pakahtuu joka kerta nuo säkeet lukiessani. "Rakkaus on niin lyhyt ja unohdus niin pitkä" taas jollain tapaa muistuttaa, että meidän pitäisi pitää mielessämme ne, joita joskus olemme rakastaneet, sillä tunteet olivat täysin tosia ja ovat yhä.

Alberto Rojas Jiménezille omistettu runo on myös yksi Andien maininkien koskettavimmista runoista. Sen kaksi viimeistä säkeistöä kuuluvat näin:

Kuulen sinun siipesi ja hitaan lentosi,
kuolleitten vesi piiskaa minua
kuin sokeat, märät kyyhkyt:
sinä saavut lentäen

Sinä saavut lentäen yksin, eristettynä,
yksin kuolleiden keskellä, ikuisesti yksin,
saavut lentäen vailla varjoa ja nimeä,
sokeria, suuta, ruusukimppuja
sinä saavut lentäen

4 kommenttia :

  1. Oi, Tänä yönä voin kirjoitta surullisimmat säkeeni on aivan ihana! Tämän vuoden lukusuunnitelmissani runot jäivät todella pieneen osaan, mutta Nerudaa voisin nostaa lukulistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neruda on toden totta hyvä valinta lukulistalle :)

      Poista
  2. Ihan mahtavia nuo runot, pitääkin lisätä tämä omalle lukulistalle, katsotaan nyt:) Sait muuten uuden lukijan!

    matkakohtiklassikoita.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kävin blogissasi, se vaikutti kiinnostavalta :)

      Poista

Kommentti piristää aina! :)