16-vuotiaalla Kiurulla on kyky houkutella ihmisten muistoja luokseen kuin lintuja. Hän ei ole mikään täydellinen nuortenkirjan sankaritar huolimatta tästä erityisominaisuudestaan. Vähävaraisuus varjostaa kirjoista ja lukemisesta innostuneen tytön elämää, ja erityistä kontrastia tähän luo parhaan ystävän Samuelin perhe, joka on vauras ja jollei aivan yläluokkainen, ainakin sen elämäntyyliä jäljittelevä.
Kiurun tausta ei muutenkaan ole mikään kaikista tavallisin: hänessä virtaa romaniverta, mutta äidin vaatimuksesta asiasta ei puhuta. Myös kirjan muut hahmot, jotka Kiuru löytää etsiessään selitystä erikoiselle kyvylleen, ovat perimältään jostain muualta kuin Suomesta. Shangri-Laksi nimetyssä kommuunissa asuu monenkirjavaa väkeä. Bollywood on arvattavasti intialaistaustainen, ja veljekset Dai ja Nelu ovat Romaniasta. Rouhiainen rikkoo mielestäni Muistojenlukijassa hienosti monia stereotypioita ja tabuja, joita liittyy "vieraasta" kirjoittamiseen. Ihmiset ovat ihmisiä kaikkialla - osa älykkäitä, osa ilkeitä, osa masentuneita, eikä ihonvärillä tai äidinkielellä ole sen kanssa mitään tekemistä.
Muistojenlukija on siitä poikkeuksellinen nuortenkirja, että siinä vähävaraisuutta ei esitetä esteenä, vaan olosuhteena. Rouhiaisen sosiologiaopintojen vaikutusta on vaikea olla huomaamatta. Kirjailija ei suostu tekemään hahmoistaan rahan orjia ja sen puutteen uhreja, vaan keskittyy - onneksi - hahmojen muihin ominaisuuksiin. Realistinen köyhyyden kuvaus kuitenkin osuu maaliinsa: lukijaa alkaa väistämättä ahdistaa, varsinkin, jos itsellä on kokemusta siitä, että rahat eivät vain riitä mihinkään. Tavallaan jopa pahemmaksi asian tekee se, että Kiurun isä on ornitologi, siis yliopiston käynyt, korkeakoulutettu ihminen. Silti heidän perheensä joutuu kiristämään nälkävyötään.
[Kiuru] muisti yhdennentoista syntymäpäivänsä. Kaikkien aikojen parhaan syntymäpäivänsä. Sen lisäksi, että hän oli saanut lahjaksi kaksi kovakantista kirjaa, hän ja hänen isänsä olivat menneet elokuviin ja sen jälkeen vielä syömään. Hän oli ollut aluksi hyvin innoissaan, mutta mitä pidemmälle päivä oli edennyt, sitä enemmän häntä oli alkanut ahdistaa.
Jälkiruokaan mennessä hän oli viimein paljastanut isälle olevansa huolissaan, että päivään oli kulunut liikaa rahaa.
"Ei aina voi ajatella hintaa", hänen isänsä oli sanonut. "Elämässä pitää tehdä kivoja juttuja. Useimmille ihmisille ei tulisi mieleenkään tuntea tästä syyllisyyttä. Ei siis mekään tunneta."
Silloin Kiuru oli tajunnut, että hänen todellisuutensa poikkesi ratkaisevalla tavalla monen muun todellisuudesta. Hän oli tottunut pelkäämään, että asiat menivät rikki ja kuluivat puhki, tottunut olemaan pyytämättä ja haluamatta. Hän oli tottunut pitämään sitä hyveenä, mutta jonkun muun todellisuudessa se olikin pelkkää heikkoutta.
Vastakkainasettelu hyvinvoinnin ja vähäosaisuuden välillä on erittäin vahva. Välillä jopa jonkinlaisia luokkavihan häivähdyksiä oli havaittavissa, vaikka esimerkiksi lapsena kaatopaikalla asunut Dai on kaukana pyhimyksestä. Kiuru sen sijaan tipahtaa jonnekin näiden kahden määritelmän väliin: hänellä ei ole varaa samaan kuin Samuelilla, mutta uusiin ystäviinsä verrattuna hänellä on enemmän kuin tarpeeksi. Yleisesti ottaen Muistojenlukijan hahmokaarti jakautuu hyviksiin ja pahiksiin varallisuuden perusteella.
Voisin analysoida iäisyyksiin sitä, miten Muistojenlukijassa esitetään eri yhteiskuntaluokat, mutta myös tarinan muista ansioista on sanottava sananen.
Pidin kirjan mytologiasta, joka on täynnä viittauksia vanhaan suomalaiseen mytologiaan. Esimerkiksi kiuru on "sielunlintu", eli jonkinlainen hengen ilmentymä fyysisessä siivekkäässä. Ihmisen sielun - tai mielen, riippuen siitä, uskooko näihin asioihin vai ei - kanssa ollaan tekemisissä kirjassa muutenkin. Kyvystä riippuen henkilöt voivat hallita toisten tunteita, aavistaa tulevaisuuden tai estää toisten kykyjen käytön.
Toisin kuin Susirajassa, hahmojen yliluonnollisuus ei näy milloinkaan ulospäin. Tämä saa mielikuvitukseni laukkaamaan. Kuka tahansa vastaantulija voi omistaa vaikka millaisia kykyjä, enkä saa koskaan tietää sitä. Hienoin, jännittävin ja ihmeellisin maailma on meidän omassa mielessämme, ja kirja on siitä hieno muistutus.
Rouhiainen on tehnyt suuren palveluksen suomalaiselle nuorten aikuisten kirjallisuudelle. Toivon, että mahdollisimman moni nuori löytää Muistojenlukijan ja huomaa, että se aika, kun kotimainen nuortenkirjallisuus oli tylsää, kiusallista ja tönkköä, on ohi.
Arvostelukappale.
P. S. Suosikkikirjakauppani mainittu! Olen maininnut sen blogissani lähes päivälleen kolme vuotta sitten, kun kävin Helsingissä ja huumaannuin kaupungista täysin.
