Alan Bradley - Nokisen tomumajan arvoitus (As Chimney Sweepers Come to Dust)

Lokakuussa ilmestyvä Nokisen tomumajan arvoitus, alkukielellä As Chimney Sweepers Come to Dust jatkaa Flavia de Lucen tarinaa. Luin kirjan englanniksi, koska minut täysin hurmanneen kuudennen osan (lue arvostelu!) jälkeen en malttanut odottaa suomennosta. Lukemani teos on todellinen muutos aiempaan tarinalinjaan, mutta hyvällä tavalla.

Kuten Kuolleet linnut eivät laula -kirjan lopussa kävi ilmi, Flavia lähetetään kanadalaiseen neiti Bodycoten sisäoppilaitokseen. Hän kokee tulleensa karkotetuksi, mutta kun koulusta löytyy hiiltynyt, muumiomainen ruumis, hän on aivan innoissaan. Murhamysteerejä, mahtavaa! Käy kuitenkin ilmi, että koulusta on hävinnyt oppilaita, ja jotkut opettajat, rehtorista nyt puhumattakaan, käyttäytyvät äärimmäisen epäilyttävästi.

En tiedä, olenko ennen maininnut nauttivani suunnattomasti hienostuneisiin tyttökouluihin sijoittuvista mysteereistä, mutta tietäkää tämä, lukijani: Harvassa ovat kirjat, joissa makumieltymyksiini vastattaisiin yhtä hyvin kuin Flavia de Lucen seitsemännessä seikkailussa.

Kuolema on teoksessa aivan eri tavalla esitetty kuin aiemmissa Bradleyltä lukemissani kirjoissa. Ehkä Flavian vanhentuessa ja kypsyessä asioiden mustavalkoisuus alkaa haihtua, eikä kuolemakaan ole enää niin ehdoton asia kuin nuorempana. Suhtautuminen kuolemaan on myös paljon välinpitämättömämpää, mutta ei kuitenkaan julmalla tavalla. Se on osa ihmisen elämää, sen viimeinen vaihe, ja Flavian on se ymmärrettävä huolimatta nuoruudestaan.

Shakespearelta lainattu kirjan alkuperäinen nimi As Chimney Sweepers Come to Dust on kaikessa katkeransuloisuudessaan mainio otsake romaanille, mutta vähintään yhtä kekseliäs on suomenkielinen nimi, joka leikittelee paitsi alkuperäiskielisen nimen "tomuun olet palaava" -tematiikalla, myös sanonnalla tomumajasta, ihmisruumiista.

Gutenberg-projektista löytyy muuten suomenkielinen versio Cymbelinesta, näytelmästä, josta kirjan nimi on napattu. Sieltä löytyy myös suomenkielinen runo kokonaisuudessaan (näytös 4, kohtaus 2). Kaksi ensimmäistä säkeistöä ovat alla.

Jäivät paahteet auringon,
Talven myrskyt raivokkaat;
Päivätyösi tehty on,
Kotiin käyt ja palkkas saat.
Pojat, immet ihanat
Ne maan tomuksi vaihtuvat.

Pääsit suurten vainosta,
Uhkat vältit valtijain;
Sure et ruokaa, vaatetta;
Tammi nyt on ruoko vain.
Oppineet ja ruhtinaat
Ne maan tomuksi vaihtuvat.

Elämän lopullisuus ei ole ainoa raskas taakka, jota Flavia saa kantaa. Vastuu, johon sukutausta velvoittaa, salaisuudet ja ääneenlausumattomat kysymykset ovat tehdä hänet hulluksi uteliaisuudesta. Lukijana on mahtavaa nähdä hahmon kehityskaari. Flavia on kirjasarjan alussa utelias kemisti, joka pistää nokkansa joka soppaan ja pitää itseään täydellisen erehtymättömänä. On kuitenkin paljon, mitä Flavia ei tiedä. Olin lähes pakahtua ylpeydestä, kun Bishop's Laceyn näsäviisain lapsi riuhtaisi kuvitteelliset silmälappunsa irti ja uskalsi kohdata erehtyväisyytensä.

Toisaalta sankarittaremme on vasta 12-vuotias, eli tällaisia kasvamisen hetkiä on luultavasti tulossa vielä lisää. Alan Bradley on onnistunut mestarillisesti siinä, missä moni jännityskirjailija uppoaa suonsilmään: luomaan hahmon, joka kehittyy jokaisen ratkaisemansa rikoksen myötä. Toivon, että Flavia ehtii kasvaa aikuiseksi asti ja lukijat pääsevät näkemään, millainen neiti Marple hänestä vielä kehkeytyy. 1960-luku (jolloin neiti de Luce olisi parikymppinen) olisi myös täydellistä aikaa vakoojatehtäville, joihin Flavia saattaa vielä joutua - ainakin Nokisen tomumajan arvoituksesta päätellen.

Kirjasarjasta suunnitellaan TV-elokuvia. Oikeudet ostanut ohjaaja Sam Mendes on aiemmin ohjannut muun muassa James Bond -leffoja ja Penny Dreadfulin. Ei ehkä aivan Bradleyn tyyliä, mutta toisaalta mahdollinen teos voi yllättää positiivisesti.

Suosittelen muuten lukemaan Flavia de Luce -kirjoja alkukielellä. En voinut olla miettimättä koko ajan lukiessani, miten mikäkin kohta suomennettaisiin - niin rikasta ja leikkisää kieltä Bradley käyttää! Esimerkiksi seuraava kohta sai aivoni lähestulkoon räjähtämään miettiessäni, miten sen suomentaisin.

"How could I possibly learn to survive in such a pagan place, where trams were streetcars, vans and lorries were trucks, pavements were sidewalks, jumpers were sweaters, petrol was gasoline, aluminium was aluminum, sweets were candy, a full-stop was period, and cheerio was good-bye?"

Seuraava osa, Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd, kertoo murhatusta puusepästä. Yhdeksäs osa ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Aion ehdottomasti lukea kirjat niin pian kuin ne vain käsiini saan, ja suosittelen samaa myös teille, lukijani.