Kultaisen kompassin kirjoittanut Philip Pullman on vihdoinkin, parinkymmenen vuoden jälkeen, palannut luomaansa fantasiamaailmaan. Vedenpaisumus aloittaa Lyran kirjat -trilogian, jossa seikkailee jo Universumien tomusta tuttuja henkilöitä - kaikkein tärkeimpänä toki Lyra Coulter itse.
11-vuotias Malcom auttelee vanhempiensa majatalossa ja vierailee usein läheisessä luostarissa. Eräänä päivänä sinne tuodaan vauva, joka on (kukapa muukaan kuin) Lyra. Pienokaista tavoittelee yksi jos toinenkin taho, ja utelias poika kiinnostuu asiasta. Joen tulviessa vesi uhkaa kuitenkin upottaa kaupungin, ja Malcom lähtee 15-vuotiaan Alicen kanssa karkumatkalle Lyra-vauva mukanaan.
Huolimatta vauhdikkaasta ja seikkailuntäyteisestä pääjuonesta huomioni varasti kompleksinen aletiometrin tutkija, Hannah Relf. Hän ajaa samaan aikaan omaa etuaan ja oikeudenmukaisuutta, ja vaikka hän koettaakin onkia Malcomilta arkaluontoisia tietoja, hän myös auttaa tätä saamaan lisää tietoa Lyrasta.
Aletiometrista ylipäänsä on mielenkiintoista lukea, sillä se valottaa Pullmanin luoman rinnakkaismaailman asukkaiden tiedekäsitystä. He ovat löytäneet Tomua, mitä ikinä se sitten lieneekin, ja vahvassa asemassa oleva kirkko vastustaa sen tutkimista. Konsistorin kirkkokurioikeudeksi kutsuttu joukko salamurhaa harhaoppisia tutkijoita ja kasvattaa uutta sukupolvea uskontomyönteisemmäksi tunkeutumalla koulumaailmaan - aivan Hitler-Jugendin tyyliin.
Kirjailijaa moititaan usein kristinuskon esittämisestä huonossa valossa, ja hänen teoksiaan on laitettu useiden yhdysvaltalaiskoulujen mustille listoille samasta syystä. Itse näen kuitenkin suurimpana ongelmana sen, että Vedenpaisumuksen juoni on liian pitkä ja polveileva. Lukukokemus olisi ollut huomattavasti parempi, jos tarinasta olisi maltettu karsia enimmät rönsyilyt pois.
Yleensä ottaen Pullman on kuitenkin mainio kirjoittaja, ja hänen tekstiään on ilo lukea. Oli myös nostalgista päästä sukeltamaan uudelleen hänen luomaansa fantasiamaailmaan, joka on lähes samanlainen mutta kuitenkin ratkaisevalla tavalla erilainen omamme kanssa.
lauantai 9. kesäkuuta 2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Olen samoilla linjoilla: rönsyjä olisi ollut karsittavaksi ja tarinaa olisi ollut syytä tiivistää. Mietin myös, saako tästä paljonkaan irti, jos ei ole lukenut Universumien Tomua. Se on kyllä niin hyvä sarja, ettei tosikaan, oli minulle nuorena rakkaimpia kirjasarjoja ja luin kaikki osat moneen kertaan.
VastaaPoistaSama täällä! Voih, muistan vielä, kuinka kyselin aikuisilta, mikä on anbaarinen valo. (Kukaan ei osannut vastata.)
PoistaKiitos kommentista!