tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kesäkuun kirjat ja kuulumiset

Kesäkuuni 2018 oli harvinaisen tapahtumarikas; Yleensä en tee alkukesänä mitään ja virkistyn heinäkuun lopussa. Tämä vuosi oli kuitenkin poikkeus. Opiskelin, luin kirjoja ja tein päätöksen, jonka seurauksista nautin paraikaa: Olen Kroatiassa (pian Serbiassa ja Unkarissa) - ypöyksin ja aika eksyksissä, mutta nautin täysillä!

Kesäinen maisema radanvarresta.


Palataan hetkeksi siis vielä kesän ensimmäiseen kuukauteen. Olen pahoillani, että blogini on hiljentynyt lähes täysin: En vain ole oikein ehtinyt lukea, kun kaikki aika ja energia on mennyt matkaan.

Kesäkuussa luin kahdeksan kirjaa, joista pari oli aivan erinomaisia ja loput ihan ok. Erittäin hyvä kirjakuukausi, siis!

Parhaina mieleeni jäivät Katherine Pancolin trilogian kaksi ensimmäistä osaa, Krokotiilin keltaiset silmät ja Kilpikonnien hidas valssi. Näillä kirjoilla olisi ollut kaikki edellytykset olla höttöistä moskaa, mutta Pancolin tuskallisen tarkkanäköinen kerronta, mielenkiintoiset henkilöhahmot ja anteeksipyytelemätön absurdius tempaisivat minut mukaansa. Trilogian kolmas osa, Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin, on vielä lukematta, mutta aion ehdottomasti lukea sen.

Arkadi Babtšenkon Sodan värit oli vaikuttava kuvaus Tšetšenian sodasta venäläisen sotilaan näkökulmasta. Huhtikuussa luin samasta sodasta tšetšeenin näkökulmasta Polina Žerebtsovan teoksessa Sodan sirpaleet - Tytön päiväkirja Tšetšeniasta. Oli uskomatonta tunnistaa samankaltaisia tapauksia, kuten kerrostalojen valtaukset tai sotilaita ilkkuvat lapset kummastakin teoksesta. Nämä kaksi kirjaa kannattaakin lukea ns. parina, jotta saa mahdollisimman laajan näkökulman. Babtšenkon teos on ajoittain raaka ja rankka, mutta se on aiheen huomioon ottaen välttämätöntä.

Venäjään liittyy myös eräs toinen kesäkuussa lukemani kirja, Anniina Tarasovan Venäläiset tilikirjani. Lukaisin sen nopeasti parissa päivässä, ja vaikka päähenkilö oli jotenkin luotaantyöntävä, venäläisestä yritysmaailmasta lukeminen oli kiehtovaa. Sain kirjan Yöpöydän kirjat -blogin Niinalta, eli kiitos hänelle!

Yksi kirja, jonka luin käytännössä yhdeltä istumalta, oli Jay Asherin Kolmetoista syytä. Luin pari ensimmäistä sivua kirjastossa ja otin kirjan mukaani. Kotimatkani varrella on (turmiollisesti) pikaruokapaikka, joten istahdin sinne, join pirtelöä ja luin. Ja luin... En kirjaimellisesti voinut laskea kirjaa käsistäni, mutta. Nyt pääsemme mutta-osuuteen, joka lyhykäisyydessään kuuluu näin: Kolmetoista syytä on huono kirja. Kieli on tylsää, hahmot latteita, motiivit hölmöjä ja rivien välistä saattaa haistaa naisvihan ummehtuneen lemahduksen. Kirjan ainoa ansio on koukuttava rakenne, joka sai minut lukemaan sen loppuun.

Vaikka kuinka koetin lupailla itselleni, etten enää osta kirjoja, Ruotsista tarttui mukaan Diana Gabaldonin Sudenkorento på svenska. Toisaalta tuntuu, etten saa sitä koskaan luetuksi, toisaalta olen yllättynyt, kuinka paljon ymmärrän. Kesäkuussa luin muuten Muukalaisen uusiksi. Olin jo ajattelemassa, että se on viimeinen kerta, mutta en malttanutkaan vielä luopua tuosta kirjasta. Jätin sen sitten kirjahyllyyni - sentimentaalinen hölmö kun olen.



Pian tulee postaus siitä yhdestä ainoasta kirjasta, jonka matkustaessani olen saanut luetuksi - Diana Gabaldonin Syysrummuista nimittäin!

3 kommenttia :

  1. Gabaldonin sarja on ihana. Ja ihana on Kroatiakin ❤ Mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kroatia on niin rakas ja tärkeä maa, ja jo kolmen viikon jälkeen olo on kuin uudestisyntynyt.

      Matkantekijä-sarja on kyllä kuin lämmin halaus. Otin kirjan mukaan juuri siksi, että sitä lukiessa tuntee olonsa jotenkin paljon turvallisemmaksi. :)

      Poista
  2. Hieno ja hyvin kuvainnollistava. :)

    VastaaPoista

Kommentti piristää aina! :)