2-vuotissynttärit! (Sisältää hykerryttävän nolon jutun)

Kaksi vuotta sitten aloitin tämän blogin. Olin ihan pihalla siitä, kuinka tehdä hyviä arvosteluja ja kuinka ylipäänsä pärjätä blogimaailmassa. Tuolloin omistin elämäni blogille (katsokaa vaikka postausten määrää, oikeasti).

Lukijoita alkoi tulla hitaasti mutta varmasti. Kun olin lisännyt lukijat-gadgetin, tarkkailin koko ajan, milloin ensimmäinen ihminen ilmestyisi. Riemuitsin, kun se tapahtui.

Kaksi vuotta on lyhyt aika. Siinä kuitenkin ehtii oppia itsestään ja maailmasta paljon. Ja lukea, ihan uskomattomia määriä. Kymmeniätuhansia sivuja, joiden läpi olen kahlannut, satoja maailmoja, joissa olen vieraillut.

Löysin myös ystävän, joka minun laillani verhoutui anonyymiteetin naamioon ja antoi minun lukea käsikirjoituksiaan. Hän pyysi minua kutsumaan itseään Sudeksi. Keskustelimme syvällisistä ja kevyistä asioista, tapasimme kerran ja sitten tapasimme uudelleen. Susi ei ollut susi lammasten vaatteissa, kuten pelkäsin aluksi.

Minä haluan pysyä anonyyminä. Kritisointi on helpompaa, kun tietää, että postilaatikkoon ei tipahda aamuisin valtavaa nippua vihapostia. Olen koko blogiaikani kuluessa saanut vain yhden negatiivisen viestin eräältä suomentajalta, joka oli loukkaantunut postauksestani.

(Kuvani kuitenkin löytyy sydämellä merkitystä välilehdestä. Aika hankala minua on siitä silti tunnistaa.)

Tähän samaan virteen yhdistänen vielä kiitoksen viidellekymmenelle lukijalleni. Kuinka ihmeessä te tänne olette ajautuneet? Melkein koen ramppikuumetta julkaise-nappia painaessani, kun tiedän, että jotkut tulevat todella näkemään nämä kirjoitukset. 

Toivottavasti kehityn seuraavan kahden vuoden aikana vielä enemmän kuin olen kehittynyt blogiaikanani. Teroitan sanani säilän ja ruodin kirjallisuutta (ja toivottavasti entistä enemmän myös muita siihen liittyviä ilmiöitä) niin tarkasti kuin kykenen. 

Vakava osuus oli tässä, nyt viihdettä kansalle :D Saatte lukea ennenjulkaisemattoman, ensimmäisellä luokalla kirjoittamani tarinan. Cringe alert!

Köyhät tontut

Oli kerran kaksi onnellista tyttöä. He eivät kuitenkaan tienneet, että jos sammakko hyppäisi heidän viereltään keski yöllä, heidän vintillään asuisi pian 2 tonttua, jotka vertauskuvasivat heitä.

Mutta he olivat köyhiä, ja jos tontut olisivat köyhiä, niin olisivat tytötkin. He eivät lainkaan tienneet tästä vaanivasta vaarasta. Ja se tapahtui seuraavana yönä. Kaikki oli pahan noidan taikaa. Mutta tämä noita oli nuori eikä osannut purkaus loitsua.

Noidan äiti, jonka nimi oli Eva, antoi voimansa lapselleen. Mutta taika raukeaisi vain, jos Mira tai Sara niminen tyttö rakastuisi 24-vuotiaaseen prinssiin ja sanoisi: Minä rakastan.

Eräänä aamuna oli Mira ja Sara ullakolla, kunnes Sara löysi niteen nimeltä "NOIDAN VOIMA ON MAAILMAN KORKEIN". Enpä usko, ajatteli Sara hiljaa. Ja hän ajatteli että kertoisi pian Miralle. 

Mutta mitä ihmettä! Mira oli kadonnut. Paha noita asui Saran tietämättä ullakolla tyttöjen salavessakopissa, sillä rakennus oli ennen hotelli. Teini-ikäinen nykynoita tunnetaan nimellä Sabrina Jokinen. Mutta Sabrinan sisko on tullut kostamaan siskolleen, joka sai voimat. Mira oli kaapattu. Tontut voittivat lotossa ja tulivat rikkaiksi. Sara oli prinsessa jolla oli keijun voimat. Mira ei jäänyt hetkeksikään WC-koppiin vaan lähti.

-Etsimään puolisoa. Hän löysi linnan ja sanoi eräälle prinssille: minä rakastan... silloin kaikki muuttui; Tontut himmenivät toisen ulottuvuuden iltahämärään. Noita muuttui tuhkaksi. Kaikki palasi entiselleen. Jopa heidän onnellisuutensa.

Loppu.

Haastan muutkin kirjabloggarit kaivamaan esille lapsuutensa noloimmat tekstit ja julkaisemaan ne. Häpeä kasvattaa luonnetta! ;)

Lopuksi vielä pari kuvaa siitä, mitä aion tehdä jouluna. 

Soittelen siis balalaikkaa, luen paljon ja pelaan Salaisuuksien saarta. Kyseinen peli on muuten aivan mahtava, suosittelen kokeilemaan!

Tästä tuli pitkä postaus. Lopuksi haluaisin sanoa, kuinka ihanaa on, että minulla on näin paljon lukijoita - ja että täällä ja muissakin kirjablogeissa vallitsee iloinen ja ystävällinen henki. 

Minusta on mahtavaa jutella kirjoista ja kirjoittamisesta. Ole siis rohkea ja laita keskustelua vireille!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta ❤

Ruta Sepetys - Harmaata valoa

Puhdistuksen luettuani mielenkiintoni alkoi yhä enemmän kohdistua Neuvosto-Baltian kohtaamiin vääryyksiin ja vuosikymmeniä kestäneeseen nöyryytykseen. Ruta Sepetyksen Harmaata valoa käsittelee Liettuan synkkää historiaa yllättävän kauniilla tavalla.

15-vuotias Lina Vilkas on lahjakas piirtäjä, jonka taidekoulu saa jäädä neuvostosotilaiden viedessä koko perheen työleirille Siperiaan. Elämä siellä on kovaa, mutta kaiken kurjuudenkin keskellä löytyy jotain, mistä pitää kiinni elämän valuessa ympäriltä.

Hiukan Anne Frankin päiväkirjaa muistuttava teos on ehkä yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista. En halua kertoa juonta turhan tarkkaan, mutta hahmoissa panin merkille mustavalkoisuuden puuttumisen. Sepetys ei moralisoi muttei toisaalta sorru niin sanottuun vihollisen hyvyyteen: esimerkiksi Kretski on ylimielinen, ilkeä ja paha joistain harvoista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta.

Harmaata valoa herätteli jo ennestään vahvaa mielenkiintoani pimeää historiaa kohtaan. Toinen maailmansota on täynnä kauheuksia, ja osasta varmasti vaietaan vieläkin. Neuvostoliiton kaltoinkohtelemat ovat uskaltaneet puhua tapahtumista vasta pitkän, pitkän ajan kuluttua.

Suosittelen ehdottomasti lukemaan. Kirjassa ei herkutella väkivallalla, mutta henkisesti se saattaa olla herkemmälle todella rankka.

Referaatti: Aradia

Tutkija Charles G. Lelandin kokoama pakanaeepos kertoo Aradiasta, noitien palvoman jumalatar Dianan tyttärestä, jonka hän lähettää maan päälle pelastamaan köyhät ja orjuutetut - ja tietysti julistamaan noituuden ilosanomaa.

Kirjassa kerrotaan maailman synty myyteille klassiseen tapaan. Ensin luotiin Diana, joka puolestaan loi maan päälle keijut ja maahiset. Härän virtsarakosta hän loi taivaan ja hiiristä tähdet ja sateen.

Kirjassa on myös useita loitsuja ja niihin liittyviä tarinoita. Hahmot ovat jumalolentoja ja myyttisiä otuksia.

Aradia muistuttaa Raamattua yllättävän paljon. Se sekoittaa muinaisen Kreikan ja Rooman jumalia kristinuskon messiaskertomukseen. Kirjan kertomusten alkuperää voi epäillä, mutta jos tarinat olisivat todella antiikin ajoilta, saattaisivat ne paljastaa jotain tuohon aikaan vaikuttaneista pakanakulteista, joiden perintö elää yhä tänäkin päivänä mm. wiccalaisuudessa.

On hyvin mielenkiintoista, kuinka orjuuden lakkauttaminen on kirjassa selitetty jumalallisena ansiona. Aradiassa on tosin paljon muutakin kuin "aikalaiskertomuksia" ja tuon ajan ilmiöiden selittämistä. Aradia sisältää syntymyytin, tarinoita ja ohjeita noituuteen. Kirja on nykytietojen mukaan koottu monista lähteistä, ja siksi Antiikin Kreikan ja Rooman kulttuurit ovat sulautuneet siinä ikään kuin yhteen.

Lähde: Charles G. Leland: Aradia, eli Noitaevankeliumi (1899). Suom. Päivi Laakso. Salakirjat 2012

Kuvat:
Pinterest
tari-elkiotter.livejournal.com

Kirjakuvia!

Minne jäivät Parnasso-pastissit? Tässä kuvapostaus, jonka tarjoama fakta on valitettavasti nolla, mutta esteettinen anti poikkeuksellisen suurta tähän blogiin. Ennen joulua koetan tehdä muutaman oikean kirjoituksen tänne, ja sen jälkeen vetäydyn budoaariini sulattelemaan joulukinkkuasoijakorviketta.

P.S. Muistakaa, että kehitysmaahan lähetettävän vuohen jälkeen paras joululahja on kirja! (Ja minä toivoin sarjalippuja elokuviin... Fariseus on puhunut.)

Liebster Award -tunnustus

Kiitos, Susi ja Nina Mari, kun tuplahaastoitte minut!

Kuva ryöstetty Nina Marin blogista.

Haasteen säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.

2. Laita palkinto esille blogiisi.

3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.

4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.

5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.

6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.

7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Vastaan siis kahteenkymmeneenkahteen kysymykseen. Otan ensin Nina Marin kysymykset, koska hän ehti haastaa ensin.

1. Mikä on inhokkisi kirjallisuusgenreissä?

Sanoisin, että elokuvien pohjalta tehdyt kirjat. Kaupallisuus oikein huokuu niistä. Lajilla ei ole tässä genressä mitään väliä. Poikkeuksena Piano-kirja, joka oli tehty kylläkin elokuvan käsikirjoituksen kanssa yhtä aikaa (luulisin).

2. Katsotko mielelläsi kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia ja tv-sarjoja?

Jostain syystä edellinen toimii toisin päin erittäin hyvin :D Kyllä katson, siis. Niin moni elokuva perustuu kirjaan, ettei ilmiöltä voi oikein välttyä. Sarjoista lemppari on ehdottomasti Murdochin murhamysteerit.

3. Millaisista kansista pidät?

Kutsuvista, omaperäisistä ja tyylikkäistä. Piirretyt tai maalatut kannet ovat ihan mahtavia! Esimerkiksi Maresin kansi on upea.

4. Nimeä viisi suosikkielokuvaasi.

Veren vangit

Interstellar

Tessin tarina (BBC:n minisarja vuodelta 2008, mutta se laskettakoon)

Piano

Sweeney Todd

5. Oletko kriittinen lukija?

Olen. Mikään kirja ei ole sellainen, että nielisin sen ihan kokonaan. Ennen en ehkä osannut olla niin nokka pystyssä ja korvat höröllä lukemani suhteen, mutta tämä taito kehittyy.

6. Oletko aina ollut lukija?

Kolmevuotiaasta asti, eli kyllä, periaatteessa aina.

7. Luetko kirjoja yhdeltä istumalta kokonaan?

Ihan liian usein... rakastan sitä, kun saan vain uppoutua syvemmälle ja syvemmälle kirjan maailman.

8. Mikä kovasti hypetetty kirja on edelleen lukematta?

Raamattu. Ja uudemmista teoksista sanoisin Painovoiman sateenkaaren. Se on lukulistalla, kyllä vain...

9. Järjestätkö kirjahyllysi millään erityisellä tavalla?

Kyllä vain. Ylimpänä on suomalainen fantasia, scifi ja kauhu, sitten ulkomainen fantasia ja sitten paleofiktio yms. yms. Englanninkieliset ovat myös erikseen. Ennen minulla oli aakosjärjestys, mutta se ei näyttänyt kovin kauniilta.

10. Kauhukirjallisuus, nay vai yay?

NAY!

11. Ja vielä lopuksi, mitä kirjaa suosittelet kaikille?

Walt Whitmanin Valitut runot. Jakaa lukijansa kuin giljotiini, mutta minusta se on mahtava!

Ja sitten Susi.

1. Kenen fiktiivisen hahmon kanssa tahtoisit jumittua hissiin rupattelemaan?

Ihana kysymys, mutta kaamean vaikea. Jos nyt unohdetaan se, että saattaisin päätyä ateriaksi, ottaisin sen aidon ja alkuperäisen Draculan.

2. Mikä kirja on pelottanut sinua eniten?

Sinisen peilin atikvariaatti. Hävettää vähän, koska kirja on suunnattu noin 9-vuotiaille, hah hah!

3. Minkä asian muistat aina, koska luit sen lempikirjastasi?

Näitä on ihan liikaa! Suurimman osan oppimistani asioista olen lukenut hyvistä kirjoista. En osaa vastata. Anteeksi.

4. Jätätkö yleensä kirjoja kesken? Millä perusteilla?

Todella harvoin. Kirjan pitää olla täysi pohjanoteeraus, jotta heittäisin sen romukoppaan. Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä sekä Hannu Raittilan Terminaali ovat jääneet tylsyytensä takia kesken. Joskus syynä on myös laina-ajan päättyminen.

5. Vaikuttaako vuodenaika lukemiseesi?

Todellakin! Kesällä luen paljon enemmän kuin muulloin, koska silloin on kunnolla aikaa.

6. Luetko ”huonoja kirjoja” tietäen etukäteen, ettet tule pitämään niistä? Miksi?

*miettii Sookie Stackhousea* Joo, kyllä. Muistaakseni eräs ystävä suositteli niitä. 

7. Kirja, josta et vain pidä, vaikkei siinä ole sinänsä mitään vikaa.

Sofi Oksasen Norma.

8. Miten suhtaudut kirjoihin, jotka joudut lukemaan esimerkiksi koulua varten?

Moni kirja, jonka esimerkiksi yläasteella luin, oli todella hyvä. Esimerkiksi Linnanneidon lokikirja oli aivan ihana. Luin sen muistaakseni lukudiplomia varten.

9. Mikä genre on vähiten mieluisin?

Elokuvasta kirjaksi ja elämäkerrat. Yöks.

10. Miten paljon elämäntilanteesi (esim rahahuolet, rakastuminen, pahat riidat, lottovoitto) vaikuttaa siihen, mitä pidät sillä hetkellä lukemastasi kirjasta?

Ei oikeastaan vaikuta... Minulle ei edes ole tapahtunut mitään noista! :D Mutta minulle kirjat ovat joka tapauksessa ihan oma, pyhä maailmansa, johon arkielämä ei juuri vaikuta.

11. Mistä sarjasta / sarjoista kirjoittaisit ficin? Keitä hahmoja siinä olisi, mitä siinä tapahtuisi?

Diana Gabaldonin Matkantekijästä. Älkää kysykö, tuo kirja on ihan kummallinen, mutta asetelma on mielenkiintoinen. Claire olisi nuori ja vähemmän aistillinen, ja alkuperäiskirjan tyyliin hän olisi joku lääkäri- tai sairaanhoitajaopiskelija - tosin nykypäivästä eikä lähihistoriasta. Claire ja Jamie rakastuisivat, Jamien sukulaiset suuttuisivat ja uhkaisivat nitistää nuorenparin ja kaksikko lähtisi hyvin romanttiselle pakomatkalle. Luojan kiitos en kirjoita fanifiktiota! 

Minun kysymykseni:

1. Mikä on ensimmäinen lukemasi kirja?

2. Keneen fiktiiviseen hahmoon olet ollut rakastunut?

3. Mikä on sinulle tärkein seuraavista: juoni, hahmot vai kirjan kieli?

4. Oletko lukenut jonkin kirjan useammin kuin kolme kertaa? Minkä?

5. Miksi päätit aloittaa (kirja)bloggaamisen?

6. Oletko tavannut jonkun kirjailijan? Kenet?

7. Haluaisitko julkaista jonkin kaunokirjallisen tekstisi?

8. Luetko mieluummin uutuuskirjoja vai klassikkoja?

9. Mikä kirja on ehdottomasti yliarvostettu...

10. ...ja mikä aliarvostettu?

11. Kuinka perustelisit lukemisen tärkeyden lapselle tai nuorelle?

Haastan seuraavat kirjabloggarit:

Kirjaston vanki

Mustelumo

Unelmien aika kirjabogi

Kannesta kanteen

Cilla in Wonderland

No yök, herra Grey!

Koko arvostelun juoni lyhyesti, jotta ette joutuisi kärsimään enempää tästä ilmiöstä: Kauhea kirja, jota ei saisi myydä ilman poikkeuslupaa ja valtavia varoitustarroja, joissa lukee: "Liikaa toistoa! Laimeinta seksiä ikinä! Karseat päähenkilöt!" ja niin edelleen.

Kyseessä on siis maailmanmaineeseen noussut mammapornotekele Fifty Shades of Grey, jota en antaisi pahimman vihollisenikaan luettavaksi.

No, minä luin sen. Miksi? Koska tahdon tietää, mitä haukun. Tämänkaltainen kirjallisuus on oikein huvittavaa, mutta se saa minut miettimään asioita. Ihmiset tyytyvät tällaiseen sontaan, kun voisivat lukea Irvingiä, Whitmania, Stokeria ja niin edelleen. Huoh. Ja kun tämä julkaistiin suomeksi, saatettiin jättää kustantamatta joku oikein hyvä kotimainen, koska se ei mahtunut ohjelmaan.

Ja sitten SE seksi. Tavallisessa harlekiinissakin on enemmän panemista. Ja se on kirjoitettu paremmin. Jos kyseessä on hitusenkin laadukkaampi yksilö, päähenkilöllä ei ole pikkusieviä maneereja, kuten "kiihottava" huulten pureminen ja silmien pyörittely. Eikä miespäähenkilölläkään ole epämiellyttävää menneisyyttä, joka ajaa piiskaamaan neitsyistä luulot pois. (Ja hei, kaikki sympatiani BDSM-ihmisille, olen aivan varma, että teidän leikkinne ovat järkevämpiä eivätkä aiheudu posttraumaattisista stressireaktioista - tai johda sellaisiin...)

En tiedä, onko jostakusta sitten uskomattoman kiihottavaa, kun siloposkinen, superhyperkorkeassa virassa oleva big boss lähestyy tarjoten aivan uskomattoman ihmeellistä seksisopimusta, joka kattaa sänkyleikkien lisäksi myös muun elämän ruokailusta vaatetukseen. Oma lukunsa ovat 24/7-harrastajat, mutta Anastasia ja Christian eivät selvästikään sellaisia ole.

Vaikka minun olisi ilmeisesti tarkoitus samaistua naispäähenkilö Anaan, se on aika vaikeaa. Kaikki hänessä huokuu tympeää ailahtelevaisuutta ja jopa vastuuttomuutta (tarvitseeko tätä edes selittää?) sekä ylitsepursuavaa, romanttista sentimentaalisuutta. Greyn tarkoitus onkin sitten kai tarjota jokin aivan ihmeellinen fantasioiden kohde - kirjailija epäonnistuu tässä aika pahasti.

Anan elämä on niin kliseistä, että oksettaa. Tällä puhdasoppisella "Mary Suella" on ystävä, joka muistuttaa lähinnä Duracell-pupua, äiti, jolle voisi puheidensa perusteella nostaa insestisyytteen ja ystävä, joka on toivottomasti Anaan rakastunut (ja sanokaa minun sanoneen, tuhat kertaa parempi valinta kuin Grey). Sitten tämän nuoren, kauniin ja epävarman kirjallisuudenopiskelijatytön elämään astuu mystinen ja karismaattinen herra Grey, jonka erikoisominaisuuksia ovat pianon soittaminen pelkästään öisin ja se pelottava Punainen Huone, jossa hän pitää mitä kummallisimpia sessioita.

Minua oksettaa kuitenkin kaikista eniten se, kuinka kirjailija on muka koettanut tehdä räävittömästä tarinastaan jotenkin korkeakirjallisemman viittaamalla tämän tästä Thomas Hardyn klassikkokirjaan Tessin tarina. Voi, miksi?! Tess on ihana, suloinen ja sympaattinen. Anastasia taas on tylsä ja suorastaan kulahtanut. Lisäksi Tessin tarinassa päähenkilö raiskataan (tästä on kylläkin käyty polemiikkia melko lailla), kun taas Fifty Shades of Greyssä päähenkilö lähtee enemmän tai vähemmän omasta tahdostaan leikkiin mukaan.

Hyvät lukijani, jos vain mitenkään voitte välttyä tämän kirjan lukemiselta, tehkää se. Tämä on kuin Twilightin pahimmat palat potenssiin sata ja vielä huonommin kirjoitettuna.

P.S. Yksi ainoa asia ohentaa mutakerrosta, joka tätä kirjaa mielessäni peittää, ja se on maininta yhdestä upeimmasta klassisesta kappaleesta ikinä, Thomas Tallisin Spem in Aliumista. Grey pistää tämän kappaleen soimaan, kun hivelee Anastasiaa sulalla. Miksi ei muuten koskaan koko kanalla? Sehän se vasta pervoa olisikin!

Sofi Oksanen - Norma

Sofi Oksasen uusin kirja Norma on yllättäen ensimmäinen kyseiseltä kirjailijalta lukemani kirja. Sanotaan nyt heti alkuun, että vaikken muiden teosten tasosta tiedäkään, Norma vaikutti hyvin keskitasoiselta ja oikeastaan jopa mitäänsanomattomalta kirjalta. Olen tänä vuonna lukenut monta esikoiskirjaa, jotka ovat reilusti tätä parempia. Valitettavasti - olisin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta.

Oksanen kirjoittaa hyvin, täysin moitteettomasti. Mitään varsinaisesti negatiivista on hankala löytää. Kirja ei kuitenkaan iskenyt lainkaan. Kaikki tuntui niin lattealta ja Norma Ross, päähenkilö, aika ärsyttävältä tyypiltä.

Konsepti on eittämättä kiintoisa: Norman hiukset kasvavat metrin vuorokaudessa. Tätä oikkua Norman kampaajaäiti Anita koettaa peitellä kaikin tavoin, jottei tytärparka joutuisi Mengele-tyylisiin, epäinhimillisiin kokeisiin ja tutkimuksiin (joita siis ei nykypäivänä varmasti Suomessa tehdä). Tosin  ennakkotapauskin on: Norman "esiäiti" Eva poseerasi mallina hiustensa kanssa, ja huonostihan siinä kävi. Tosin silloin elettiin aikaa yli sata vuotta sitten, jolloin kaikki oudohko oli pelottavaa ja saatanallista.

Kirja alkaa Anitan itsemurhasta. Niin työtoverit kuin Normakin yrittävät löytää Anitan salaisuuden ennen muita. Mistä tulivat hienot ukrainalaiset hiustenpidennykset, joiden toimittajaa ei millään tunnu löytyvän? Anita on kuitenkin jättänyt tyttärelleen perinnön, joka johtaa paitsi synkkien salaisuuksien, myös Norman oman alkuperän lähteille.

Kirjaan oli yritetty ympätä liikaa kaikkea. Silti juoni junnasi paikallaan ja tuntui, ettei oikein mitään tapahtunut. Oksanen itse on sanonut, että kirjaan on tulossa jatkoa (hyvä niin, ehkä tarina etenee sitten), ensin pitää kuulemma "kirjoittaa libretto". Mielenkiintoista.

Olin siis tosiaan Suomalaisessa kirjakaupassa seuraamassa Sofin haastattelua, ja keskustelu toimi oivana alustuksena kirjan lukemiselle. Jos kirjailija on vielä tulossa teidän kaupunkiinne, menkää ihmeessä katsomaan!

Arvostelukappale.

P.S. Sain Sofin nimikirjoituksen. Nyt minulla on kokoelmassani "jo" neljä signeerausta. Vau.