Säde on paitsi kirjan, myös päähenkilön nimi. Hän on kouluesimerkki tuuliviiristä, joka saa kaiken, mitä tahtoo, koska on niin hurmaava. Säde saa jopa työpaikan arkeologisilta kaivauksilta. Jokainen voi arvata, kuinka siinä käy. Jo kirjan alussa tehdään selväksi, että Vic Allcockin elämä loppui lyhyeen. Juoni siis perustuu siihen, mitä tapahtui, ei siihen, mitä on tapahtumassa.
Tämä herra Allcock siis kertoo koko tarinan. Välillä oli hiukan hämmentynyt olo - hän kertoi tilanteista, joissa ei ollut itse ollut paikalla, sekä Säteen päänsisäisistä tunteista, joista hänen ei olisi missään nimessä pitänyt tietää. Outoa.
Tai siis, outoahan tämä koko kirja oli. Mix and match, kaikki vain sekaisin! Täysin sekopäinen lahko, jylhät korpimaisemat, epämääräinen kuolemantapaus... Huh sentään, en voi muuta sanoa! Voi Miina, olisit nyt vähän säästellyt niitä ideoita seuraaviinkin kirjoihin.
Meno on hurjaa, kyllä, mutta pienimuotoinen revittelykin olisi ollut ihan sallittua edes silloin tällöin. Kirja on sellainen, että se yrittää voittaa sekä tavallisen kansan että kriitikoiden hyväksynnän - siinä onnistumatta. Kohderyhmä pitää valita, oli kyse mistä tahansa kirjallisuudenlajista.
En ehkä suosittelisi tätä kirjaa. Tästä oli arvostelu Parnassossa asti. Sen artikkelin tilalle olisin keksinyt kymmenen muuta kirjaa, joista kirjoittaa kritiikki arvostettuun kirjallisuuslehteen.
Tosin, nyt tuli mieleeni Supisen vanhempi romaani, Liha tottelee kuria. Se oli mielestäni aika hyvä, kun sen silloin joskus luin. Joten sitä voin suositella. Lämpimästi.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kommentti piristää aina! :)