En oikeastaan tiedä, mitä uskallan kertoa juonesta pilaamatta lukukokemusta. Minusta jo kirjan takakansi paljastaa liikaa, joten sen lukemista suosittelisin välttämään. Ennemminkin kirja kannattaa lukea tietämättä siitä liikaa, jottei tulisi spoilanneeksi tapahtumia itselleen.
Kirjan päähenkilö, blueeyedboy, on elänyt verrattain oudossa perheessä. Äiti puki kolme poikaansa eri väreihin - mustaan, ruskeaan ja siniseen. Mustapaitainen poika, Nigel, on kuollut, ja kuoleman myötä elävienkin polut alkavat kulkea uusiin suuntiin. Harris kuvaa ahdistavaa perhedynamiikkaa taitavasti, ja myös pienen pikkukaupungin yhteisön kuvaus on herkullista - tai olisi, jollei se ahdistaisi niin paljon.
Poikkeuksellisen Sinisilmästä tekee kerrontatapa. Kaikki tekstit ovat blueeyedboyn ja erään toisen hahmon blogitekstejä, ja kuten hyvin tiedetään, blogi on erittäin subjektiivinen tapa välittää tietoa. Vaikka varsinaista ulkopuolista tai puolueetonta kerrontaa ei olekaan, lukija alkaa erottaa, mikä on satuilua ja mikä totta - raja tosin on hämärä, kuten tämäntyyppisissä kirjoissa aina.
Suosittelen Sinisilmää vahvahermoiselle lukijalle, joka on valmis pohtimaan kuumeisesti ratkaisuja tarinan mysteereihin. Jos taas esimerkiksi Suklaapuodin luettuaan haluaa nauttia samantyyppistä kirjallisuutta, tämä ei ole hyvä valinta. Yöunet tosin ovat mennyttä joka tapauksessa - joko jännityksen vuoksi tai siksi, että haluaisi vain olla valveilla ja lukea koko yön.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kommentti piristää aina! :)