"Olen menettänyt ystäväni, minulla ei ole enkä minä voi saada lapsia. Sillä ei ole merkitystä, koska minä katoan. Sen sijaan kuvittelen, millaista onkaan ikuisuus, millaista on katsella rakkaittensa kuolemaa: elämänsä naisten, elämänsä lasten, ihailemiensa taiteilijoiden jotka ovat auttaneet ymmärtämään elämää, muistoissa säilyneiden kotien... Millaista onkaan katsella, kuinka se kaikki muuttuu tuhkaksi. Se on teidän onnettomuutenne, ystävä hyvä, aina ja ikuisesti. Kaikki eivät näe silmiensä alla syntyneiden lasten vanhenemista raihnaisiksi, mutta ikuisesti elävät näkevät. Uskokaa tai älkää, kuolema on armollinen, sillä se estää näkemästä elämän ja omien aikaansaannostemme kauheudet. Kuolemattomuus on pahin rangaistus, mitä voi saada, ja minä säälin Jumalaa, sillä hänkin joutuu siitä kärsimään." Miten tätä kirjaa voi edes kuvailla? Lumoava? Liian laimea ilmaus. Kuten myös kiehtova, tyrmäävä tai mieleenpainuva. Mikään noista edellä mainituista ei ole riittävän hyvä kuvailemaan Ajattoman kaupungin varjoja.
Kirjan parasta antia on ehdottomasti miljöökuvaus. Lukiessa tuntuu kuin Barcelona, sekä nykyinen että entinen, puskisi aivan iholle. Morielilla on varmasti ollut hirveä työ metsästää historiallisia faktoja kirjaa varten, niin todentuntuinen se on. Myös aikaa kuvataan hienosti. Asiat eivät tapahdut kronologisessa järjestyksessä, ja kaksi eri kertojaa vuorottelevat menneisyydessä ja nykyhetkessä.
Menneisyydessä kertojana on nimetön mies, eräänlainen vampyyri. Hän juo verta pysyäkseen hengissä ja välttelee auringonvaloa kaikin keinoin. Hän kertoo tarinansa aivan alusta alkaen, ja minua ihmetyttikin pitkään, mikseivät kertojien polut jo ristenneet. Tähän saatiin onneksi selitys kirjan loppupuolella. Kirjailija jaksaa pitää lukijan jännityksessä loppuun asti, eikä paljasta asioita yhtään enempää kuin on juonen kannalta pakko.
Mies nimeltä Toinen on vampyyrimiehen tarinan pahis. Myös Toinen on kuolematon, kuten vampyyri, ja hän ilmestyy vainoamaan vampyyria kerta toisensa jälkeen. Toisesta en oikein ottanut selvää - kuka hän edes on? Toisaalta, mielikuvitus saa tällä tavoin enemmän liikkumavapautta.
Nykyhetken Barcelonassa Marta Vives, asianajajan apulainen, alkaa selvitellä lukuisten työtehtäviensä ohella sukunsa historiaa ja huomaa jotain kammottavaa - moni hänen sukunsa nainen on kuollut väkivaltaisesti ja ennen aikojaan.
JUONIPALJASTUS!
Historiaa penkoessaan (tämä tapahtuu vanhan, jo lähes sortuneen talon uumenissa) hän törmää nimettömään mieheen, joka loppujen lopuksi onkin kuin historia itse - hän on nähnyt kaiken, muttei voi kertoa kenellekään näkemästään. Hän selittää Martalle, kuinka pahuus itse asiassa on voittanut hyvän ja pahan välisen taistelun, toisin kuin yleensä luullaan. Marta ei voi kuin uskoa - ensimmäistä kertaa sukunsa historiassa joku sen jäsenistä nielee selityksen täysin. Marta on syntynyt "sukuun, joka ajattelee liikaa", ja hänelle on suorastaan luonnonvastaista uskoa näin omituinen kertomus.
JUONIPALJASTUS PÄÄTTYY!
Ainoa huono puoli lienee hankalasti muistettavat espanjalaiset nimet. Kirjassa myös tapahtuu hirvittävän paljon, etenkin nimettömän miehen tarinassa, joten hetkistä ei pääse nautiskelemaan niin paljon kuin monissa muissa kirjoissa.
Silti aivan uskomaton lukukokemus. Kirjasta saa varmasti enemmän irti, jos on käynyt Barcelonassa tai Espanjassa ylipäätään. Voin jo pelkän romaanin perusteella kuvitella Barcelonan kadut silmieni eteen.
Tässä on vielä muutama linkki toisten bloggareiden arvosteluihin:
http://luminenomena.blogspot.fi/2010/08/enrique-moriel-ajattoman-kaupungin.html
http://morrenmaailma.blogspot.fi/2011/02/enrique-moriel-ajattoman-kaupungin.html
http://kirjamieli.blogspot.fi/2010/12/enrique-moriel-ajattoman-kaupungin.html
http://tuntemattomiin.blogspot.fi/2011/10/enrique-moriel-ajattoman-kaupungin.html
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kommentti piristää aina! :)