lauantai 28. tammikuuta 2017

John Green, Maureen Johnson & Lauren Myracle - Let it snow

Luin tämän ihastuttavan talvisen antologian vasta joulun jälkeen, vaikka ilmeisesti kirja on tyypillistä joulunaluslukemistoa. Tunnelma onnistui silti tavoittamaan minut, sillä täällä Suomessa parimetriset nietokset pysyvät maassa kevääseen saakka.



Let it snow on antologia, jollaisia Suomessa yleensä julkaisevat vain pienet kustantamot ja niihin kirjoittavat kohtuullisen tuntemattomat kirjailijat. Tässä antologiassa oli mukana peräti John Green, eli mistään harrastelijapuuhasta ei ole kyse.

Kolme talvista rakkaustarinaa nivoutuvat teoksessa yhteen eri kirjoittajien kertomana. Yllättävää oli, että jokaisella tarinalla oli oma suomentajansa. Ehkä tällä on koetettu maksimoida tarinoiden erillisyys.

Eniten pidin ensimmäisestä tarinasta, jossa Jubilee-nimisen tytön juna pysähtyy keskelle ei-mitään. Onneksi lähellä on kahvila, johon hän saattaa mennä lämmittelemään. Tämän kahvilan ympärille muutkin kirjan tarinat sijoittuvat: tuntuu kuin se vetäisi puoleensa omituisia tapahtumia.

Hän kuitenkin päätyy tuntemattoman pojan luokse, ja kirjan alaotsikkokin sen jo kertoo: romanttisilta tunteilta ei säästytä. Sama teema toistuu kahdessa seuraavassa novellissa.

Kirja on ihanaa höttöä niille, jotka haluavat irtautua talven synkkyydestä. Varsinaista viestiä teoksella ei ole, mutta eihän kaikilla kirjoilla tarvitsekaan olla.

4 kommenttia :

  1. Paitsi meillä täällä etelässä ei juuri lunta näe talvisin. Jäätä kylläkin. Joulukin oli lumeton. Luen kirjan ehkä ensijoulun alla, kun jännittävä joulunaika on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, siellä etelässä talvea tuskin onkaan :D Kyllä, tämä on mainiota joulunaluslukemista, kuten jo sanoinkin! :)

      Poista
  2. Vähän mietin tätä jo viime joulun alla, mutta en ehtinyt lainaamaan joten jätän ensi joulun alle tämän lukemisen :)
    Tiia

    VastaaPoista

Kommentti piristää aina! :)