Maggie Stiefvater - Viettelys

Kiitos arvostelukappaleesta, WSOY!

Kirjan englanninkielinen kansi. Suomenkielistä ei löytynyt netistä.

Ja jälleen... Maggie Stiefvateria! Tosin suomeksi tällä kertaa. Pitkästä aikaa. Väristys jäi mieleen aika lähtemättömänä, kuinka käy Viettelyksen? Sen aika näyttää. Nyt kuitenkin tiedän, että joskus on parempi lukea suomennettuna kuin alkuperäiskielellä. Tarinaan pääsee helpommin mukaan ja hahmoihin ehtii keskittyä kunnolla.

Niin, ne hahmot. Kuka muistaa Cole St. Clairin, kyltymättömän rokkari-ihmissuden, jonka elämäntyyliä jokainen paheksuu ääneen (mutta josta haaveilee salaa)? Entäpä Isabelin, kauniin mutta kovin ynseän tyttösen? Koko asetelma on hämmästyttävä. Hämmentävä. Hämärä. Miksi, miksi Väristyksen kaksi inhottavinta hahmoa piti ympätä samaan kirjaan? Ja vielä päähenkilöiksi? Harkitsemattoman harkitusti viljelty sysimusta sarkasmi on lähes pelastaa Colen, mutta ei. Hahmosta jää paha jälkimaku, vaikka sielukkuudesta ja originelliudesta onkin annettava reippaasti (sääli)pisteitä. Isabel on töykeä ja välinpitämätön, juuri sitä, mitä täydellisen raivostuttavasta tyypistä voi olettaakin. Ainoa hyvä hahmo on Sofia, joka tarjosi itselleni parhaan samaistumisen kohteen. Ja oli uskomattoman suloinen kaikkine neurooseineen.

Joskus ihmettelen, miksi Stiefvater kirjoittaa fantasiaa. Kaikista tarinoista (paitsi ehkä Väristyksestä, mutta se onkin jo toinen juttu) olisi voinut jättää fantasian pois ilman, että tarina olisi kärsinyt pätkääkään. Ehkä genrevalinnalla yritetään houkutella nuoria lukijoita, jotka lankeavat tietty oitis tällaiseen kaupalliseen ansaan. Eikä siitä voi heitä syyttää, kirjojen laadun voi tietää vasta itse ne luettuaan.

Spin-offeista voidaan olla yhtä jos toistakin mieltä. Oma mielipiteeni on, että niin kauan kun tarina ei ole väkisin väännetty ja teennäinen - ja toki muutkin jutut kunnossa - kirja on hyvä. Spin-offiudella ei ole siinä enää väliä. Tietty silloin, kun tarina on selkeää jatkoa mutta eri näkökulmasta, on hyvä pysähtyä miettimään, onko kyseessä itsenäinen teos vai trilogian neljäs osa.

Viettelys tuo kiehtovasti ne asiat, jotka Väristys jätti pimentoon: epäoikeudenmukaisen julmuuden, onnettoman rakkauden ja ihmissusisielun pimeän puolen. Amerikka on aina ollut mielessäni vähintäänkin epäilyttävä paikka, mutta nyt kaikki inhottava ja kuvottava aivan lävähtää silmille. Ja mikä pahinta, Viettelykseen on kylvetty vähintään totuuden siemen - media repostelee ihmisten yksityiselämällä, sielu myydään tosi-tv:lle ja itseä etsitään huumehuuruisilta kujilta vailla tietoa, minne ollaan edes menossa.

Silti kirja tuo totuutta esiin yksipuolisesti - vähintäänkin peitellysti. Cole elää turvallisesti verrattuna todelliseen menoon rapakon takana. Koko kirja säilyttää malttinsa ansiokkaasti: tabuihin ei tartuta, koska ne ovat maton alla ja siellä on auttamattoman pölyistä. Viettelys onnistuu kääntymään itseään vastaan yhdysvaltalaisen kulttuurin irvikuvaksi, ja on enemmän kuin totta kaikessa valheellisuudessaan.

Harva nuortenkirja herättää oikeasti näin paljon vastenmielisyyden tunteita. Molemmin jaloin on tarina erikseen, ehkä senkin luen uudelleen joku päivä ja revin sen sana sanalta kappaleiksi. (Märkä uneni tuskin koskaan toteutuu, sillä vannoin itselleni, etten lue tuota kirjaa koskaan toiste.)

Siispä: jotain konkreettista tänne amerikkalaiskulttuuriperinnön kritisoinnin sekaan. Ihan kelvollinen kirja, ihan sopiva niille, joilla ei ole muutakaan tekemistä kuin lukea jotain näin valtavirtaista. Väristyksen fanit älköön vaivautuko - tämä vain pettäisi karvaasti kaikki odotuksenne (myös minun, valitettavasti). Juoni on kuitenkin mukaansatempaava ja teemat räikeitä ja selkeitä. En tiedä, oliko se kirjailijan tarkoitus vai onko niin vain päässyt käymään. Ajatuksia herättävä kuitenkin.