Charlaine Harris - Kuiskauksia haudan takaa

Kiitos arvostelukappaleesta, Gummerus!

Tämä onkin nyt ensikosketukseni Harrisin tuotantoon. En ole lukenut Sookie Stackhouse -kirjoja (ystäväni innokkaista suositteluista huolimatta), mutta ne taitavat olla lukulistalla. Sillä epävirallisella siis. Eihän kukaan myönnä ääneen lukevansa Harrisin kirjoja. Totta puhuen minulla ei ole aavistusta, miksi Harrisia halveksitaan niin paljon. Ilmiö muistuttaa vähän Fifty Shadesin ympärillä pyörinyttä kohua. Kukaan ei kerro lukevansa niitä, mutta kummasti kaikki silti tietävät niistä vähän takakannen tietoja enemmän. (Minäkään en sitten muuten myönnä mitään.)

Kuiskauksia haudan takaa on genressään siitä erikoinen kirja, että siinä ei ole romantiikkaa juuri lainkaan. Yksinäisyyttä enemmänkin. Jonkinlaista rakkaudenkaipuuta. Pääparina ovat veli ja sisko, jotka matkaavat ympäri Yhdysvaltoja etsien kuolleita ja selvittäen kuolinsyitä ja -hetkiä. Tämä asetelma on jotenkin kummallinen, sillä velipuoli Tolliver on vain mukana roikkuva apulainen, ja Harper hoitaa itse työn. Tolliverilla naissuhteita riittää, mutta nekin ovat vain satunnaisia yhden illan pyrähdyksiä. Jokin hyvin alhainen osa minussa toivoi, että näiden kahden välille syttyisi rakkaussuhde. Periaatteessa siinä ei olisi ollut mitään väärää, koska Harper ja Tolliver eivät ole verisukulaisia. Eettisesti voidaan tietty miettiä vaikka mitä, mutta omasta mielestäni rakkaussuhde on okei niin kauan, kun samaa geeniperimää kantavat eivät sekaannu toisiinsa. Mutta - minkäpä sitä tunteilleen mahtaa.

Kirjassa on jonkinlaista perinteisen mysteeritarinan tuntua. Jännittäväksi sitä ei voi kuitenkaan missään nimessä sanoa. Mysteeritkin selvitettiin aika nopeasti kirjan lopussa. Kantava jännite olikin loppujen lopuksi veljen ja siskon välillä, ei kuitenkaan rakkauden muodossa.

Kirja on kuin nuortenkirja, paitsi että päähenkilönä on aikuinen. Harper ei ole mikään helpoin mahdollinen samaistumiskohde, mutta jokaisella on varmasti joku juttu, jonka vuoksi tuntee olevansa erilainen, ja tässä saattaa olla juuri se yhteinen tekijä, peili joka kiinnittää tarinan omaan, päänsisäiseen maailmaan. Harperilla on kiehtovan karmiva kyky, jonka avulla hän saa selville vainajan viimeisten hetkien kulun. Moni ei usko sitä, ja Harper joutuu selittelemään kykyään ja vakuuttelemaan, ettei se suinkaan ole paholaisesta lähtöisin.

Juoni tökki paikoitellen aika pahasti ja patetiaa käytettiin tehokeinona aivan kummallisissa paikoissa. Kirja saa kuitenkin viihtellisyydestään ja erinomaisesta suomennoksestaan paljon pisteitä. Kirjan maailma oli myös ihan kekseliäs: mitä jos yliluonnollisia ilmiöitä kokevat saisivat oikeasti elää noin rauhassa?

Suosittelen lukemaan vaikkapa matkalla tai "välipalana" raskaampien teosten välillä. Ensi vuonna ilmestyy toinen osa Yllätyksiä haudan takaa.