En muista lukeneeni vastaavaa kirjaa koskaan. Kauhun ja kauneuden valtakunta on hyvin omintakeinen sekoitus kauhua, fantasiaa, historiaa - ja tietty nuortenkirjallisuutta, jota en ole lukenut pitkään aikaan.
Juoni on erittäin yksinkertainen, ehkä jopa tylsä, mutta pienet, mielenkiintoiset yksityiskohdat tekevät tästä hyvän. En nyt aivan sanoisi, että erinomaisen, mutta oikein hyvän silti. Kirjan tapahtumat siis alkavat, kun Gemma Doyle joutuu hieman erikoiseen sisäoppilaitokseeen - Spenceen - ja tutustuu siellä kolmeen tyttöön: Felicityyn, Pippaan ja Anniin. Jokaisella heistä on ollut vaikeaa - Felicityn äiti on maksettu seuralainen (voisin käyttää vähän siivottomampaakin sanaa, mutta näin asia kirjassa ilmaistiin), Pippalla on epilepsia ja Ann on päässyt kouluun apurahoilla. Gemmaakin piinaavat hänen omat henkilökohtaiset ongelmansa.Spencen opettajat ovat äkäisiä, tiukkoja ja konservatiivisia, kuvaamataidonopettajaa lukuunottamatta. Juuri tämä vapaamielinen nainen kertoo oppilailleen Neitokunnasta, salaperäisestä kerhosta jolla on jotain yhteyksiä kouluun. Tietysti tytöt innostuvat tästä ja perustavat oman Neitokunnan. Aluksi koko touhu on pelkkää leikkiä ja pakoa todellisuudesta, mutta kun Gemman vuosia piilossa pysyneet yliluonnolliset voimat paljastuvat, tytöt huomaavat pystyvänsä mihin tahansa. Tytöt eivät kuitenkaan tiedä päästäneensä ikivanhoja ja pahoja voimia valloilleen - ennen kuin on liian myöhäistä.
Hatunnosto kirjailijalle haastavan minäkertoja&preesens-yhdistelmän käyttämisestä kerronnassa.
Tuntui kuin olisin ollut itse mukana tapahtumissa, niin elävästi ne kuvailtiin.
Suosittelen, jos pidät historiallisesta kauhusta tai joukosta erottuvista kirjoista.
Trilogian kahta viimeistä osaa ei muuten ole suomennettu, mutta aion todennäköisesti lukea ne englanniksi. Nimiltään ne ovat Rebel Angels ja Sweet far thing.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kommentti piristää aina! :)