Mari Strachan - Hiljaisuus soi h-mollissa

"Täällä ylhäällä, kaukana kaikista, yö on hiljainen, täällä kuulen vain Maan hyräilyn, tutun soinnin. Herra Hughes soitti kerran jotain saman kuuloista koulun musiikintunnilla ja sanoi, että se oli h-molli. Mutta hän nauroi kun sanoin, että tätä samaa maa hyräilee. Hän sanoi: Gwenni, seuraavaksi kuulet varmaan sfäärien soittoa. Mutta hän ei tiedä, kuinka Maan syvä, päättymätön laulu ympäröi minut sateenkaaren väreillä, täyttää pääni kaikilla maailman kirjoilla ja ravitsee minua rouva Jonesin ihanien vaniljakeksien tuoksulla, mansikkavanukkaan maulla ja hehkuvanpunaisen hyytelön liukkaalla viileydellä. Voisin olla täällä ikuisesti tarvitsematta koskaan mitään."

Gwenni on 12-vuotias, outo ja erinomaisen mielikuvituksen omaava lapsi. Hänen on hankalaa asua kotonaan, sillä hänen äitinsä käyttäytyy Gwenniä kohtaan kylmästi ja suosii Gwennin isosikoa, Bethania. Gwennin isä on kuitenkin tasapuolisempi, ja häneltä Gwenni saakin rakkautta - toisin kuin keneltäkään muulta koko kylässä.

Gwennin paras ystävä on Alwenna, kylän juoruakan tytär. Gwennin äiti paheksuu Alwennaa jatkuvasti ja soimaa Gwenniä tämän kanssa olemisesta. Oikeastaan hän soimaa tätä kaikesta muustakin, esimerkiki Gwennin "höpinöistä", eli siitä että hän kertoo lentävänsä yöllä ja näkevänsä kasvoja keittiön hapertuneessa maalissa. Alwennaltakaan ei heru Gwennille minkäänlaista myötätuntoa, sillä hän kuvittelee olevansa jo aikuinen ja sanoo Gwennin olevan liian lapsellinen.

Kun eräs kyläläinen, Ifan Evans, löytyy kuolleena vesisäiliöstä, Gwenni alkaa selvitellä asiaa. Vaikkei syyllistä näytä löytyvän, löytyy jotain muuta - vaiettuja asioita, salaisuuksia joista ei olla puhuttu Gwennille koskaan.

Gwennin äiti alkaa keikkua hulluuden partaalla, ja Gwenninkin mielenterveys järkkyy, kun salaisuudet ryöpsähtävät väkivaltaisesti esiin. Gwenni saa tietää perheestään ja suvustaan järkyttäviä asioita, ja nämä asiat alkavat olla liian raskaita kannettaviksi.

Hiljaisuus soi h-mollissa on huomattavan hyvä esikoiskirja. Se on onnistunut tavoittamaan jotain, mitä ei näe silmillä vaan sydämellä. Siinä on lapsen mielenmaisemaan kuuluvaa taikaa ja mielikuvitusta, ja sen juoni on hienosti rakennettu. Vaikka kirjassa tapahtuu hyvin vähän mitään todella shokeeraavaa, se onnistuu silti olemaan läpi tarinan yhtä kiinnostava, raikas ja erikoinen. Erikoinen onkin luultavasti se sana, jolla kirjaa pitäisi kuvailla. Se ei muistuta oikeastaan mistään aiemmin luetusta, vaan itse koetusta. Se tuo mieleen ääneenlausumattomien asioiden painon pienen lapsen harteilla.

Hiljaisuus soi h-mollissa ei ole mielestäni rikoskertomus vaan kasvutarina poikkeuksellisen vaikeissa olosuhteissa. Stratcan on kirjoittanut lumoavan kirjan, jossa Maan laulu todellakin soi. Tämä on juuri sellainen kirja, jonka muistaa vielä pitkänkin ajan päästä.