Kirjassa tarkastellaan aika monen henkilön elämää - on majuri West, tämän sisko Ardee, johon Westin valmennettava Jezal on rakastunut. Epäonnekseen. Jezal on aatelinen ja Ardee täysin "arvoton" maalaistyttö. Näiden henkilöhahmojen väliset suhteet olivat mielestäni kaikkein kiinnostavimpia. Esimerkiksi Ferro, joka seikkaili jossain etelässä, jäi minulle aika etäiseksi.
Pidin siitä, että Abercrombie oli sijoittanut kirjaan myös vahvoja naishahmoja mieshahmojen vastapainoksi - varsinkin Ferro oli aivan mahtava. Myös Ardee oli jollain tapaa ihanan epäsovinnainen.Juoni on kuitenkin se, jonka puutteellisuus jäi tässä hiukan häiritsemään. Kirjassa poukkoiltiin melko paljon, milloin oltiin pohjoisessa, milloin etelässä, milloin jossain siellä välillä. Tieto siitä, että kirjalle on jatkoa, helpottaa kuitenkin hieman. Ehkä siinä selvennetään asioita. Ja keskitytään enemmän Ferroon.
Kirjan nimi oli suorastaan nerokas. Kuten eräs erittäin tunnettu roomalainen keisari sanoi - ase itse yllyttää väkivaltaan. Ja väkivaltaahan kirjassa riittää. Vaikka kyseessä on fantasiaromaani eikä mikään Coelhomainen näin-henkistyt-ja-olet-parempi-ihminen-selfhelp-opas, onnistuin löytämään siitä jonkinlaista moraalista pohdintaa. Mikä lopulta yllyttikään näitä kirjan henkilöitä väkivaltaan? Syyttääkö asetta vai onko syy sittenkin jossain aivan muualla? Kuitenkin monella kirjan henkilöllä oli tilaisuus käyttää väkivaltaa - ja sitä he myös käyttivät. Tilaisuus tekee varkaan, totta. Mutta tekeekö ase ihmisestä tappajan?
Suosittelen. Myönnän, ettei minulla ollut kovin hääppöisiä ennakko-oletuksia, mutta kirja yllätti minut. Ei yllä läheskään saman kustantamon julkaiseman Tuulen nimen tasolle, mutta hyvä kirja joka tapauksessa. Oikein hyvä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kommentti piristää aina! :)