Täyttä laukkaa, Huru-Aaroni!

Kiirettä on pitänyt. En uskalla lukea uusia kirjoja kovin nopeasti, koska postattavaa on muutenkin aika paljon... Luettuina ovat Canthin Hanna, Paasilinnan Hirnuva maailmanloppu (johon tässä postauksessa keskityn), sekä C.J. Daughtertyn Night School 2. Hyvin erilaisia kirjoja kaikki. Kesken on Grace McCleenin Ihana maa, Riescon Ars Magica... Ja monia muita. Töitä riittää.

Mutta ennen kuin pääsen ruotimaan Paasilinnaa, kerron teille (jälleen!!!) ilouutisen. Saan Kapinallisesta arvostelukappaleen - tosin vasta sen ilmestyttyä. Kiitoksia Otavalle!

Kirjani oli tällä kertaa Arto Paasilinnan Hirnuva maailmanloppu. Minulla ja äidilläni on haaste (en ole tainnut kertoa tätä aiemmin), jossa nostamme erilaisia lappusia pussista, ja niiden perusteella sitten valitsemme toisillemme kirjan. Viime kuussa (kyllä, olemme vähän myöhässä aikataulusta) luettavakseni tuli tämä erittäin hupaisa kirja. Äitini nostamassa lapussa luki "Kirja, jossa on puhuvia eläimiä". No, tässä kirjassa nuo eläimet ovat hevosia. Minä taas nostin lappusen, jossa luki "Kirja, joka kosketti", ja valitsin Hiljaisuus soi H-mollissa -kirjan.

Hirnuva maailmanloppu tuo mieleeni jollain tapaa Havukka-ahon ajattelijan sekä Eläinten vallankumouksen. Samoja piirteitä löytyi paljonkin. Hirnuva maailmanloppu sijoittuu (ainakin alussa) samaan aikaan Havukka-ahon ajattelijan kanssa, eikä hevosten vallankumouskaan ole kovin kaukana.

Kirjan alussa eräs hevonen, Huru-Aaroni, päräyttää ilmoille ensimmäisen (kiro)sanansa. Tästä järkyttyneenä hevosen omistaja, Renne Ahlgren, myy hepan Ossi Huikkolalle, maankuululle hevosjalostajalle. Kun Huikkola saa tietää Huru-Aaronin osaavan puhua, tämä antaa eläinlääkäri Saamakorven suorittaa Hurulle leikkauksen, jonka avulla Huru voi tuottaa yhä ihmismäisempiä äänteitä. Myös Hurun jälkeläisille tehdään sama leikkaus.

Kirjassa seurataan Hurun jälkeläisten elämää kolmessa polvessa. Hurja- ja Hirnu-Aaroneiden elämä on vähintäänkin yhtä tapahtumarikasta kuin kantaisänsä Hurun. Kaikenlaista sattuu, mutta siitä selvitään yleensä joten kuten naarmuitta.

Kirja oli ihan hauska, jotkut kohdat tosin piti väkisin kahlata läpi. Mutta kun huumoria löytyi, se todellakin oli hyvää huumoria. Melko ronskia (jopa omaan makuuni), mutta kyllä sen kesti. Piti vain heittäytyä kirjan matkaan.

Suosittelen. En ole tutustunut Paasilinnan muuhun kirjallisuuteen, mutta tälle on näköjään jatko-osakin: Ihmiskunnan loppulaukka.