P.C. Cast & Kristin Cast - Merkitty

"'Isoäiti, on vielä muutakin.'
'Kerro minulle, pikku lintu.'
'Minusta tuntuu, että pystyn aistimaan kaikki viisi elementtiä, kun kehää luodaan.
'Jos se on totta, sinulle on suotu suuri voima, Zoey. Ja niin kuin varmasti tiedät, että suuren voiman myötä tulee suuri vastuu. (...) Jumalatar ei ole antanut sinulle erityisvoimia hetken mielijohteesta. Käytä niitä harkiten, ja jos niin teet, niin ei vain Nyks, vaan myös esivanhempasi katsovat sinuun alas pilvenreunalta ja hymyilevät sinulle.'"

Tämmöistä tavaraa sitten tarttui mukaan erittäin spontaanilta kirjastoreissulta. En oikein tiedä, mitä ajattelisin. Olisin ehkä pitänyt Merkitystä noin 12-vuotiaana. Toisaalta se on liian hurja niin nuorelle. Eli ensimmäinen asia, josta kritisoin kirjoittajia. Kohderyhmättömyys. Kardinaalimunaus.

Toinen asia, joka antaa aihetta marisemiseen. Huono suomennos. Suomentaja Annika Eräpurolla (joka on myös kirjailija) on erittäin laaja sanavarasto, mikä on hyvä asia, paitsi silloin kun kuvailevat sananparret (eritysesti verbit) alkavat kuulostaa itsekeksityiltä. Suomennos sai minut tuntemaan korviapunoittavaa myötähäpeää.

Häpeää koen myös siitä, että luen tämänkaltaisia kirjoja. Oikeasti. Jo sanapari "vampyyrien sisäoppilaitos" on niin kliseinen ja tökerö, ettei mitään rajaa. Voi miksi, miksi tällaisia kirjoja on edes kirjoitettu? Myös tuo äiti-tytärjuttu häiritsi. Eikö jompikumpi olisi voinut kirjoittaa kirjan ihan itse, niin ettei olisi tarvinnut tehdä turhia kompromisseja (jotka jopa lukija huomaa)?

Henkilöhahmot olivat järjettömän tylsiä. Siis kaikki muut paitsi Afrodite. Afroditessa on sellaista röyhkeyttä ja ilkeyttä, josta minä pidän. Afrodite oli rohkeasti pahis, eikä missään vaiheessa alkanut osoittaa merkkejä siitä, että haluaisi muuttua hyväksi. Mikä on mahtavaa.

Zoey, päähenkilö, sen sijaan on kitisevä, mariseva, ruikuttava pikku kakara, jonka ei missään nimessä olisi pitänyt päästä vampyyriksi. Ja kamalan kliseinen, kuten myös ystävänsä: Damien (joka on homo, ihan vain varmuuden vuoksi pitää alleviivata tätäkin asiaa, ettei lukija missään vaiheessa erehtyisi kuvittelemaan, että joku pikku hintti voisi tulla ja napata päähenkilöä omakseen), sekä Stevie Rae, mukava, fiksu ja kaunis, mutta ei jätä Zoeyta varjoonsa.

Vaikka Merkitty olikin aikamoisen kurja tekele, onnistui se jollain tasolla olemaan ihan sympaattinen. Tuli sellainen tunne kuin lukisi jonkun kymmenvuotiaan kirjailijanalun tekemää tarinaa. Eli ei hyvä, vielä, mutta tulevaisuudessa (siis sarjan edetessä) toivottavasti vähän parempi.