Kjell Westö - Kangastus 38

Nyt, vihdoinkin, olen saanut Finlandia 2013-maratonin loppuun. Westön Kangastus 38 oli hyvä lopetuskirja, ei paras, muttei huonoinkaan - eikä todellakaan huono. Onneksi.

Kirjan tunnelma on aivan omanlaisensa. Etuliepeessä ehdoteltiin film noiria. No jaa, oli kirjassa myös tiettyä fn-henkeä, mutta se taisi tulla lähinnä kannesta. Enemmän tunnelma muistutti jostain muusta. En osaa oikein selittää sitä. Ehkä jonkinlainen teatterimaisuus?

Joka tapauksessa. Tunnelma oli siis mitä kiehtovin. Juoni ei kuitenkaan säväyttänyt liiemmin. Luulin ihan todella, että Matilda Wiikin vankileirikokemukset olisivat olleet suuremmassa osassa. Nyt kirja keskittyi lähinnä neiti Wiikin esimieheen, Claes Thuneen, ja tämän ryyppyrinkiin, Keskiviikkokerhoon. Jokaisen kerhon jäsenen elämäntarina kerrottiin (vähän turhankin) perusteellisesti, ja Claesin ex-vaimo Gabi sai mielestäni suhteettomasti huomiota.

Jotenkin tuntui kuin Westö olisi yrittänyt kompensoida vankileirikohtausten vähyyttä tekemällä niistä äärimmäisen kuvottavia. Joissain kohdissa nimittäin oikeasti alkoi oksettaa. Tarinasta olisi voinut muutenkin saada enemmän irti kertomalla Matildasta lisää. Kirjassa oli kaikki ainekset "erinomaiseen", mutta hätiköity lopputulos laskee arvosanaa "melko hyvään".  

Mielenkiintoinen kirja. Aloin myös miettiä, mikä oli Kangastuksen merkitys kirjan nimenä. 1930-luvun lopussa ja 40-luvun alussa ajat olivat epävarmoja, ja kaikesta piti pitää kiinni kynsin hampain - ettei mikään vain katoaisi kuin kangastus.

Matilda Wiikin alter ego Miljaneiti herätti huvittunutta hämmennystä. Ensin luulin, että kyseinen sivupersoona olisi niin kutsuttu "järjen ääni", mutta tarinan edetessä se paljastuikin joksikin aivan muuksi.

Suosittelen... kai. Lukekaa toki, jos vähääkään kiinnostaa. Itsellä jäi vähän ristiriitainen olo tästä kirjasta.