Mutta ikävä kyllä toinen lukukerta on aina vähän latteampi kokemus. On tylsää, kun tietää, kuinka käy, ja jää aikaa arvostella kirjailijan sanavalintoja ja kerrontatapaa.
Juoni on tuttuakin tutumpi: 17-vuotias Raisa saa tietää äitinsä kuolleen, ja hän joutuu muuttamaan Hukkavaaraan - keskelle ei-mitään. Aluksi tuo pieni turismin avulla hengissä pysyvä kylä vaikuttaa Raisasta vain tylsältä ja mitäänsanomattomalta paikalta, kunnes hänelle paljastuu jotain järkyttävää - lähes kaikki Hukkavaaralaiset ovat ihmissusia. Eikä tietenkään pidä unohtaa Konstantinia, joka on vampyyri.
Raisa on siis vihaisten ja arvaamattomien villipetojen kynsissä, ja hän tekee kaikista typerimmän teon, minkä vain voi tehdä: rakastuu laumanjohtajan poikaan, Mikaeliin.
Eihän siinä mitään ongelmaa tietenkään olisi, mutta kun Mikaelilla vain sattuu olemaan tyttöystävä Jenni, joka on kaunis (mutta luonteltaan inhottava ja ilkeä). Totta kai Mikael vaihtaa Jennin Raisaan. Ja vannoo rakkauttaan estottomasti. Mikä liero.
Paranormaali romantiikka on vähän hankala genre sen vuoksi, että siihen on hankalaa keksiä mitään uutta. Silti Kesytön onnistuu olemaan erilainen - kuinka monen kirjan tapahtumat sijoittuvat Kajaaniin? Veikkaisinpa, että aika harvan, varsinkin kun nuortenkirjoista puhutaan.
Silti Kesytön sortuu myös kliseisiin - Twilight-vaikutteita ei voi olla huomaamatta. Ei kai tästä sarjasta tule niin sanottua "Suomen Twilightia"? Myös kerrontatapa ärsytti. Joistain kohtauksista olisi voinut saada paljon enemmän irti oikeanlaisella, hieman hidastempoisemmalla kerronnalla.
Vaikka kirja on paksu (426 sivua), sen lukee lähes päivässä. Suosittelen niille, joita kiinnostaa suomalainen paranormaali romantiikka. Vaikka tässä postauksessa onkin vähän negatiivinen sävy, se on vain oma mielipiteeni. Lukekaa vain, saatatte yllättyä positiivisesti!
Haaste!
VastaaPoistahttp://sanokaavainsudeksi.blogspot.fi/2014/03/haaste-muumikirjat-ja-mina.html