perjantai 13. kesäkuuta 2014

Gabrielle Zevin - Tuulisen saaren kirjakauppias

Kiitoksia Gummerukselle arvostelukappaleesta!

Tämä oli aika... mielenkiintoinen kirja. En ole lukenut periaatteessa vastaavaa aiemmin, mutta silti kirja muistutti minua jostain jo luetusta ja ennen kaikkea koetusta. Ja tarina tempaisi mukaansa hyvin nopeasti.

Kirjan päähenkilö on A.J. Fikry, vaimonsa kuolemasta katkeroitunut kirjakauppias. Hän asuu saarella, jonka asukkaat eivät ole erityisen innostuneita kirjoista - eihän itse kirjakauppiaskaan ole, joten eipä tuo mikään ihme ole. Kuitenkin pian erään hyvin tyypillisen känni-illan päätteeksi Fikryn elämä muuttuu radikaalisti. Häneltä varastetaan kirja.

Periaatteessa varastettu kirja ei ole pääroolissa Tuulisen saaren kirjakauppiaassa. Fikryn elämään tulee niin paljon muutakin, että kirja painuu taka-alalle, kunnes se aivan lopussa repäistään jälleen esiin (hieman latteasti ja epäuskottavasti tosin).

En tiedä, oliko kirja makuuni ehkä hieman siirappinen - ja pitkäveteinen. Kirjassa ei paljoa tapahtunut, mutta kuvailu oli kaunista ja kirjoja rakastavalle tämä on aivan ehdoton valinta. Kunkin luvun aloittavat novelliesittelyt olivat aivan huikaisevan ihania! Ja tässä mainittiin jopa Kirjavaras! Paitsi ettei siinä taida olla oikeasti kuuttasataa sivua. Enkä tiennyt, että Narnian tarinoiden suklaamakeiset olisivat olleet unkarilaisia. Ehkä suomennoksessa oli oiottu mutkia vähän suoriksi.

Tästä tarinasta olisi voinut saada hiukan paremman erilaisella loppuratkaisulla, mutta ei mitään valittamista kirjan nykyisessäkään muodossa. Onneksi sain kirjan itselleni. Tämä luetaan vielä uudemmankin kerran!

Suosittelen.

P.S. Kannen merkityksen tajuaa vasta, kun kirjan on lukenut. Kannen tekijälle suitsutusta hienosta työstä :)

2 kommenttia :

  1. Tämä oli minulle ihana lukukokemus :)
    Sinulla on täällä todella kivannäköinen blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten myös! :) Zevinin lahjakkuus on häiäisevää.

      Kiitos <3

      Poista

Kommentti piristää aina! :)